Paluu kivikaudelle?
Onnistuimme luopumaan televisiosta monen yhteensattuman ansiosta. Olin jo pidempään yrittänyt saada toista lämpenemään telkkarittomalle elämälle, mutta ajatus siitä, että oltaisiin luovuttu jostain hankitusta, elämää monipuolistavasta tavarasta joka kaiken lisäksi vielä toimi tuntui toisesta ylitsepääsemättömältä. Ei sillä, etteikö ajatus olisi ollut toisen mielestä hieman kokeilemisen arvoinen, mutta luopuminen ns. turhaan oli aivan mahdotonta.
Kunnes muutimme pariin otteeseen. Eri asuinpaikkojen välissä telkkari päätyi lainakäyttöön sukulaisille. Kun sitten kokosimme kamoja muuttaaksemme taas uuteen ja isompaan kämppään, pystyimme kunnolla pysähtymään ja miettimään haluaisimmeko tv:n takaisin. Nyt se oli jo tavallaan löytänyt uuden kodin.
Niinpä pystyimme luopumaan telkkarista kuitenkaan periaatteessa luopumatta siitä.
Televisioton elämä oli yllättävän mukavaa, vaikka emme vielä televisio-ohjelmia emme olekaan onnistuneet jättämään pois arjesta. Yle areena, katsomo ja ruutu ovat olleet tiuhaan käytössä.
Suurin plusspuoli on siinä, että voimme melko vapaasti päättää koska haluamme jonkin ohjelman katsoa. Avaraa luontoa illalla? - mikäpä ettei, tietokoneen ruudulle pyörimään vaan.
Vierailu televisiollisessa perheessä tuntuu jopa ahdistavalta: hyviä ohjelmia tulee vain rajattuun aikaan, ja yhtäkkiä pitää tapella kaukosäätimen herruudesta ja siitä katsotaanko loppuottelua vai kevyempää ohjelmaa.
Televisiottomuus sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä en jaksa turhia kärhämiä ja väittelyjä aiheista, joilla oikeastaan ei ole mitään väliä.
Telkkarin aikataulullinen sitovuus on tosiaan sen huonoin puoli! Välillä on kiva rentoutua (neuloen!) jonkun ohjelman ääressä, mutta rentoutumisehetken tarve pitäisi voida päättää itse, ei telkkarin ohjelmakartan perusteella.
ReplyDeleteTäytyy tosiaan myöntää, että päivittäinen kutominen on vähentynyt, kun ei enää jatkuvasti ole sellaista fiilistä, että pakko keksiä jotain älyllistä tekemistä siksi aikaa kun seuraa ohjelmia jotka eivät ole kovin mielenkiintoisia.
DeleteAikataulullinen sitovuus on kyllä ärsyttävää: että muka pitäisi ehtiä jonnekin jotta voisi jotain katsoa silloin kun se tulee. Tämähän tosin ei ole ongelma, jos kämpästä löytyy uusimman tekniikan mukainen älytelkkari, mutta näitä tuntuu olevan edelleen suht harvassa ;)
Me olimme yhdessä vaiheessa ilman telkkaria melkein puolitoista vuotta. Siihen tottui yllättävän hyvin. Toki koneella/netissä oleminen lisääntyi, mutta se ei ollut aikataulutettua.
ReplyDeleteKesällä tv:tä tuli katsottua aika vähän, mutta syksn tullen meinasin taas lipsua siihen samaan, eli tv aina päällä ja sohvalle kutimien/kännykän/lehden/ruoan kanssa.
Päätinkin muuttaa tapojani, ja nyt tv on päällä vain kun ihan oikeasti haluan katsoa sieltä jotain, eli noin kerran tai kaksi viikossa. Joskus myös ruokailun ajan (paha tapa), mutta kun lautanen on tyhjä, niin tv sammuu.
Loppujen lopuksi sieltä tulee todella vähän mitään, mitä olisi pakko katsoa. Hyvin vähän tulee myöskään katsottua netistä ohjelmia.
Mutta edelleen on se netissä/koneella roikkuminen liikaa aikaa vievää.
Tp
Kiitos kommentistasi!
DeleteKun kännykät ja tietokoneet ottaa huomioon, niin ruutuaika ei kyllä taida olla vähentynyt telkkarin poisjätön myötä. Tunnistan tuon piirteen itsessänikin, nimenomaan syödessä tulee valtava pakote joko lukea tai katsoa jotain. Suurin ero on kuitenkin siinä, että televisiota tuijottaessa katsomisen lopettaminen on hieman vaikeampaa: jotakin menee ohitse, ohjelma kuitenkin loppuu ihan kohta joten katson sen ensin loppuun ja vasta sitten sammutan... Syitä löytyy. Vasta ruudun suljettuaan tajusin usein, kuinka paljon aikaa menikään jonkin epäolennaisen seuraamiseen. Tv:n kanssa eläminen on erityisen haastavaa silloin, jos toinen katselee sitä kuitenkin.
Kohtuuköyttö on aina ihailtavaa :)