Thursday 26 March 2015

Pehmeyden uusi ulottuvuus

Futonilla nukkumisen hyvien puolien vastapainoksi yksi huono puoli on siinä, että ohut futonpatja ei ole kovin ideaali kyljellään nukkujalle.

Vaikka sänkytilanne on meillä ollut jo pitkän aikaa parempi kuin edellisessä sängynkorvikepostauksessa, on siippa jo jonkin aikaa hienovaraisesti nurissut kipeytyvistä hartioista ja lonkista. 

Futonimme ei alun alkaenkaan ollut sieltä paksuimmasta päästä, sillä aluksi ajatuksena oli helppo liikuteltavuus ja ennen kaikkea kasattavuus, sillä ohut patja taittuu helpommin rullalle päivän ajaksi. Koska patjan yksi ehdoton edellytys oli, että se on tarpeeksi leveä kahden hengen mukavasti nukkua, niin paksumpi patja olisi vain liian painava. Ainakaan en itse jaksaisi sen kanssa kovin monta kertaa tapella, saatika sitten lähes joka päivä.

Mutta se ohuus. Ja kipeytyvät ruumiinkulmat.

Onneksi ongelmaan löytyi helppo ja edullinen ratkaisu.



Nimittäin kahden hengen levyinen, pituussuunnassa kolmeen osaan taittuva vaahtomuovipatja.

Jotenkin aina suuresti ilahduttaa, että kaikenlaisia patjoja, patjanosia ja lisävarusteita löytyy suoraan kahden hengen koossa. Lapsuudenkodissani taikka muilla sukulaisilla ei koskaan moisia ollut. Olenko se vain minä, vai onko tällaisia ollut jo pidempään?

Naapurinukkujan nurina lakkasi kertaheitolla.

Lisäksi patjat saa edelleen helposti kompaktiin kasaan peittojen ja tyynyjen kanssa. Win-win.

Thursday 19 March 2015

Oletko alennusmyyntistrategian uhri?

Lankeatko usein alennusmyyntien harhakuvaan edullisesta löydöstä?

Se on laskelmoitu harha ajattelussa, ja markkinointimiehet osaavat käyttää sitä hyödykseen paremmin kuin ajattelisi. 

Alennusstrategiassa ratkaisevaa ei ole hinta, jonka asiakas tuotteesta lopulta maksaa, vaan hinta, jonka arvoiseksi asiakas tuotteen mieltää. Esimerkiksi jos 500 euron laukkua myydään huimalla 250 euron alennetulla hinnalla, niin markkinointi tähtää siihen ettei asiakas ajattele tuotteen hintaa (tässä 250) vaan sen mielikuvallista arvoa (tässä 500). Jos siis viidensadan euron laukun saa puolella hinnalla, wau mikä löytö ja säästit parisataa samalla!

Mutta mielenkiintoisinta on, että jos täsmälleen samaa laukkua myydään jo alun alkaen halvemmalla, esimerkiksi normaalihintaan 250 euroa ei tuote myy yhtä hyvin. Tässä tapauksessa asiakas nimittäin mieltää laukun 250 euron arvoiseksi laukuksi. Myös mielikuva siitä, että sitä saa myös myöhemmin samaan hintaan vaikuttaa myyntiin.

Koska suuri alennusprosentti myy, ylihinnoitellaan tuotteiden ovh reilusti ylöspäin. Jos joku sen sillä hinnalla ostaa, niin myyjä oli onnekas ja teki hyvää voittoa, mutta varsinainen kohde on näennäisen alennuksen sokaisema asiakas.

Jos olet koskaan ostanut jotain vain siksi että se oli alennuksessa, olet tämän markkinointistrategian uhri. Sen sijaan ihmiset jotka tietävät mitä haluavat (eivätkä anna houkutusten viekoitella väärille raiteille) ja jotka tietävät mitä mistäkin kannattaa maksaa ovat turvassa, sillä tähän tekniikkaan turvautuvia markkinointimiehiä eivät tämänkaltaiset ihmiset kiinnosta.

Jäitä hattuun siis alennusmyynteihin!

Huomaan oman ajattelutapani muuttuneen: siinä missä aiemmin olisi ollut pähkinöissäni vaatekaupoissa myynnissä olevasta 100 euron hameesta, joka on nyt erityistarjouksessa vain 30 euroa, ajattelen nykyään vain että tuossa on taas yksi 30 euron arvoinen hame jota myydään numeroharhalla.

Kirpputoreilla tinkaaminen sen sijaan -- ikuinen heikkous, sillä tiedän (tai ainakin autuaasti itselleni uskottelen) että tingattu tarjous on voimassa vain nyt ja vain minulle.

Thursday 12 March 2015

Kenkien plankkaamisen meditatiivinen vaikutus

Kun pölyiset ja likaantuneet kengät saa puhtaiksti ja kiiltäviksi, tuntuu että mielikin puhdistuu.

Miten se aina on niin vaikeaa saada joitain perushuoltotoimenpiteitä tehtyä, vaikka tietäisikin että jälkeenpäin on vain rauhallisempi ja tyynempi olo ja katseenkestävämmät kengät. Tai lopputulos on oikeastaan mitä milloinkin, sillä sama juttu pätee moniin kotitöihin. Yksinkertaista, helppoa ja lyhytkestoista hommaa, jossa tuloksen näkee heti. Ihmismieli toimii välillä järjenvastaisesi :)

Thursday 5 March 2015

Keväisen vapaapäivän retki tutuissa maisemissa

Voimakas ja lämmin auringonpaiste, vapaapäivä ilman sovittuja menoja...

Miljoona projektia tietenkin odottaa kotona tekijäänsä, eikä kotitöistäkään koskaan tule valmista. Olen pikkuhiljaa oppinut päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta ja muusta elämää kuormittavasta perfektionismista.

Liukunut tilaan, jossa spesiaaleja hetkiä varten ei tarvitse laittautua tai valita päälle mitään arkivaatteita kummempaa. (Vaikka silloin tällöin tuokin tarve nostelee päätään...)

Jos ulkona on kerrankin vapaapäivänä kaunis sää, tulee siitä nauttia. Piste.

Kaunista kevättä!