Pystyn muistamaan jokaisen vaatekaapissani oleskelevan vaatekappaleen. Minulla on myös selkeät hahmotelmat siitä, minkä kanssa osat sopivat yhteen ja mitä vaihtoehtoja minulla on.
Ainakin niin haluan itselleni uskotella.
Ongelma syntyy vasta, kun aloin harkitsemaan käytössä olevien vaatteiden vähentämistä täsmälliseen lukuun. Päässäni pyörii, että ainakin ne mustat ja sitten ne toiset beiget ja farkut ja sitten kaikki shortseina...
Yritin saada pääni sisäistä kaaosta järjestykseen, ja aloin luonnostella omistamiani vaatteita paperille.
Plussien ja miinuksien listaamisesta vasta pääsinkin vauhtiin. Oikein innostuin kun pääsin piirtelemään rakkaimpia kenkiäni, takkejani ja huivejani.
Sitten alkoi tökkiä...
Paidat, villapaidat, neuleet, aluspaidat, kauluspaidat, toimistopaidat, trikoopaidat... Kaikki tuntuivat liian samanlaisilta, jotta olisin jaksanut piirtää monta erilaista versiota peruspaidasta. Kaikissa olisi myös ollut samankaltaiset plussat: ihana, perus, luottovaate. Joidenkin kohdalla miinuksena vain, että näitä on jo muutama...
Lopetin piirtolistauksen.
Sen sijaan, että kartoittaisin kaikki omistamani ENNEN kuin valitsen parhaat, voisin vain valita lempivaatteni suoraan muistin varassa.
Kätevää.
(Missään vaiheessa en edes harkinnut, että olisin kävellyt vaatekaapilleni ja valinnut parhaat suoraan hyllyltä. Aivan liian sotkuista.)
No comments :
Post a Comment