Vaatekaapistani löytyy tällä hetkellä yksi hupsuke yli muiden. Valkoinen mekko, jota asustan lähes aina jollain lisukkeella. Mekko, joka pääsee pois kaapista keskimäärin kolmesti vuodessa: puolivirallisina sukulointireissuilla ja merkkipäivinä.
Mekon paras puoli on sen valkoisuus. Yksikertaisen yksivärinen.
Niinpä sitä aina sitten innostuu lisäämään päälle vielä vähän jotain muuta.
Ja voila, tuntuu kuin päällä olisi uusi mekko.
Kirjoitin aiemmin samaisen valkoisen mekon asustamisesta ja kombinaatioista.
Tällä kertaa lainasin siipan vaatevalikoiman puolelta isoa silkkihuivia ja kietaisin sen mekon ympärille. Kävellessä hulmuava silkki tuntui ihanalta käsiä vasten ja tuulessa hulmahteleva kangas sai askelen kevyeksi.
Pikkuhiljaa myös se, etten ole mekkoa juurikaan arjessa käyttänyt alkaa yhdistyä aivoissani hyvänolon ja spesiaalihetkien kanssa yhteen. Aina kun on tilaisuus vetäistä mekko päälle, tulee heti juhlavampi fiilis.
Vaikka mekko itsessään on hyvin simppelin mallinen ja yksinkertaisesta kankaasta tehty.
Toisaalta, ääriminimalistinen aivopuoliskoni ajattelee usein, että näin vähällä käytöllä olevasta mekosta ei voi olla kovinkaan paljon hyötyä. Pallottelen silloin mielessäni usein kahta vaihtoehtoa - joko yrittää integroida mekko osaksi töissä pidettäviä vaatekertoja tai nostaa mekko "the juhlamekon" jalustalle. Siis vakijuhlamekoksi. Mikä sitten syrjäyttäisi nykyisen, vielä astettakin elegantimman juhlamekkoni.
Mekko on vielä aivan liian mukava päätyäkseen karsittavaksi. Ehkä jatkan vielä hetken arkivaatteet - cocktail-mekko - pitkähelmainen juhlamekko jaottelulla.
