Ole oma putkimiehesi

Fix it yourself -taidot kunniaan!

Mikään ei tunnu paremmalta kuin selviytyä jostain josta ei uskonut selviytyvänsä.

Korjasin epäkuntoon menneen vessamme ilman apuvoimia, työkaluja tai erikoisosaamista, vaikka aluksi luulinkin joutuvani kutsumaan jonkinmoisen putkimiehen hätiin.

Varoitus: Sisältää sisältöä joka ei sovi äärimmäisestä bakteerikammoisuudesta kärsiville tai niille jotka lukevat mieluummin muualla kuin asunnon likaisimmassa huoneessa tapahtuvista arjen sankaruuksista.

Lähtöasetelma

Vessamme lakkasi erään perjantai-illan ja illanveiton aikana (tai seurauksena, kuten kävi ilmi) toimimasta. Jossain vaiheessa kuulin, että se oli yhtäkkiä vain alkanut tulvia, että lattia oli kastunut ja sitä oli jouduttu kuivaamaan pyyhkeellä kuivaksi. 

Joitain käytiin kyllä hieman sinnepäin säätämässä, ja pahin katastrofi vältettin. 

(Mikä olisi kai ollut poistoputken tukkeutumisesta johtunut likaveden tulviminen. Hyi.)

Aamulla ongelman laatu oli muuttunut: huuhtelu toimi, mutta jostain syystä säilön täyttöveden kanssa oli ongelma. Vesi ei kulkenut lainkaan yläosan hanaan, ja jostain vuosi puhdasta vettä suoraan lattialle.

Varauduin henkisesti siihen, että tämä viikonloppu sitten selvitään kunnnon old style ämpäristä kaato -huuhtelulla, sillä mistäs sitä viikonloppuna putkimiestä taikoisi.

Haasteeseen tarttuminen

Päätin tarttua härkää sarvista ja aloin selvittää mistä ihmeestä ongelma voi oikein johtua.

Avasin säiliön kannen ja tutkin epämääräisellä mielenkiinnolla pöntön sisuskaluja.

(Enpä muuten aiemmin tiennyt, että huuhteluvettä lilluu säiliössä jatkuvasti niin paljon. Luulisi sen olevan epäekologista… ja… epähygieenistä… …)

Löysin putkenpään, joka näytti siltä että sen pitäisi olla kiinni yläosan hanassa.

Päässäni raksutti 1 + 2, yhdistin osat ja kokeilin.

Ja avot, mekanismi toimi niin kuin sen pitikin.

Paitsi että…

huuhdellessa yläosa alkoi tulvimaan.

Kävi ilmi että hanan alainen sihti oli mennyt tukkoon.

Kun olin (epämääräisesti muita asioita ajatellen) puhdistanut sihdin sen tukkineesta oksennuksesta, kaikki alkoi taas toimia! 

Ongelma korjattu!

Putkimies vältetty!

Voin kuvitella kuinka joku olisi sitä tullut korjaamaan ja tajunnut mistä vika johtuu ja sitten siinä muina miehinä ”ammattitaitoisena korjannut tätä putkiongelmaa”… Aargh.

Lopputulos

Kuljin koko lauantain rinta pöyheänä, että minähän osaan korjata epäkuntoiset vessatkin. Tajusin, että epämääräisen pelottaviin ja vaikeisiin asioihin tarttuminen kannattaa, sillä kun niistä selviää niin tulee aivan mielettömän pystyvä fiilis.

Tunne oli hieman samanlainen kuin hankkiutuessäni vihdoin eroon tarpeettomista käsityötarvikkeista. Tajusin että pärjään ilmankin. Ilman sitä tunnetta, että en osaisi tehdä putkiasioille mitään.

Tuntuu jotenkin yksinkertaisemmalta, kun tietää vaikeilta vaikuttaineiden asioiden olevankin yllättävän helppoja. 

Lasketaanko tämä yksinkertaistamiseksi :D ?

Nukkavieruus kuriin

Täydellinen villapaita antaa odotella itseään, syynä lähinnä oma nirsous ja haaveiluun jämähtäneisyys. 

Sillä aikaa korjasin ja huolsin talvivaatteeni taas säilöön muutamaksi kuukaudeksi. 

Olen vasta muutaman vuoden korjannut lähes kaikki vuodenaikaan sopimattomat vaatteni pois vaatekaapista. Kaappiin jää avaruutta ja funktionaalisuutta, joka puuttui sieltä silloin kun kaikki oli vain enemmän tai vähemmän sekaisin. Vuodenajan vaihtuminen tuntuu myös konkreettisemmalta kun hevahtuu joku lämmin aamu siihen, että taas pitäisi kaivaa vaatteet säilöstä.

Nukkapalleroiden poistaminen tekee ihmeitä akryylivillapaidoille. Hetken surina ja neulepinta on kuin uusi taas. 

Muutaman vuoden olen tätä operaatiota paidalle toistanut, eikä se vielä näytä kuluvan puhki, vaikka siitä lähtee kerralla aina useampi tuppo tavaraa pinnasta irti.

Sitten kun taas innostun, saa tämä villapaita jatkajan - samanmallinen ja värinen, tosi täyspituisilla hihoilla ja kampavillalangasta neulottuna. Jonain päivänä...

Sillä aikaa surina käy.

Oikealla ennen, vasemmalla jälkeen. Askare, johon jää koukkuun.

Tuntuu ettei nykyisten vaatteiden kanssa tule hetkeen olemaan huolta uuden hankkimisesta. 

Vaikka ne aina hieman nuhjaantuvat, ne saa palautettua siistiin tilaan vuosittaisen huollon yhteydessä. Voivatko vaatteet edes kulua puhki, jos ne on tehty edes osittain keinokuiduista?

Valmis villapaita -- mutta kuinkas sitten kävikään

Pehmeää, muhkeaa ja ihanan tuntuista lankaa. Unelma villapaidasta, joka on 100% muovitonta, laadukasta materiaalia ja omiin mittoihin tehty.

Paksun langan neulomisessa on aivan oma viehätyksensä. Ei tarvitse kuin hetki kilistellä puikkoja ja valmista syntyy. Ihan muutamassa hetkessä olin pyräyttänyt puikoiltani itselleni hihattoman villapaidallisen verran. 

Viimeistelyyn vierähti sitten enemmän. Kauluksen sai paikalleen nopeasti, mutta sitäkin yksinkertaisemmat hihaviimeistelyt ottivat aikaa. Ja aikaa. 

Sitten aloin ajattelemaan asiaa uudestaan. Rakastin villapaidan väriä ja rakennetta, mutta jokin alkoi tökkimään kun mietin minkä kanssa sitä käyttäisin ja minkä vaatteiden kanssa se sopisi yhteen. 

Sopisiko se ideaaliin vaatekaappiini, jossa vähät vaatekappaleet sopisivat kaikki yhteen toistensa kanssa?

Sen värimaailmaan? Kaikkien ruskeiden alaosien, ruskeiden takkien kanssa?

Funkiotioihin?

Näitä oli tietysti parasta ajatella siinä vaiheessa kun vaate oli jo lähes valmis. 

Asia pyöri päässä pitkään.

Sitten lähti villapaita purkuun.

Ihan mielivaltaisesta purkamissessiosta ei silti ollut kyse, sillä asiaa pyöriteltyäni ja kuulosteltuani löysin langalle uuden käyttötarkoituksen.

Uuden siinä mielessä, että en tekisi siitä paitaa itselleni.

Siippani oli jo jonkin aikaa sitten heittänyt huonokuntoiset, epäistuvat laatikkomalliset akryylineuloksensa pois kaapistaan, ja hän innostui ajatuksesta että saisi paremmasta materiaalista tehdyn ja omiin mittoihinsa sopivan villiksen.

(Usein valmiiden vaatteiden ongelmana hänellä kun on valmiissa vaatteissa joko liian lyhyet hihat tai liian leveäksi leikatut mahanseutuvat).

Muhkean pehmeä 35% alpakka, 65% villa -sekoitus tuntui myös valmiina neuloksena mieleiseltä.

Valmiiseen villapaitaan tarvitsi tehdä vain hieman takapakkia - purkaa liian pienet hartiat ja rintakehan osuus ja neuloa ne hieman leveämmiksi. 

Kauluksen sen sijaan jouduin kutomaan muutamaan otteeseen. Ensin siitä tuli toisen maun mukaan liian iso ja lepattava, seuraavalla kerralla aivan liian nafti... Kolmannella kerralla saatiin kaulus kaartumaan oikeassa kohtaa oikeaan suuntaan.

Hihat tein sitten alusta osti omien laskelmieni mukaan.

Sain lisättyä mukaan ranteesta olkapäähän jatkuvan kuvion, jossa hieman toistuu vartalo-osan kuviomaailmaa.

Hieman sumplimista oli lopussa, että ne saisi istumaan kauniisti.

Puoliväkisten otettujan mallikuvien lisäksi sain napattua paidasta kuvan in action - kauluspaidan ja tweedtakin kansssa. 

Ihan kokonaisuuteen sopiva palanen siitä loppujen lopuksi tuli.