Elämä ilman sänkyä

Kävi hieman ohraisesti, ja uuden sängyn toimitus viivästyi sen verran, että reilu viikko piti elää tyhjässä kämpässä ilman mitään perinteistä nukkumiseen tarkoitettua apuvälinettä.

Petivaatteet, tyynyt, peitot ja patja olivat se mihin vedin rajan uutena ja käytettynä hankkimisen välille. Tai oikeastaan, jos joku tuttuni olisi ollut luopumassa omistaan, niin olisin asiaa saattanut harkita. Mutta täysin tuntemattomilta ostaminen tuntui ajatuksena inhottavalta.

Tilasin siis tarpeelliset petikamat lähimmästä halpojen huonekalujen liikkeestä. Laskeskelin, että toimitus olisi juuri samaan aikaan, kun meidän pitäisi muuttaa sisään uuten kalustamattomaan kämppään. 

Mutta kauhistuksekseni kun klikkailin tilausta kassalle, toimitusaika haluamilleni tavaroille oli pidentynyt. Lakanoiden kohdalla toimitusaika venyi vielä lisää, koska tavara oli myymälästä loppu ja lisää tulisi keskusvarastosta vasta pienellä viiveellä.

Olin siinä vaiheessa kuitenkin niin väsynyt ja jukuripäinen, että annoin tilauksen mennä haluamillani tuotteilla. Vaikka niitä sitten joutuisi odottamaan.

Ja odotusaikana sitten, niin no...

Mentiin sillä mitä oli.

Käytännössä siis yksi mukaan tullut makuupussi alustaksi, laskuvarjokankaasta tehty riippumatto kääriytymiseen, pyyhkeeseen käärittyjä pehmeitä vaatteita tyynyn korvikkeeksi.

Mielipiteeni korvikkeiden toimivuudesta?

"Tyynyt" olivat ihan jees, eniten ongelmia tuli alustan kovuuden kanssa.

Miten melkein joka puoli kehosta voikin tuntua niin murjotulta kun aamulla nousee ylös...

Taas on tullut testattua yksi oman mukavuusalueen ääriraja. Elämä ilman sänkyä? No way.

Jotain luksusta pitää olla.

Pieniä, yksinkertaisia iloja

Tärkeintä elämässä on tehdä sitä mistä nauttii. 

Jotta tärkeille asioille jää aikaa, täytyy ajankäyttölle, aikatauluille ja jatkuville sovituille menoille tehdä jotain. Aikaa syöviä, epämieluisia asioita pitää karsia.

Tällä hetkellä nautin erityisesti:

＊　hitaan aamiaisen syömisestä kotona, samalla kun juon rauhaksiin teetä. Usein niin, että samalla puuhastelen jotain pientä, josta nautin, kuten lueskelen blogeja tai katselen jotain kevyttä ja kaunista koneelta. Jos asuisin kämpässä, josta olisi kauniit maisemat luontoon seuraisin varmasti usein myös valon leikkiä puiden oksilla.

＊　pyöräilystä hieman pidemmälle. Tärkeintä on päästä pois kaupungista johonkin, missä taas tuntuu siltä että on tilaa hengittää ja haistaa metsän tuoksu.

＊　käsitöiden tekemisestä puistossa. Tärkeimpiä tekijöitä ovat raikas ilma, valo, rauhoittava äänimaailma ja rauhaisa puuhastelu. 

＊　teehetkestä ulkona ja termoskannusta juotuna, usein joko puiston penkillä tai kesäsäällä piknik-alustan kanssa. Usein mukana on joko jotain luettavaa tai puheseuraa. Kylmemmälläkin säällä tästä voi nauttia, tosin hieman lyhyemmissä pätkissä ja huolellisemmin pukeutuneena.

Viime viikonlopun puistoteehetkelläni nautin suunnattomasti myös mukanani olleista väreistä.

Vapaapäivät rentouttavat parhaiten kun saa liikkua omalla aikataululla ja omaan rytmiinsä. Jos joka päivälle on suunniteltu ohjelmaa, tuntuu helposti ettei ehdi lainkaan rentoutua vaikka onkin ns. vapaalla.

”Tyhjän ajan” jättäminen kalenteriin vaatii tietoista asennoitumista, sillä vapaa-päivillä on taipumusta täyttyä kuin itsestään. Toki ystävät ja sukulaiset ovat tärkeitä, mutta tärkeintä on tasapaino.

Vapaalla rennommin

Koska käytän töissäni pääasiassa vain asiallisia, konservatiivisia ja siistejä vaatteita, tekee vapaalla hyvää päästä tiukkapipoisuudesta irti.

Lyhyitä hameenhelmoja, homssuisuutta, rentoutta ja mukavuutta…

Viime aikoina parhaat fiilikset on saanut aikaan tämä yhdistelmä.

Ei mitään rypistyvää, ei muotoja tai painavia vöitä…

Valkoinen, lyhythihainen mekko pääsee säännöllisesti mukanani toimistoon. Tosin vain niin, että puen sen päälle pidempihelmaisen hameen. Yläosana se on mukavan jämäkkä ja erilainen, olematta silti liian rento tai pukeutumiskoodista poikkeava.

Villapaita taas… Ehdoton vapaapäivän tunnus!

Samoin kuin lätsä, joka on erityisen kätevä silloin kuin hiuksilleen ei jaksa tehdä kertakaikkisen yhtään mitään. Sekä auringonpistoksen välttelemiseen, mutta se on ajankohtaista vasta ensi kesänä.

Kun elämä mahtuu pahvilaatikoihin

Vuosi sitten epätodelliselta tuntunut virstanpylväs on saavutettu.

Olen läpikäynyt kaikki tavarani ja saanut ne mahtumaan noin neliömetrin kokoiseen tilaan. Matkalla oli monia mutkia ja päänsisäisiä kädenvääntöjä tavaran tarpeellisuudesta, mutta pakattuani kaiken joko mukaani tai säilöön tuntuu siltä, ettei turhaa enää ole liikaa. Koska siippani teki myös parhaansa omien tavaroidensa kanssa, vievät rojut nyt yhteensä noin kaksi neliömetriä. Lisäksi tietenkin joitain pitkäaikaiskäyttölainaan annettuja kalusteita, kuten aivan mahdottoman ihana ja kätevä pöytä, koristeelliset tuolit ja muuta suvussa kiertävää tavaraa. 

Ehdottomasti tarpeellista ja mukaan otettavaa tavaraa on noin 40 kiloa + pyörä. Aikamoinen roudausreissu on edessä, mutta haaste ei ole mahdoton, sillä kaiken saa kulkemaan lyhyenkin matkaa joko selässä tai erikokoisten pyörien päällä (kiitos nelipyöräisen matkalaukkuni!).

Tietenkin kun miettii kaikkea tavaraa mitä ilman olen päättänyt hetken elää, tuntuu siltä että karsittavaakin tästä kasasta varmasti löytyy. Vaikka yritin karsia pois kaiken, jonka näkemisestä en ilahtuisi sitten kun sen aika taas koittaa, niin tuntuu että kyllä jotain löysää kasassa on kun tavaraa kerran näinkin paljon jäi.

Toisaalta osa taakse jäävästä tulee lähtemään mukaani seuraavalla kerralla käyntikerralla. Esimerkiksi ensimmäiselle roudaukselle mukaan mahtui vain mustia kenkiä, sillä arvelin niistä olevan enemmän hyötyä tilanteessa kuin tilanteessa. En silti halua sanoa hyvästejä ihanille, mukaville ruskeille kengilleni, vaikka ne eivät aivan yhtä saumattomasti uppoa erilaisiin tilanteisiin ja muodollisuuksiin. Aloitin varovasti tunnustelemalla perusvaatteilla ja perusasusteilöa, mutta myöhemmin integroin ehdottomasti myös hieman enemmän rakkaita lempivaatteita ja kenkiä mukaan kuvioihin.

Uusi luku alkaa siitä, kun kaikki elämiseen välttämätön käyttökama, kuten kupit ja kulhot, mitä en ole viemässä mukanani pitää raapia kasaan kavereiden ja kirppisten avulla.

Koska hankkiutua eroon "ihan kivoista" kengistä?

Koska oikein syntyy se päätös, että "nyt kyllä tämä "ihan kiva" mutta tarpeellinen juttu saa lähteä"? Varsinkin jos tavaraa käyttää silloin tällöin ihan mielellään, mutta aina on kuitenkin pieni fiilis ettei tämä nyt oikein ole ihan sitä mitä haen, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin.

Kuten nämä kengät.

Aikoinaan mahtilöyty UFFin valikoimasta, jossa satuin piipahtamaan syksyllä juuri kun kärsin akuutista nahkasaapaspulasta.

Suomalaiset, pakususta nahasta tehdyt, vuorelliset, mustat ja käveltävissä oleva, naisellinen korko.

Pohkeesta hieman liian leventävät, kärjestä hieman liian suippenevat, pitkään käveltäessä hieman päkiästä tuntuvat.

Ominaisuuksiltaan täydelliset, mutta tyyliltään vain "melkein" (vaikka siis melkoisen perusmalliset kengät ovatkin).

"Ihan kivat".

Korvataan kivemmilla kun sellaiset tulevat vasstaan.

Mutta mutta. Tavaroita läpikäydessä tekee huomaamattaan päätöksiä.

Yksi lisänaula arkkuun oli suutari, joka totesi että kengän rakenne on levähtänyt ja että se vaatisi hieman hintavampaa ruukkausta kuin pelkän kantalapun vaihdon. 

Kantalappukin oli itse asiassa kulunut nopeasti ja epätasaisesti juuri tuon kengän mallin levähtämisen vuoksi. Päkiän ja kantapään suhde on hieman vääntynyt: kärki osoittaa hieman enemmän ylöspäin kuin sen rakenteellisesti pitäisi ja korko ei osu maahan oikeassa kulmassa.

Pitääkin varoa seuraavia kenkiä katsellessa.

Lopullinen päätös kuitenkin syntyi vasta, kun aloin miettiä millainen olisi oma unelmieni ideaali vaatekaappi. 

Kuuluisiko siihen tämänkaltaiset kengät? Mahdollisesti. Musta on kätevä väri nahkakengille.

Juuri nämä kengät? Ei, reilumpikärkiset ja pohkeita kaventavat pitää olla.

Joten…

Niinpä kengät sitten eivät päässeet mukaan, säilytettäväksi tai pidettäviksi.

Jos edessä ei olisi ollut suurkarsintaa vaativaa muuttoa, olisin hyvin voinut kuvitella pitäväni nämä "siihen asti kunnes..." ja käyttäväni niitä vielä silloin tällöin muutaman talven ajan, koko ajan miettien että "onhan nämä ihan kivat, mutta...".

Nyt kun loppuunkulumista ei tarvitse enää odotella, eikä käsissäni ole enää "ihan kivojen" kenkien painolastia, niin olo tuntuu jotenkin kevyemmältä. 

Ja kun asiaa alkaa ajattelemaan niin onhan minulla edelleen muutamat muutkin, tosin ruskeat, nahkasaappaat talven varalle...

Myös osastoa "ihan kiva", mutta huomattavasti kivemmat kuin nämä mustat :)

Miesten paidasta naisten paidaksi - tuunailua ja korjauksia

Tavaran vähentämisprojektia ei ollenkaan auta se, että siippa vähentelee samalla omia juttujaan. Kun poispantavien pinossa on ihan liikaa sellaisia vaatteita, joita olen ajatellut sopivia etsiä sitten kun on aikaa... Tai jollaisia olen etsinyt, mutta juuri sopivia ei ole tullut vastaan.

Ilmainen tuunausta vaille oleva paita irvisteli vain pienen hetken kierrätykseen lähtevien pinossa. Paita oli suurinpiirtein samanlainen kuin mitä yhdellä lempivlogistillani (tai no, ei sellaisenaan samanlainen, mutta joka omasi erinomaiset mahdollisuudet päätyä samanlaiseksi vaatekaapin yhtenäistäjäksi).

Yksi vlogaus, johon aina palaan esitteli noin tsiljoona eri tapaa yhdistellä tällaista paitaa muiden vaatteiden kanssa. Ja ennenkaikkea tyylikkäästi. Sen jälkeen olen huomannut, että paitahan on ihan muodin kierrossa tällä hetkellä, kun jokainen merkki tunkee mallistoonsa omaa versiotaan. Eipä ollut valinnanvaraa silloin kun aloin paitulista haaveilla... 

Ensimmäinen muokkaus kävi käsiksi samaan ongelmaan kuin aiemmin näissä paidoissa: yleiseen muodottomuuteen. Vyötärön alueelle loppuvia muotolaskoksia jatkamalla ja sisään vetämällä paidan yleisilme muuttui hieman paremmaksi. Kuva välivaiheesta yllä.

Valitettavasti tällä kertaa pelkkä muotolaskoksien sisään veto ei riittänyt, vaan otin paitaa sisään myös sivusaumoista. (Josta ei nyt kuvaa, valitan...) Jotteivat uudet saumat olisi alkaneet kiertämään, niin huolellisen siksakkauksen jälkeen pätkin ylimääräiset kankaat sivuista pois.

Näillä kahdella muokkauksella paita muuttui pidettävän kokoiseksi, mutta vielä oli yksi ongelma jäljellä: puhkikulunut kyynärpää. Tämä ehkä kertoo enemmänkin itsepäisyydestä kuin mistään muusta, sillä en ollut pienen kulumisen ajatellut antaa häiritä missään vaiheessa, vaikka työmäärää se lisäsikin hieman.

Alkuun kuva lähtötilanteesta. Molempien hihojen kyynäralueet helottavat valkoisina, ja toiseen on jo muodostunut reikä. Toinenkin oli hyvää vauhtia matkalla samaan suuntaan.

Seuraavaksi farkut, joiden käytöstä olin viimeinkin saanut itseni luopumaan.

(Ja syystäkin, kun katsoo millaisessa kunnossa ne silti olivat käytössä! Lisäksi olin paikannut noita haaroja pariin otteeseen ennen kuin olin luopunut hommasta toivottomana.)

Olin kuitenkin poiston jälkeiseksi ajaksi "hetkeksi" takertunut niihin, sillä jotain epämääräisiä ajatuksia kankaan jatkokäytöstä oli pyörinyt mielessä jonkin aikaa. Sattumalta kangas oli erittäin lähellä paidan farkkukankaan väriä, vaikka housujen kangas oli huomattavasti paksumpaa ja jämäkämpää kuin paidassa.

Jämäkkyys oli aivan paikallaan paikoissa, jotka leikkasin lahkeista ja siksakkasin reunoista kiinni hihoihin. Yllä olevassa kuvassa pientä värieroa tuskin huomaa!

Jääräpäisen omistautumisen avulla kaksi vaatetta säästyi roskiskohtalolta. Ei mielestäni paha saldo.

Lisäksi vaatekaappini sai kylmempiä aikoja varten uuden monikäyttöisen perusvaatteen kesäversioiden tilalle. Vaatteiden karsimisesta, mikä oli päämääränä, tosin ei voida enää puhua...

Tavaran erilaiset arvot

Tavaran arvo on monitulkintainen juttu. Useimmilla tavaroilla jälleenmyyntiarvo lähentelee nollaa, muistoarvo taas hipoo taivaita. Lisäksi on käyttöarvo, statusarvo ja muut sekundääriset arvot. Mikä niistä sitten on se oikea?

Jälleenmyyntiarvo ja sitä kautta tavaran TODELLINEN rahallinen arvo on helppo määritellä. Sen kuin vain kysäisee tutulta, mitä olisit tällaisesta valmis maksamaan. Luvulla on harvoin mitään tekemistä tavaran alkuperäisen hinta-arvon kanssa. Pitsikirjablogin pitäjä Rinna tiivisti kirjassaan  hienosti, kuinka tavaraan sijoitettu raha on mennyttä heti ostamisen jälkeen, ei tavarasta luovuttaessa. Kirjat ja vaatteet, koriste-esineet ja huonolaatuiset hankinnat ovat juuri näitä.

Käyttäarvo on hieman hankalampi, mutta helppo laskea. Kuinka paljon säästyy aikaa ja sitä kautta myös rahaa kun käytän juuri tätä tavaraa sen sijaan että olisin ilman, tekisin sen toisella tavaralla tai teetättäisin koko homman ulkopuolisella? Esimerkiksi silitysrauta ja -lauta ovat mitä suurimmassa määrin tässä suhteessa arvokkaita, keittiön apuvälineet ja etenkin koneistetut ja spesiaalin tarkoitukseen suunnitellut keittiökoneet huomattavasti vähemmän.

Statusarvo riippuu hyvin paljon ihmisestä. Luoko tavara mielikuvaa paremmasta ihmisestä? Voimakkaimmat statusarvotavarat ovat niitä, jotka itse mieltää osaksi omaa persoonaansa ja joiden kokee korostavan asioita, joista itse tykkää. Esimerkiksi kirjahyllyn sisältö, harrastevälineet tai tietynlaisten vaatteiden kerääminen ovat statusarvotavaroita.

Muistoarvo on hankalin kaikista. Mikä on muisto, jonka säilyttämisestä on joka vuosi valmis maksamaan tavaran vaatiman tilan verran? Miten mitata muiston arvo?

Yleisin neuvo muistoarvojen kanssa painiville tuntuu olevan, että pitäisi ymmärtää ettei muisto ole kiinni esineessä. Että muistot ovat aina käytettävissä pään sisältä käsin. Mutta miten muistaa vanhoja muistoja, jollei ole muistoesineistä muistoista muistuttamassa? Muistaisiko sitä enää tärkeiksi mieltämieen juttuja, vai olisivatko juuri ne jutut joita ilman tavaroita jaksaisi muistella juuri niitä arvokkaimpia hetkiä?

On monia muistoja, joita en ajattele kuin nähdessäni jonkin tietyn muistoesineen. Ilman esineitä en ajattelisi kokemiani asioita niin usein. Tavallaa muistoesineet ovat keino ympäröidä itsensä positiivisilla muistoilla, kokemuksilla ja ajatuksilla. Juuri ne tekevät kodista kodin. Paikan, jossa on hyvä olla. Ideaalitilanne tietysti olisi, että samaan mielentilaan pääsisi ilman tavaroita. Mutta se taas vaatinee enemmän ponnistelua kuin ilman tavaraa.

Tällä hetkellä tavaroiden muistoarvon määrittelyssä minulla on käytössä kaksi kysymystä:

Onko se ehdottoman tarpeellinen käyttöesine? Mitä olisin valmis maksamaan tämän säilyttämisestä?

Jos ensimmäiseen vastaus on kyllä, se todennäköisesti kannattaa säilyttää. Muistorikkaat käyttöesineet ovat kuitenkin varsin harvinaisia.

Vaikka joidenkin tavaroiden kohdalla vastaus ensimmäiseen kysymykseen onkin ei, niin jos summa, jonka sen säilyttämisesti olisi valmis maksamaan on erityisen korkea tai korkeampi kuin mitä säilytys oikeasti maksaisi, kannattaa tavara jättää säilytykseen.

Kaikesta muusta eroon mahdollisimman rankalla kädellä.