Haaste: yksi tavara yhdessä päivässä

Karsiminen on mukavaa raivoamista, mutta usein raivokarsintakohtauksen jälkeen iskee katumus, ja alan poislähtevien tavaroiden kasasta poimia yhtä jos toistakin takaisin kaappiin.

Vain koska päässäni pyörii "kyllähän minä vielä tästä tykkään ja...."

Perimmäinen syy ainaiseen jahkailuun on helposti se, ettei ole tarpeeksi aikaa kypsytellä luopumistapäätöstä rauhassa.

Sekä se, ettei luopuminen kaikesta huolimatta ole aktiivinen tapa.
(Ja kuinka se voisikaan olla: koko ajanhan ihmiset tuppaavat takertumaaja hamstraamaan, koska koskaan ei ikinä tiedä jos sittenkin...)

Omaa heikkoutani surkutellessa olen hakenut vertaistukea verkosta.

Facebookin Tavara päivässä pois -yhteisön julkaisut ovat silmiäavaavia: 

Ensimmäisenä päässäni pyörii ajatus, että miten joku on voinut joskus halutakin säilyttää jotain tuollaista?

Heti perään nousee epäilys: eikös minullakin ole tuollainen tai jotenkin etäisesti tuollaista muistuttava juttu jossain vetolaatikon purnukassa säilytyspussiin käärittynä...

...

Sekä ajatus tarkastaa vihdoin sen häilyväisen purnukan sisältö.

Prosessi on alkanut.
Katson jokaista käyttämääni tavaraa uusin silmin.

Bonuksena päivän karsinta:
Kahvimuki, toinen niistä, jonka saimme lahjaksi muuttaessamme yhteen. Kupit mätsäsivät, olivat suloiset ja helppokäyttöiset. Käytimme niitä joka päivä.
Kunnes niistä toinen hajosi. Mureni raukka palasiksi ja osittain viemäriin.
Mietin hetken, korjaisinko. Tajusin, että materiaali oli liian heppoista.
Kuppi jäi yksin, keskellä tyylikkäämpien kuppien laumaa. Enää se ei päässyt aamukahville toisen puoliskonsa kanssa.
Tänään päätin vihdoin vapauttaa kupin etsimään uutta elämää muualta, muiden kaltaistensa luota.

Mietin, miten johonkin niinkin arkiseen esineeseen voikin kiintyä.
Ja kuinka henkisesti helpottaakin moisen tarinataakan ja surumielisiä tunteita aiheuttavasta esineestä luopuminen.