Paluu kivikaudelle?
Onnistuimme luopumaan televisiosta monen yhteensattuman ansiosta. Olin jo pidempään yrittänyt saada toista lämpenemään telkkarittomalle elämälle, mutta ajatus siitä, että oltaisiin luovuttu jostain hankitusta, elämää monipuolistavasta tavarasta joka kaiken lisäksi vielä toimi tuntui toisesta ylitsepääsemättömältä. Ei sillä, etteikö ajatus olisi ollut toisen mielestä hieman kokeilemisen arvoinen, mutta luopuminen ns. turhaan oli aivan mahdotonta.
Kunnes muutimme pariin otteeseen. Eri asuinpaikkojen välissä telkkari päätyi lainakäyttöön sukulaisille. Kun sitten kokosimme kamoja muuttaaksemme taas uuteen ja isompaan kämppään, pystyimme kunnolla pysähtymään ja miettimään haluaisimmeko tv:n takaisin. Nyt se oli jo tavallaan löytänyt uuden kodin.
Niinpä pystyimme luopumaan telkkarista kuitenkaan periaatteessa luopumatta siitä.
Televisioton elämä oli yllättävän mukavaa, vaikka emme vielä televisio-ohjelmia emme olekaan onnistuneet jättämään pois arjesta. Yle areena, katsomo ja ruutu ovat olleet tiuhaan käytössä.
Suurin plusspuoli on siinä, että voimme melko vapaasti päättää koska haluamme jonkin ohjelman katsoa. Avaraa luontoa illalla? - mikäpä ettei, tietokoneen ruudulle pyörimään vaan.
Vierailu televisiollisessa perheessä tuntuu jopa ahdistavalta: hyviä ohjelmia tulee vain rajattuun aikaan, ja yhtäkkiä pitää tapella kaukosäätimen herruudesta ja siitä katsotaanko loppuottelua vai kevyempää ohjelmaa.
Televisiottomuus sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä en jaksa turhia kärhämiä ja väittelyjä aiheista, joilla oikeastaan ei ole mitään väliä.