Olen myös omassa elämässäni huomannut, kuinka paljon turhakin tavara voi sitoa ja lamauttaa. Yksinkertaisimmillaan se tulee esiin kun tavaroita kasautuu vääriin paikkoihin.
Jos en pysty aloittamaan mitään ennen kuin olen raivannut tilaa pyödältäni ja järjestellyt ja puunannut, ei minkään tekemisestä oikein tule mitään. Samalla yleinen saamattomuus ärsyttää ja jopa masentaa.
Eikä siinä vielä kaikki--- Osittain huonoista sisustusratkaisuistakin johtuen väsyneenä sohvalle rojahtaessa silmien eteen levittäytyy hyllymetreittän huomiota vaativia tavaroita ja keskeneräiseen tilaan jääneitä prosesseja.
Vaikka "tuokin pitäisi korjata" tavaroiden määrä alkaakin vähentyä, niin "tuo pitäisi tehdä loppuun" tai "nuo pitäisi järjestellä" -tavaroiden määrä tuntuu loputtomalta.
En halua katsella tavaroita, joista ensimmäisenä tulee mieleen jonkun asian tekeminen. En myöskään jaksa kanniskella ympäri huushollia tavaroita, joita en koe tarvitsevani tai joista en saa mitään iloa.
Joulun alla näin silmiä avaavan dokumentin, Tavarataivaan.
Dokumentin lähtökohdat muistuttavat paljon omia lähtökohtiani - tavaraa on yllin kyllin ja keräilykohteisiinkin on satsattu tarmokkaasti, mutta mielihyvää niistä ei vain enää tunne.
Huuma, joka keräilykohteisiin liittyi on haihtunut ja jäljelle on jäänyt vain lannistava tavaravuori, joka hautaa alleen ja sitoo paikoilleen.
Tunsin, että jotain oli tehtävä - ja pian.
Huuma, joka keräilykohteisiin liittyi on haihtunut ja jäljelle on jäänyt vain lannistava tavaravuori, joka hautaa alleen ja sitoo paikoilleen.
Tunsin, että jotain oli tehtävä - ja pian.
No comments :
Post a Comment