Kelsitakista karvalakiksi

Viime talvinen karvalakki-innostus ei osoita hiipumisen merkkejä.

Muille tehtyjen hattujen jälkeen huusi oma pääni myös peittävää ja lämmintä päälleen. Aiemmin omistamani akryylineulepipo sai lähteä karvalakin tieltä.

Vasta pahimman silppuamisvaiheen hellittäessä tajusin, että materiaalista olisi ennen leikkelyä pitänyt näpsäistä jonkinlainen kuva. Kuvittele vasemmanpuoleinen takki ilman aukkoja, pitkillä ja paksuilla hihoilla ja helmaliepeellä. Taskujen ommelsauma koristaa nyt nurinpäin käännettynä otsaläppää ja helmalieve kiertää korvia.

Inspiraationa toimi tämä malli, joka löytyi kuvahaulla jostain kiinalaisesta tukkuverkkokaupasta:

Yksinkertainen, lämpimän näköinen ja ihanan värinen. Näytti suhteellisen helpolta toteuttaa itse. Koin, että tällainen olisi aivan ehdottomasti paikallaan omistaa, kun eräskin helmikuu jopa Helsingin lämpötilat huitelivat -20 asteen paikkeilla. Sellaisille pakkasille muutoin käytössä oleva, korvat puoliksi peittävä läpsäke ei aivan riitä.

Sovelsin aikaisemmin tehdyissä karvalakeissa hyväksi havaittua neljän pääpalan mallia. Mitat tietenkin laskin uudelleen omaan pääni sopiviksi.

Vaikka teoriassa tämän olisi pitänyt toimia moitteettomasti, niin silti jouduin hatun edetessä tekemään joitain muokkauksia. Esimerkiksi korvaläpistä olisi yllä olevilla mitoilla tullut aivan valtavat. 

Takki itsessään oli -yllätys yllätys- löytö kirpputorilta parin kesän takaa. Vaikka pöydän pitäjä myyntipuheissaan vakuutti, kuinka istuvalta pari kokoa liian iso, hihoista koppuraksi nuhjaantunut miesten takki päälläni näyttikään, niin alusta alkaen ostin takin uudelleenompelua varten. Inspiraatiokuva oli jäytänyt mieleni syövereissä jo turhan ison suonsilmäkkeen, ja kaikki materiaalinhankinta oli enemmän kuin perusteltua.

Kelsitakkia leikellessä hermostutti hieman enemmän kuin karvakangasta saksiessa. Takissa kun ei ollut ehjää pintaa suurina alueina mitenkään hervottoman paljon, joten jos jonkun palasen onnistuisi tuhoamaan niin seuraavaan tulisi sitten paksu ja epämukava sauma jostain päin takkia.

Ompeluprosessin vaiheita. Joka sauma kahdesti yksinkertaisilla pistoilla, jotta säätely ommellessa onnistuisi mahdollisimman helposti. Jotkin saumat elivät enemmän kuin toiset, ja jotkin neulanpistot menivät suorempaan riviin kuin toiset.

Ompeleminenkin oli hieman hermostuttavaa, sillä jatkuvasti mielenperukoilla huusi varoitusääni, että nyt jos pistät harhaan niin se reikä on siinä sitten aina ja heikentää nahan vahvuutta ja lähtee käytössä laajenemaan ja ja ...

Alemmassa saumassa näkyvä käänne on osa takin alkuperäistä helmamuotoilua.

Kiinnikkeenä nahkanauhaa, joka tarttui kierrätyskeskuksen Näprä-osastola mukaan eräänkin hienon hiuskoriste-inspiraation johdosta.  Idea kuoli ennen syntymistään, mutta nauha jäi.

Primitiivinen kiinnitysmekanismi, välistä tursuava karva ja huterat ompeleet - juuri sellaista mitä hain :)

Harmi kyllä hattu ei taida päästä enää tänä vuonna tositoimiin.

Aiemmin tekemistäni karvahatuista olen kirjoittanut täällä ja täällä.