Valkoisen mekon asustaminen

Vaatekaapistani löytyy tällä hetkellä yksi hupsuke yli muiden. Valkoinen mekko, jota asustan lähes aina jollain lisukkeella. Mekko, joka pääsee pois kaapista keskimäärin kolmesti vuodessa: puolivirallisina sukulointireissuilla ja merkkipäivinä. 

Mekon paras puoli on sen valkoisuus. Yksikertaisen yksivärinen.

Niinpä sitä aina sitten innostuu lisäämään päälle vielä vähän jotain muuta. 

Ja voila, tuntuu kuin päällä olisi uusi mekko. 

Kirjoitin aiemmin samaisen valkoisen mekon asustamisesta ja kombinaatioista.

Tällä kertaa lainasin siipan vaatevalikoiman puolelta isoa silkkihuivia ja kietaisin sen mekon ympärille. Kävellessä hulmuava silkki tuntui ihanalta käsiä vasten ja tuulessa hulmahteleva kangas sai askelen kevyeksi.

Pikkuhiljaa myös se, etten ole mekkoa juurikaan arjessa käyttänyt alkaa yhdistyä aivoissani hyvänolon ja spesiaalihetkien kanssa yhteen. Aina kun on tilaisuus vetäistä mekko päälle, tulee heti juhlavampi fiilis.

Vaikka mekko itsessään on hyvin simppelin mallinen ja yksinkertaisesta kankaasta tehty.

Toisaalta, ääriminimalistinen aivopuoliskoni ajattelee usein, että näin vähällä käytöllä olevasta mekosta ei voi olla kovinkaan paljon hyötyä. Pallottelen silloin mielessäni usein kahta vaihtoehtoa - joko yrittää integroida mekko osaksi töissä pidettäviä vaatekertoja tai nostaa mekko "the juhlamekon" jalustalle. Siis vakijuhlamekoksi. Mikä sitten syrjäyttäisi nykyisen, vielä astettakin elegantimman juhlamekkoni. 

Mekko on vielä aivan liian mukava päätyäkseen karsittavaksi. Ehkä jatkan vielä hetken arkivaatteet - cocktail-mekko - pitkähelmainen juhlamekko jaottelulla.

Syksy ja villalankojen kutsu

Käydessäni läpi tavaroitani kaivoin esille villalankavarastoni. Yksi kerrallaan otin erivärisiä ja erikuituisia lankoja käsiini ja mietin miksi pienet ja suuremmat kerät olisivat jossain vaiheessa muuttumassa. 

Kuinka paljon vaatevalikoimani voisi muuttua lämpimämmäksi ja vähemmän muoviseksi jos saisin muutettua edes osan langoista vaatteiksi.

Nyt kun säät ovat alkaneet viilentyä, halu kääräistä ylleen jotain lämpimämmästä materiaalista tehtyä neuletta nosti päätään.

Prosessi ei tarvitsisi muuta kuin sen, että allokoisin osan ajastani kutimien heiluttelulle. 

Kutominen on ihanaa. 

Mitä yksinkertaisempaa kuvioita, sen rentoutuneemmalta mieli jälkeenpäin tuntuu.

Merkkilankoja ja muistijälkiä. Tarkempi rakenne lisäyksineen ja kavennuksineen hiuotuu työn edistyessä.

Pitkään suunniteltu paita etenee.

Tavaroiden karsiminen

Tavaroista eroon hankkiutuminen on välillä täyttä tuskaa. Muutamia kikkakolmosia tavara-ahdistuksen helpottamiseksi ja prosessin vauhdittamiseksi.

1. Ennen siistimisprosessia: Tee selkeä visio ideaalitilanteesta. Jos visiossasi kaikki omistamasi on kasassa varaston nurkassa odottamassa hamaata tulevaisuutta, ei kannata karsimisprosessiin ryhtyä ennen kuin on siihen mieleltään valmis. Jos ideaalitilanteessa tavaroita on vain sen verran kuin jaksaisit itse kantaa, on suunta selkeä.

2. Siistimisprosessin aikana: Ota tavara käteesi ja mitä, ajattelisit, jos olisit siirtänyt sen hetkeksi syrjään ja olisit nyt ottamassa sitä käyttöön kolmen vuoden päästä. Olisitko iloinen, herättäisikö se hyviä muistoja? Muistuttaisiko se jostain, jota et sitten koskaan saanutkaan tehtyä? Olisiko sillä jälleenmyyntiarvoa vielä vuosien päästä? Tavaroiden monista arvoista kirjoitin aiemmin täällä ja oman prosessini aloituksesta täällä.

3. Siistimisprosessin jälkeen: Laita tavara paikalle, josta näet sen aina ohikulkiessasi. Ennen pitkää keskeneräisyys alkaa ärsyttää ja olet joko valmis luopumaan tai saattamaan asian valmiiksi.
Haittapuolena tosin on, että kaikki keskeneräisesti siellä täällä lojuvat "mitä näille tekisin" kamat vievät joko omat tai kumppanin hermot.

4. Jos karsitkin liikaa: kämppä tuntuu tyhjältä ja mieli kolkolta. Keitä termariin teetä ja lähde ulos. Kotiin palatessasi olet iloinen että vastassa on kämppä, jossa on tilaa hengittää.

Tärkeintä on omassa mielessä kypsytelty ajatus ideaalista. Mikään valmis lista tarpeellisista asioista tai tavaroiden määrästä ei vastaa sitä asiaintilaa, johon itse tähtää ja tyytyy. 

Miksi vaatteita kannattaa huoltaa

Vaatteiden huoltoon on kaksi tärkeää syytä: tavaran arvostus ja pidempi käyttöikä.

Viime aikoina olen käyttänyt enevissä määrin aikaa vaatteiden ja asusteiden huoltoon.

Tuntuu, että koko ajan vaatteita, joista irtoaa nappi tai vetoketjun ommel petti, tupsahtelee lisää.

Pikkuvikoja.

Silti aiemmin en olisi niihin jaksanut tarttua, vaan makuuttanut vaatteita "tee näille jotain" pinossa useita kuukausia, kunnes olisin ehkä löytänyt jotain kivempaa vaatetta tilalle.

Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikki vaatteeni ovat niin kivoja, että niistä tekee mieli se pikkuvikoja heti korjata.

Nappeja takaisin ommellessa tai ratkenneita saumoja yhteen kursiessa ei mielessä ole enää päällimmäisenä ärsytys vaatetta kohtaan ja hermostuneisuus kun homma on niin hidasta ja vaivalloista - silloin harvoin kun hommaan tuli tartuttua.

Pisto kerrallaan, hitaasti ja huolellisesti...
Lyhyemmin, kestävämmin ompelein...

Samalla mieleen nousee, kuinka lempivaatetta korjaa jo ties kuinka monennetta kertaa.
Kuinka nahkatakissa nahka kestä moninkertaisesti sen mitä ommellanka.
Kuinka hameen haluaa taas mahdollisimman pian päälle ja minkä kaiken muun kanssa se sopii niin hyvin yhteen.

Joissain vaatteissa, jotka olen hankkinut käytettynä, mietin mitä ompeleita edellinen pukija on vaatteseen tehnyt.

Vaatteissa, jotka on aikoinaan joku ommellut huolella käsin kasaan, mietin kuinka omilla pistoillani lisään jotain vaatteen tarinankaareen.

Ajatus siitä, että vaatteet kestäisivät kauemmin kuin mitä itse niitä haluan käyttää tuntuu lohduttavalta. Että on edes se teoreettinen mahdollisuus, että joku muu tulee käyttämään ja pitämään huolta samasta vaatteesta minun jälkeeni.

Vaikka nykyään moinen ajatus taitaa olla häviämään päin.

Nahkavöiden rasvaus

Kenkien aiheuttaman järkytyksen jälkeen päätin taas pitkästä aikaa käydä läpi vähän muitakin nahkavermeitä. 

Vyöt alkoivat jo ollakin hieman kuivahtaneen oloisia.

Ei kuin nahkarasvapurkki käteen ja rasvaamaan. 

Nahan väri muuttui heti tummemmaksi, ja tuntui että vyöt oikein imivät ainetta itseensä.

Käytin loppupeleissä enemmän kuin ajattelinkaan, sillä töpöteltyäni rasvaa vöihin en ehtinyt edes aloittamaan sen levitystä ennen kuin se oli imeytynyt syvempiin kerroksiin.

Lopputuloksesta tuli siisti.

Kun rasva oli saanut imeytyä muutaman tunnin, vöistä tuli ihanan kimmoisia.

Myös koppurainen ja hauras vyö sai lisää elinvoimaa.

Hometta kengissä

Joskus lempivaatteita kohtaa sellainen katastrofi, että tekisi mieli itkeä. Kuten näitä lempikenkiäni. Eräänä päivänä huomaan, että kengät ovat yltäpäältä homeessa.

Kengät olivat olleet talvehtimassa jonkin aikaa, mutta luulin ettei kenkähyllyssä moista tragediaa pääsisi syntymään. Luulo ei ole tiedon väärti.

Tällä hetkellä aktiivikierrossa minulla on kolmet kesään sopivat kengät: mustat ballerinat, mustat korkokengät jotka ovat niin kapeakärkiset että niillä voi vain lähinnä sipsutella toimistossa ja nämä ruskeat leveämmän lestin aivan taivaalliselta tuntuvat Jana-kengät. En ole ikinä omistanut mukavampia korkokenkiä.

Joten tietenkin homeviljelmä päätti iskeä juuri niihin.
Parhaisiin korkokenkiini.

Mutta noudatin taas samaa homeenpoistokeinoa kuin aiemmin: 

saippuavettä ja hammasharjaa, jonka jälkeen perusteellinen kuivatus ja uudelleen rasvaus.

Ja niistä tuli taas siistit.

Yritän olla optimistinen pidempiaikaisen tuloksen suhteen…

Ole oma putkimiehesi

Fix it yourself -taidot kunniaan!

Mikään ei tunnu paremmalta kuin selviytyä jostain josta ei uskonut selviytyvänsä.

Korjasin epäkuntoon menneen vessamme ilman apuvoimia, työkaluja tai erikoisosaamista, vaikka aluksi luulinkin joutuvani kutsumaan jonkinmoisen putkimiehen hätiin.

Varoitus: Sisältää sisältöä joka ei sovi äärimmäisestä bakteerikammoisuudesta kärsiville tai niille jotka lukevat mieluummin muualla kuin asunnon likaisimmassa huoneessa tapahtuvista arjen sankaruuksista.

Lähtöasetelma

Vessamme lakkasi erään perjantai-illan ja illanveiton aikana (tai seurauksena, kuten kävi ilmi) toimimasta. Jossain vaiheessa kuulin, että se oli yhtäkkiä vain alkanut tulvia, että lattia oli kastunut ja sitä oli jouduttu kuivaamaan pyyhkeellä kuivaksi. 

Joitain käytiin kyllä hieman sinnepäin säätämässä, ja pahin katastrofi vältettin. 

(Mikä olisi kai ollut poistoputken tukkeutumisesta johtunut likaveden tulviminen. Hyi.)

Aamulla ongelman laatu oli muuttunut: huuhtelu toimi, mutta jostain syystä säilön täyttöveden kanssa oli ongelma. Vesi ei kulkenut lainkaan yläosan hanaan, ja jostain vuosi puhdasta vettä suoraan lattialle.

Varauduin henkisesti siihen, että tämä viikonloppu sitten selvitään kunnnon old style ämpäristä kaato -huuhtelulla, sillä mistäs sitä viikonloppuna putkimiestä taikoisi.

Haasteeseen tarttuminen

Päätin tarttua härkää sarvista ja aloin selvittää mistä ihmeestä ongelma voi oikein johtua.

Avasin säiliön kannen ja tutkin epämääräisellä mielenkiinnolla pöntön sisuskaluja.

(Enpä muuten aiemmin tiennyt, että huuhteluvettä lilluu säiliössä jatkuvasti niin paljon. Luulisi sen olevan epäekologista… ja… epähygieenistä… …)

Löysin putkenpään, joka näytti siltä että sen pitäisi olla kiinni yläosan hanassa.

Päässäni raksutti 1 + 2, yhdistin osat ja kokeilin.

Ja avot, mekanismi toimi niin kuin sen pitikin.

Paitsi että…

huuhdellessa yläosa alkoi tulvimaan.

Kävi ilmi että hanan alainen sihti oli mennyt tukkoon.

Kun olin (epämääräisesti muita asioita ajatellen) puhdistanut sihdin sen tukkineesta oksennuksesta, kaikki alkoi taas toimia! 

Ongelma korjattu!

Putkimies vältetty!

Voin kuvitella kuinka joku olisi sitä tullut korjaamaan ja tajunnut mistä vika johtuu ja sitten siinä muina miehinä ”ammattitaitoisena korjannut tätä putkiongelmaa”… Aargh.

Lopputulos

Kuljin koko lauantain rinta pöyheänä, että minähän osaan korjata epäkuntoiset vessatkin. Tajusin, että epämääräisen pelottaviin ja vaikeisiin asioihin tarttuminen kannattaa, sillä kun niistä selviää niin tulee aivan mielettömän pystyvä fiilis.

Tunne oli hieman samanlainen kuin hankkiutuessäni vihdoin eroon tarpeettomista käsityötarvikkeista. Tajusin että pärjään ilmankin. Ilman sitä tunnetta, että en osaisi tehdä putkiasioille mitään.

Tuntuu jotenkin yksinkertaisemmalta, kun tietää vaikeilta vaikuttaineiden asioiden olevankin yllättävän helppoja. 

Lasketaanko tämä yksinkertaistamiseksi :D ?

Nukkavieruus kuriin

Täydellinen villapaita antaa odotella itseään, syynä lähinnä oma nirsous ja haaveiluun jämähtäneisyys. 

Sillä aikaa korjasin ja huolsin talvivaatteeni taas säilöön muutamaksi kuukaudeksi. 

Olen vasta muutaman vuoden korjannut lähes kaikki vuodenaikaan sopimattomat vaatteni pois vaatekaapista. Kaappiin jää avaruutta ja funktionaalisuutta, joka puuttui sieltä silloin kun kaikki oli vain enemmän tai vähemmän sekaisin. Vuodenajan vaihtuminen tuntuu myös konkreettisemmalta kun hevahtuu joku lämmin aamu siihen, että taas pitäisi kaivaa vaatteet säilöstä.

Nukkapalleroiden poistaminen tekee ihmeitä akryylivillapaidoille. Hetken surina ja neulepinta on kuin uusi taas. 

Muutaman vuoden olen tätä operaatiota paidalle toistanut, eikä se vielä näytä kuluvan puhki, vaikka siitä lähtee kerralla aina useampi tuppo tavaraa pinnasta irti.

Sitten kun taas innostun, saa tämä villapaita jatkajan - samanmallinen ja värinen, tosi täyspituisilla hihoilla ja kampavillalangasta neulottuna. Jonain päivänä...

Sillä aikaa surina käy.

Oikealla ennen, vasemmalla jälkeen. Askare, johon jää koukkuun.

Tuntuu ettei nykyisten vaatteiden kanssa tule hetkeen olemaan huolta uuden hankkimisesta. 

Vaikka ne aina hieman nuhjaantuvat, ne saa palautettua siistiin tilaan vuosittaisen huollon yhteydessä. Voivatko vaatteet edes kulua puhki, jos ne on tehty edes osittain keinokuiduista?

Valmis villapaita -- mutta kuinkas sitten kävikään

Pehmeää, muhkeaa ja ihanan tuntuista lankaa. Unelma villapaidasta, joka on 100% muovitonta, laadukasta materiaalia ja omiin mittoihin tehty.

Paksun langan neulomisessa on aivan oma viehätyksensä. Ei tarvitse kuin hetki kilistellä puikkoja ja valmista syntyy. Ihan muutamassa hetkessä olin pyräyttänyt puikoiltani itselleni hihattoman villapaidallisen verran. 

Viimeistelyyn vierähti sitten enemmän. Kauluksen sai paikalleen nopeasti, mutta sitäkin yksinkertaisemmat hihaviimeistelyt ottivat aikaa. Ja aikaa. 

Sitten aloin ajattelemaan asiaa uudestaan. Rakastin villapaidan väriä ja rakennetta, mutta jokin alkoi tökkimään kun mietin minkä kanssa sitä käyttäisin ja minkä vaatteiden kanssa se sopisi yhteen. 

Sopisiko se ideaaliin vaatekaappiini, jossa vähät vaatekappaleet sopisivat kaikki yhteen toistensa kanssa?

Sen värimaailmaan? Kaikkien ruskeiden alaosien, ruskeiden takkien kanssa?

Funkiotioihin?

Näitä oli tietysti parasta ajatella siinä vaiheessa kun vaate oli jo lähes valmis. 

Asia pyöri päässä pitkään.

Sitten lähti villapaita purkuun.

Ihan mielivaltaisesta purkamissessiosta ei silti ollut kyse, sillä asiaa pyöriteltyäni ja kuulosteltuani löysin langalle uuden käyttötarkoituksen.

Uuden siinä mielessä, että en tekisi siitä paitaa itselleni.

Siippani oli jo jonkin aikaa sitten heittänyt huonokuntoiset, epäistuvat laatikkomalliset akryylineuloksensa pois kaapistaan, ja hän innostui ajatuksesta että saisi paremmasta materiaalista tehdyn ja omiin mittoihinsa sopivan villiksen.

(Usein valmiiden vaatteiden ongelmana hänellä kun on valmiissa vaatteissa joko liian lyhyet hihat tai liian leveäksi leikatut mahanseutuvat).

Muhkean pehmeä 35% alpakka, 65% villa -sekoitus tuntui myös valmiina neuloksena mieleiseltä.

Valmiiseen villapaitaan tarvitsi tehdä vain hieman takapakkia - purkaa liian pienet hartiat ja rintakehan osuus ja neuloa ne hieman leveämmiksi. 

Kauluksen sen sijaan jouduin kutomaan muutamaan otteeseen. Ensin siitä tuli toisen maun mukaan liian iso ja lepattava, seuraavalla kerralla aivan liian nafti... Kolmannella kerralla saatiin kaulus kaartumaan oikeassa kohtaa oikeaan suuntaan.

Hihat tein sitten alusta osti omien laskelmieni mukaan.

Sain lisättyä mukaan ranteesta olkapäähän jatkuvan kuvion, jossa hieman toistuu vartalo-osan kuviomaailmaa.

Hieman sumplimista oli lopussa, että ne saisi istumaan kauniisti.

Puoliväkisten otettujan mallikuvien lisäksi sain napattua paidasta kuvan in action - kauluspaidan ja tweedtakin kansssa. 

Ihan kokonaisuuteen sopiva palanen siitä loppujen lopuksi tuli.

Pehmeyden uusi ulottuvuus

Futonilla nukkumisen hyvien puolien vastapainoksi yksi huono puoli on siinä, että ohut futonpatja ei ole kovin ideaali kyljellään nukkujalle.

Vaikka sänkytilanne on meillä ollut jo pitkän aikaa parempi kuin edellisessä sängynkorvikepostauksessa, on siippa jo jonkin aikaa hienovaraisesti nurissut kipeytyvistä hartioista ja lonkista. 

Futonimme ei alun alkaenkaan ollut sieltä paksuimmasta päästä, sillä aluksi ajatuksena oli helppo liikuteltavuus ja ennen kaikkea kasattavuus, sillä ohut patja taittuu helpommin rullalle päivän ajaksi. Koska patjan yksi ehdoton edellytys oli, että se on tarpeeksi leveä kahden hengen mukavasti nukkua, niin paksumpi patja olisi vain liian painava. Ainakaan en itse jaksaisi sen kanssa kovin monta kertaa tapella, saatika sitten lähes joka päivä.

Mutta se ohuus. Ja kipeytyvät ruumiinkulmat.

Onneksi ongelmaan löytyi helppo ja edullinen ratkaisu.

Nimittäin kahden hengen levyinen, pituussuunnassa kolmeen osaan taittuva vaahtomuovipatja.

Jotenkin aina suuresti ilahduttaa, että kaikenlaisia patjoja, patjanosia ja lisävarusteita löytyy suoraan kahden hengen koossa. Lapsuudenkodissani taikka muilla sukulaisilla ei koskaan moisia ollut. Olenko se vain minä, vai onko tällaisia ollut jo pidempään?

Naapurinukkujan nurina lakkasi kertaheitolla.

Lisäksi patjat saa edelleen helposti kompaktiin kasaan peittojen ja tyynyjen kanssa. Win-win.

Oletko alennusmyyntistrategian uhri?

Lankeatko usein alennusmyyntien harhakuvaan edullisesta löydöstä?

Se on laskelmoitu harha ajattelussa, ja markkinointimiehet osaavat käyttää sitä hyödykseen paremmin kuin ajattelisi. 

Alennusstrategiassa ratkaisevaa ei ole hinta, jonka asiakas tuotteesta lopulta maksaa, vaan hinta, jonka arvoiseksi asiakas tuotteen mieltää. Esimerkiksi jos 500 euron laukkua myydään huimalla 250 euron alennetulla hinnalla, niin markkinointi tähtää siihen ettei asiakas ajattele tuotteen hintaa (tässä 250) vaan sen mielikuvallista arvoa (tässä 500). Jos siis viidensadan euron laukun saa puolella hinnalla, wau mikä löytö ja säästit parisataa samalla!

Mutta mielenkiintoisinta on, että jos täsmälleen samaa laukkua myydään jo alun alkaen halvemmalla, esimerkiksi normaalihintaan 250 euroa ei tuote myy yhtä hyvin. Tässä tapauksessa asiakas nimittäin mieltää laukun 250 euron arvoiseksi laukuksi. Myös mielikuva siitä, että sitä saa myös myöhemmin samaan hintaan vaikuttaa myyntiin.

Koska suuri alennusprosentti myy, ylihinnoitellaan tuotteiden ovh reilusti ylöspäin. Jos joku sen sillä hinnalla ostaa, niin myyjä oli onnekas ja teki hyvää voittoa, mutta varsinainen kohde on näennäisen alennuksen sokaisema asiakas.

Jos olet koskaan ostanut jotain vain siksi että se oli alennuksessa, olet tämän markkinointistrategian uhri. Sen sijaan ihmiset jotka tietävät mitä haluavat (eivätkä anna houkutusten viekoitella väärille raiteille) ja jotka tietävät mitä mistäkin kannattaa maksaa ovat turvassa, sillä tähän tekniikkaan turvautuvia markkinointimiehiä eivät tämänkaltaiset ihmiset kiinnosta.

Jäitä hattuun siis alennusmyynteihin!

Huomaan oman ajattelutapani muuttuneen: siinä missä aiemmin olisi ollut pähkinöissäni vaatekaupoissa myynnissä olevasta 100 euron hameesta, joka on nyt erityistarjouksessa vain 30 euroa, ajattelen nykyään vain että tuossa on taas yksi 30 euron arvoinen hame jota myydään numeroharhalla.

Kirpputoreilla tinkaaminen sen sijaan -- ikuinen heikkous, sillä tiedän (tai ainakin autuaasti itselleni uskottelen) että tingattu tarjous on voimassa vain nyt ja vain minulle.

Kenkien plankkaamisen meditatiivinen vaikutus

Kun pölyiset ja likaantuneet kengät saa puhtaiksti ja kiiltäviksi, tuntuu että mielikin puhdistuu.

Miten se aina on niin vaikeaa saada joitain perushuoltotoimenpiteitä tehtyä, vaikka tietäisikin että jälkeenpäin on vain rauhallisempi ja tyynempi olo ja katseenkestävämmät kengät. Tai lopputulos on oikeastaan mitä milloinkin, sillä sama juttu pätee moniin kotitöihin. Yksinkertaista, helppoa ja lyhytkestoista hommaa, jossa tuloksen näkee heti. Ihmismieli toimii välillä järjenvastaisesi :)

Keväisen vapaapäivän retki tutuissa maisemissa

Voimakas ja lämmin auringonpaiste, vapaapäivä ilman sovittuja menoja...

Miljoona projektia tietenkin odottaa kotona tekijäänsä, eikä kotitöistäkään koskaan tule valmista. Olen pikkuhiljaa oppinut päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta ja muusta elämää kuormittavasta perfektionismista.

Liukunut tilaan, jossa spesiaaleja hetkiä varten ei tarvitse laittautua tai valita päälle mitään arkivaatteita kummempaa. (Vaikka silloin tällöin tuokin tarve nostelee päätään...)

Jos ulkona on kerrankin vapaapäivänä kaunis sää, tulee siitä nauttia. Piste.

Kaunista kevättä!

Kelsitakista karvalakiksi

Viime talvinen karvalakki-innostus ei osoita hiipumisen merkkejä.

Muille tehtyjen hattujen jälkeen huusi oma pääni myös peittävää ja lämmintä päälleen. Aiemmin omistamani akryylineulepipo sai lähteä karvalakin tieltä.

Vasta pahimman silppuamisvaiheen hellittäessä tajusin, että materiaalista olisi ennen leikkelyä pitänyt näpsäistä jonkinlainen kuva. Kuvittele vasemmanpuoleinen takki ilman aukkoja, pitkillä ja paksuilla hihoilla ja helmaliepeellä. Taskujen ommelsauma koristaa nyt nurinpäin käännettynä otsaläppää ja helmalieve kiertää korvia.

Inspiraationa toimi tämä malli, joka löytyi kuvahaulla jostain kiinalaisesta tukkuverkkokaupasta:

Yksinkertainen, lämpimän näköinen ja ihanan värinen. Näytti suhteellisen helpolta toteuttaa itse. Koin, että tällainen olisi aivan ehdottomasti paikallaan omistaa, kun eräskin helmikuu jopa Helsingin lämpötilat huitelivat -20 asteen paikkeilla. Sellaisille pakkasille muutoin käytössä oleva, korvat puoliksi peittävä läpsäke ei aivan riitä.

Sovelsin aikaisemmin tehdyissä karvalakeissa hyväksi havaittua neljän pääpalan mallia. Mitat tietenkin laskin uudelleen omaan pääni sopiviksi.

Vaikka teoriassa tämän olisi pitänyt toimia moitteettomasti, niin silti jouduin hatun edetessä tekemään joitain muokkauksia. Esimerkiksi korvaläpistä olisi yllä olevilla mitoilla tullut aivan valtavat. 

Takki itsessään oli -yllätys yllätys- löytö kirpputorilta parin kesän takaa. Vaikka pöydän pitäjä myyntipuheissaan vakuutti, kuinka istuvalta pari kokoa liian iso, hihoista koppuraksi nuhjaantunut miesten takki päälläni näyttikään, niin alusta alkaen ostin takin uudelleenompelua varten. Inspiraatiokuva oli jäytänyt mieleni syövereissä jo turhan ison suonsilmäkkeen, ja kaikki materiaalinhankinta oli enemmän kuin perusteltua.

Kelsitakkia leikellessä hermostutti hieman enemmän kuin karvakangasta saksiessa. Takissa kun ei ollut ehjää pintaa suurina alueina mitenkään hervottoman paljon, joten jos jonkun palasen onnistuisi tuhoamaan niin seuraavaan tulisi sitten paksu ja epämukava sauma jostain päin takkia.

Ompeluprosessin vaiheita. Joka sauma kahdesti yksinkertaisilla pistoilla, jotta säätely ommellessa onnistuisi mahdollisimman helposti. Jotkin saumat elivät enemmän kuin toiset, ja jotkin neulanpistot menivät suorempaan riviin kuin toiset.

Ompeleminenkin oli hieman hermostuttavaa, sillä jatkuvasti mielenperukoilla huusi varoitusääni, että nyt jos pistät harhaan niin se reikä on siinä sitten aina ja heikentää nahan vahvuutta ja lähtee käytössä laajenemaan ja ja ...

Alemmassa saumassa näkyvä käänne on osa takin alkuperäistä helmamuotoilua.

Kiinnikkeenä nahkanauhaa, joka tarttui kierrätyskeskuksen Näprä-osastola mukaan eräänkin hienon hiuskoriste-inspiraation johdosta.  Idea kuoli ennen syntymistään, mutta nauha jäi.

Primitiivinen kiinnitysmekanismi, välistä tursuava karva ja huterat ompeleet - juuri sellaista mitä hain :)

Harmi kyllä hattu ei taida päästä enää tänä vuonna tositoimiin.

Aiemmin tekemistäni karvahatuista olen kirjoittanut täällä ja täällä.

Kylmän karttamista ja edistyvä neuletyö

Pikku hiljaa olen alkanut kyllästyä palelemiseen, minkä johdosta puikot ovat alkaneet heilua.

Aikani mallia ja silmukkamääriä pähkäiltyäni ja laskeskeltuani sain luoduksi silmukat kaulan ympärille ja aloitettua prosessin. Tavoitteena on varsin yksinkertainen malli - ihan perus T-muotoinen paita, jossa on löysät hihat ja joustava vyötärö. Kaikista yksinkertaisinta olisi ollut neuloa hihat tasona, suorana pötkönä takaa alhaalta aloittaen, mutta jolloin ongelmaksi olisi tullut sekä se, että hihojen pituus olisi pitänyt päättää heti työn aluksi sekä se, etten ole aivan varma kuinka lanka tähän malliiin tulee riittämään. Hihansuusta hihansuuhin neulomalla taas selkäosan jousto olisi mennyt aivan väärään suuntaan.

Joten -- challenge begins.

Valkoiset langat antavat kutoessa osviittaa siitä, missä kohtaa ollaan menossa. Eivät siis tule jäämään osaksi paitaa. 

Lisäilyjä toivotun vaikutuksen aikaan saamiseksi joka toisella kerroksella vaihtuvan lisäilykaavan mukaisesti. Yritän mahdollisimman pitkälle välttää perinteiseen tapaan tehtyihin raglanhihoihin muodostuvaa selkeää saumaa.

Kunhan tässä kainalot saavuttaa niin näkee paremmin kuinka halutunlaista tällä tavalla saa aikaan.

Ensimmäiset kerrokset en meinannut pysyä kärryillä, että mitä tässä oikein olikaan tapahtumassa, mutta muutaman tunnin jälkeen alkoi paita jo nousta ylös puikoilta sen verran että kutomiskaverikin tajusi että mistä päästä paitaa oikein on aloitettu.

Kerille rullattuna lankaa näyttää olevan hälyttävän vähän. Ei kai tässä auta kuin uskoa että kyllä siinä villapaidan verran on.

Hometta vaatteissa ja kuinka siitä pääsee eroon

Nyt paljastui kestävien, muokkautuvien, monikäyttöisten ja ihanien nahkavaatteiden nurja puoli! Vaatesäilytyksestä tavaraa tonkiessa tuli vastaan ikävä yllätys. Nahkatakki ja nahkahanskat olivat alkaneet kasvaa hometta.

Koskaan aiemmin vastaavaa ei ole tapahtunut, ja mietin aluksi kauhuissani että onko moinen vaatteiden loppu. Näyttäisi kuitenkin siltä, että ongelma on varsin yleinen nahkavaatteiden ongelma kaikkialla niillä leveysasteilla, missä ilmankosteus ja lämpö nousevat korkeaksi. Loogista sinänsä.

Ja ilmeisesti kyseisten alueiden ihmiset ovat vain tottuneet siihen, että homeen poisto kuuluu nahkavaatteiden vuosihuoltoon.

Mutta silti en tiedä kumpi aiheutti enemmän inhoa, hanskat vai siipan nahkatakki. Näissä kuvissa molemmat ovat jo kylpeneet auringon alla muutaman päivän (jonka siis pitäisi jossain määrin tappaa mikrobeja). Varsinkin hanskojen vihreä homepinta muuttui käsittelyssä huomattavassa määrin vähemmän niljakkaan oloiseksi.

Voisipa samaa sanoa nahkatakista...

Takissa hometta kasvoi monina pesäkkeinä: hihansuissa, kainaloissa, selässä, hartioissa ja jopa vuorikankaassa.

Pienen internet hakutuokion jälkeen alkoi taistelu pesäkkeitä vastaan.

Kuvassa lähikuva takin hihasta. Tumma pinta ei ole hometta, vaan käytössä huokoiseen nahkaan tarttunutta rasvaa.

Ensimmäinen toimenpide piti sisällään huolellisen kuivaharjauksen ulkotiloissa. Käytin vanhaa hammasharjaa, koska se sattui olemaan ainoa harjaksellinen esine mitä kämpästä sillä hetkellä oli varaa vähentää.

Harjauksen jälkeen lohduton tilanne näyttää jo paremmalta.

Seuraavaksi harjasin samat kohdat vielä laimennetulla saippualiuoksella.

Lopuksi kyllästin hanskat nahkaöljyllä, jottei nahka muuttuisi koppuraiseksi. Purkin ostin jokin aika sitten hieman heräteostoksena Varustelekasta, ja alunperin olin suunnitellut käyttäväni sitä esimerkiksi nahkaiseen trenssiini säilytykseen laiton yhteydessä.

Hanskat käsittelyn ja huolellisen rasvanimeyttämisen jälkeen. Epämääräinen vihreä kasvusto on poissa.

Käytin nahkaöljyä ensimmäistä kertaa, ja se tuntui imeytyvän nahkaan melkein saman tien. Seuraavaksi ajattelin kokeilla sitä kenkiin ja katsoa tuleeko erilaista tulosta kuin marketin kenkärasvalla.

Nyt kun aloin Varustelekan sivuja selaamaan lisäöljyä etsiessäni, niin myös tonkka nahkarasvaa alkoi kuulostaman houkuttavalta. Saisipa pidemmätkin saappaanvarret kunnolla ja pihistelemättä rasvattua :)

Kannatan bannerin sanomaa. Toimisipa sama logiikka muidenkin vaatetushuolien kohdalla.

Tai toimiihan se osittain. Muistin juuri että hankin nuo hanskatkin pari vuotta sitten samaisesta liikkeestä.



OBS: postaus sisältää mainoslinkkejä Varustelekaan.

Työvaatteiden luottokombinaatio

Viime aikoina työpäivän asupiristeenä on usein ollut seuraavanlainen kombinaatio:

Kuin oikeissakin mallipiirroksissa, ei mittasuhteiden ole tarkoituskaan olla realistisia.

Hupaisin fiilis tulee siitä, kun juuri yksikään vaate ei ole aivan uusimman muotivirtauksen mukainen. Etenkin sifonkipaidan rusetille solmitut nauhat ja niiden hörhelövaikutus yhdistettynä ylhäältä istuviin, lahkeista ERITTÄIN leveneviin lahkeisiin ja hieman tukevampikorkoisiin ja -kärkisiin kenkiin saavat minut kuvittelemaan, että olen hypännyt ulos Austin Powers -leffasta.

Ja kyllä, tämä on kouriintuntuvin esimerkki mitä keksin menneiden vuosikymmenien pukeutumisesta. Tosin kuosit ovat hillittyjä, eikä missään näy räikeitä väriyhdistelmia, kukkakuoseja tai raitoja.

Vaikka yhdistelmä ei missään mittakaavassa noudata juuri nyt suosittuja harmaita ja sinisia sävyjä, saatika sitten keväisiä hempeitä pastellisävyjä, tulee murretusta ja lämpimästä värimaailmasta aina aamuisin paremmalle tuulelle.

Housuista ja niiden lepatuksesta tulee mahtava fiilis :)

Olen aiemminkin kirjoittanut yllä olevien housujen kokomuokkauksesta, bleiserin sisäänottamisesta ja hehkuttanut kirjoneulelapasia. Parhaimmalta tuntuu se, että tässä alkaa omat lempparit ja oma pidempiaikainen maku löytyä.

6 vaatteen vaatekaappi

Mitä jos vaatekaapin sisältö koostuisi vain kuudesta vaatekappaleesta?

Yksinkertaistaminen vaatteiden puolella on päässyt jo sen verran hyvään vauhtiin, että vaatteiden määrä alkaa lähestyä optimia. Vai onko näin?

Ajatusleikkinä pallottelin mahdollisuutta, tulisinko toimeen vain kuudella vaatteella. Itse aihe on jo melko vanha, mutta törmäsin siihen vastikään Uuden mustan sivuilla, jonne oli koottu hauskoja esimerkkejä ihmisten valinnoista ja kokemuksista haasteesta.

Rajoitetun määrän käytössä olisi kaksi suurta haastetta: Tämänhetkisessä tilanteessa kuuden vaatteen valikoiman tulisi sopeutua 100% työvaatekäyttöön, mutta olla myös tarpeeksi lämmin ettei talven koleus iskisi kotipuolella.

Perusta muodostuisi housujen varaan. Yläosissa tarvitaan enemmän vaihtelua asiallisuus-mukavuus-naisellisuus -akseleilla sekä jonkin verran lämmönsäätelyvaraa.

Kuuden vaatteen avainasemassa olisi juuri oikeanlainen neuletakki: sen tulisi olla näyttävä sellaisenaan mutta myös mahtua myös bleiserin alle näyttämättä omituiselta. Yhdistelemällä pusero-, neule- ja bleiserikerroksia lämmösäätely on helppoa myös julkisissa tiloissa.

Puseroita tarvitaan kaksi: muodollisempi kauluspaitamalli sekä rennompi pusero yleiskäyttöön.

En voi sille mitään, mutta käytännöllisyyttä ja mukavuutta ajatellessani mekot jäävät usein syrjään, ja lopputuloksesta uhkaa tulla varsin maskuliininen. Puseroilla voi leikkiä tiettyyn pisteeseen asti, mutta klassinen naisellisuus niistä jää kauas.

A-linjainen siluetti ja uumaa korostava leikkaus... Jos ei mekkoa, niin sitten ainakin mekkomainen takki. Ja lämmin sellainen.

Optimistisesti ajeteltuna näillä pitäisi tulla toimeen ympäri vuoden.

* takki / bleiseri / neule / paita / pusero / housut *

Kun mietin, kuinka nykyinen vaatevalikoimani vastaa ylläolevaa, päädyn samaan tulokseen kuin aiemmin: vaatekaapissani on ammottava siistin neuleen reikä! Vuoden 2015 hankintalistalle järkevä neuletakki ja harmaa bleiseri.

Kun nykyiset kauluspaidat alkavat näyttämään nuhjaantumisen merkkejä, ne korvautuvat vähemmän peruskauluspaitamaisilla malleilla jamukavilla materiaaleilla.

OBS: *postauksessa mainoslinkkejä*

Puvunmuokkausta②: Istuvammat housut

Jatkona edelliseen puvunmuokkauspostaukseeni vinkki, jolla roikkuvia housuja voi helposti parantaa. Monimutkaisempia tapoja on tietenkin monia, ja tämä on kenties yksinkertaisen ja vähiten vaivaa vaativa tapa lähestyä ongelmaa.

Samoin kuin puvuntakin kohdalla, myös housuissa paljastui muutama ärsyttävä ominaisuus. Eräänä päivänä huomasin, kuinka ne lötköttivät persuuksien kohdilta. Niinpä nämäkin pääsivät neula ja lanka -käsittelyyn.

Lahkeessa näkyy edellisiä kursimisoperaatiota. Molemmat lahkeensuut jouduin vuorollaan omplemaan kuntoon.

Ensimmäinen haaste oli päästä käsiksi haarasaumaan. Ratkoin muutamia vuorta housuissa kiinnitteleviä ompeleita, jotta sain nostettua lahjetta sen verran että neulalla sörkkiminen onnistui. Kaikessa yksinkertaisuudessaan otin haarasaumaa muutaman sentin sisään ja loivensin linjaa lahkeita lähestyttäessä.

Kuten kuvasta näkyy (?), on takapuolen lötkötys hävinnyt.

Puvunmuokkausta①: Sutjakkaampi puvuntakki

Täydellistä pukua etsiessä muutamia vinkkejä jo olemassa olevan puvun istuvuuden parantamiseen.

Puku, toisin sanoen samasta kankaasta ommellut bleiseri ja housut, ovat siistin vaatekaapin peruskiviä. Vaikka osia käyttäisi ennen kaikkea erikseen, on äärimmäisen tärkeää että tarvittaessa osat toimivat yhteen niin kuin niiden pitääkin: yhtenäisenä, virallisen näköisenä pukuna.

Ostin ensimmäisen pukuni, kun yliopiston kampuksella järjestettiin valmistuvia varten puvunostomarkkinat. Puku oli juuri sitä mitä kohtapuoliin valmistuvan pitäisi puvultaan vaatiakin: perusmallinen, musta, edullinen ja pesukoneessa pestävä. 

Kokonaisuudessaan jakun, housujen ja hameen kokonaisuus oli kohtuullisen hintainen, ja vaikka opiskelijan kukkaroa hieman riipaisikin niin ostaa päräytin koko työnhakua varten tarkoitetun komeuden kerralla: housupuvun lisäksi hamevaihtoehdon, valkoiset kauluspaidat ja mustat nahkakengät.

Epäilin, etten tulisi varsin virallista settiä työnhaussa juurikaan käyttämään, mutta ajattelin että pitäähän nyt työtä varten puku tai ainakin siistiä vaatetta vaatekaapista löytyä. Ja erikseen käytettyinä ne olisivat hieman siistimpiä perusvaatteita.

Loppupeleissä puvun takki ja housut ovat koko vaatekaappini eniten käytetyimpiä osia. Hinta per käyttökerta alkaa olla jo niin alhainen, ettei alemmas enää pääse.

(Saman setin kynähame onkin sitten toinen tarina... Muutaman kerran käytön jälkeen totesin ettei kynämalli vain sovi tyyliini saatika käyttööni.)

Jossain vaiheessa lähes jokapäiväistä käyttöä aloin kuitenkin kiinnittää huomiota bulkkitavarana valmistetun, jokaiselle istuvaksi meinatun puvunosien käytössä. Ne roikkuivat. 

Takin, jonka hihat oli lyhennetty sopiviksi ostovaiheessa, malli alkoi ärsyttää. Laatikkomallinen jakku ei lainkaan mukaillut niitä naisellisia muotoja, joita sen halusin korostavan. Vyötärö oli visussa piilossa suorien linjonen alle.

Joten eikun neula ja lanka käteen ja kursimaan.

Puku itsessään oli pukujen halvimmasta päästä. Kangas oli lähinnä muovisekoitetta ja leikkaukset yksinkertaisia. Vahvikkeita löytyi lähinnä hartioista.

Neulan näyttäminen takille tuntui mukavalta haasteelta. Pieniä korjauksia ilman pysyviä ratkomisia tai leikkauksia, jos huonosti kävisi niin ongelma korjautuisi poistamalla omat lisäykset...

Joten eikun takki lattialle ja saumat esiin!

Koska alkuperäinen ongelma ei ollut monimutkainen, oli ratkaisukin helppo: kahden strategisen sauman sisäänottaminen vyötärön tuntuvilta.

Oikeiden saumojen löytäminen oli helppoa, eikä niitä oltu peitelty vuorikankaan uumeniin. Kuten kuvasta 3 näkyy, muutaman oton käsinompelua ja linjojen hakua takki vaati ennen kuin sauma alkoi näyttää suoralta.

Takin istuvuus ja tyytyväisyyteni sen käyttöön paranivat heti. Vaikka muotoja nuolevaksi takkia ei voi sanoa, jo se että kapein kohta on siellä missä haluan  ja aavisuksenomainen a-linja tekevät paljon.