Sunday, 16 March 2014

Tavara päivässä -kokemuksia

Haastoin itseni aiemmin karsimaan yhden tavaran päivässä. Projektin julkistamisesta on kulunut muutama viikko, mutta selkeitä muutoksia on havaittavissa.

Tärkein muutos on ilman muuta se, että toinen puoliskokin on hiljalleen lähtenyt mukaan leikkiin. Aiemmin suurin osa yhteisistä tavaroista, joiden maltilliseen vähentämiseen kommentti oli ollut lähinnä "no mutta eihän se niin paljon tilaa vie", "mutta sehän on muisto henkilöstä x / paikasta y / tapahtumasta z" on alkanut muuttua karsivampaan suuntaan. Moni ennen rakas (ja hyödytön) tavara on päässyt uudelle matkalle, joko myyntiin tai kierrätyslaatikkoon.

Toisen havahtuessa on myös paljastunut omia aukkokohtia tavaroiden tarpeellisuudesta. "Ja tuo hyödytön juttu sitten lähtee kanssa". Mikä höydytön muka? Kyllähän nyt näitä pitää olla... Vaikkei tosin vältämättä näin paljon... Taidat olla oikeassa... Laitetaan pois.

Aamupuuroa syödessä katselemme tavaroita jo "sillä silmällä", ja teemme suunnitelmia mihin minkäkin poislähtevän tavaran viemme.

Projektin päivittäinen jatkaminen ja iltaiset julistukset päivän poislaitettavasta tavarasta ovat saaneet aikaan muutoksen, jota alkuvaiheessa pidin mahdottomana. Matkaa on silti vielä jäljellä. Samoin rikkinäisiä muistoesineitä kaapeissa.

No comments :

Post a Comment