Syksy ja villalankojen kutsu

Käydessäni läpi tavaroitani kaivoin esille villalankavarastoni. Yksi kerrallaan otin erivärisiä ja erikuituisia lankoja käsiini ja mietin miksi pienet ja suuremmat kerät olisivat jossain vaiheessa muuttumassa. 

Kuinka paljon vaatevalikoimani voisi muuttua lämpimämmäksi ja vähemmän muoviseksi jos saisin muutettua edes osan langoista vaatteiksi.

Nyt kun säät ovat alkaneet viilentyä, halu kääräistä ylleen jotain lämpimämmästä materiaalista tehtyä neuletta nosti päätään.

Prosessi ei tarvitsisi muuta kuin sen, että allokoisin osan ajastani kutimien heiluttelulle. 

Kutominen on ihanaa. 

Mitä yksinkertaisempaa kuvioita, sen rentoutuneemmalta mieli jälkeenpäin tuntuu.

Merkkilankoja ja muistijälkiä. Tarkempi rakenne lisäyksineen ja kavennuksineen hiuotuu työn edistyessä.

Pitkään suunniteltu paita etenee.

Miksi vaatteita kannattaa huoltaa

Vaatteiden huoltoon on kaksi tärkeää syytä: tavaran arvostus ja pidempi käyttöikä.

Viime aikoina olen käyttänyt enevissä määrin aikaa vaatteiden ja asusteiden huoltoon.

Tuntuu, että koko ajan vaatteita, joista irtoaa nappi tai vetoketjun ommel petti, tupsahtelee lisää.

Pikkuvikoja.

Silti aiemmin en olisi niihin jaksanut tarttua, vaan makuuttanut vaatteita "tee näille jotain" pinossa useita kuukausia, kunnes olisin ehkä löytänyt jotain kivempaa vaatetta tilalle.

Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikki vaatteeni ovat niin kivoja, että niistä tekee mieli se pikkuvikoja heti korjata.

Nappeja takaisin ommellessa tai ratkenneita saumoja yhteen kursiessa ei mielessä ole enää päällimmäisenä ärsytys vaatetta kohtaan ja hermostuneisuus kun homma on niin hidasta ja vaivalloista - silloin harvoin kun hommaan tuli tartuttua.

Pisto kerrallaan, hitaasti ja huolellisesti...
Lyhyemmin, kestävämmin ompelein...

Samalla mieleen nousee, kuinka lempivaatetta korjaa jo ties kuinka monennetta kertaa.
Kuinka nahkatakissa nahka kestä moninkertaisesti sen mitä ommellanka.
Kuinka hameen haluaa taas mahdollisimman pian päälle ja minkä kaiken muun kanssa se sopii niin hyvin yhteen.

Joissain vaatteissa, jotka olen hankkinut käytettynä, mietin mitä ompeleita edellinen pukija on vaatteseen tehnyt.

Vaatteissa, jotka on aikoinaan joku ommellut huolella käsin kasaan, mietin kuinka omilla pistoillani lisään jotain vaatteen tarinankaareen.

Ajatus siitä, että vaatteet kestäisivät kauemmin kuin mitä itse niitä haluan käyttää tuntuu lohduttavalta. Että on edes se teoreettinen mahdollisuus, että joku muu tulee käyttämään ja pitämään huolta samasta vaatteesta minun jälkeeni.

Vaikka nykyään moinen ajatus taitaa olla häviämään päin.

Valmis villapaita -- mutta kuinkas sitten kävikään

Pehmeää, muhkeaa ja ihanan tuntuista lankaa. Unelma villapaidasta, joka on 100% muovitonta, laadukasta materiaalia ja omiin mittoihin tehty.

Paksun langan neulomisessa on aivan oma viehätyksensä. Ei tarvitse kuin hetki kilistellä puikkoja ja valmista syntyy. Ihan muutamassa hetkessä olin pyräyttänyt puikoiltani itselleni hihattoman villapaidallisen verran. 

Viimeistelyyn vierähti sitten enemmän. Kauluksen sai paikalleen nopeasti, mutta sitäkin yksinkertaisemmat hihaviimeistelyt ottivat aikaa. Ja aikaa. 

Sitten aloin ajattelemaan asiaa uudestaan. Rakastin villapaidan väriä ja rakennetta, mutta jokin alkoi tökkimään kun mietin minkä kanssa sitä käyttäisin ja minkä vaatteiden kanssa se sopisi yhteen. 

Sopisiko se ideaaliin vaatekaappiini, jossa vähät vaatekappaleet sopisivat kaikki yhteen toistensa kanssa?

Sen värimaailmaan? Kaikkien ruskeiden alaosien, ruskeiden takkien kanssa?

Funkiotioihin?

Näitä oli tietysti parasta ajatella siinä vaiheessa kun vaate oli jo lähes valmis. 

Asia pyöri päässä pitkään.

Sitten lähti villapaita purkuun.

Ihan mielivaltaisesta purkamissessiosta ei silti ollut kyse, sillä asiaa pyöriteltyäni ja kuulosteltuani löysin langalle uuden käyttötarkoituksen.

Uuden siinä mielessä, että en tekisi siitä paitaa itselleni.

Siippani oli jo jonkin aikaa sitten heittänyt huonokuntoiset, epäistuvat laatikkomalliset akryylineuloksensa pois kaapistaan, ja hän innostui ajatuksesta että saisi paremmasta materiaalista tehdyn ja omiin mittoihinsa sopivan villiksen.

(Usein valmiiden vaatteiden ongelmana hänellä kun on valmiissa vaatteissa joko liian lyhyet hihat tai liian leveäksi leikatut mahanseutuvat).

Muhkean pehmeä 35% alpakka, 65% villa -sekoitus tuntui myös valmiina neuloksena mieleiseltä.

Valmiiseen villapaitaan tarvitsi tehdä vain hieman takapakkia - purkaa liian pienet hartiat ja rintakehan osuus ja neuloa ne hieman leveämmiksi. 

Kauluksen sen sijaan jouduin kutomaan muutamaan otteeseen. Ensin siitä tuli toisen maun mukaan liian iso ja lepattava, seuraavalla kerralla aivan liian nafti... Kolmannella kerralla saatiin kaulus kaartumaan oikeassa kohtaa oikeaan suuntaan.

Hihat tein sitten alusta osti omien laskelmieni mukaan.

Sain lisättyä mukaan ranteesta olkapäähän jatkuvan kuvion, jossa hieman toistuu vartalo-osan kuviomaailmaa.

Hieman sumplimista oli lopussa, että ne saisi istumaan kauniisti.

Puoliväkisten otettujan mallikuvien lisäksi sain napattua paidasta kuvan in action - kauluspaidan ja tweedtakin kansssa. 

Ihan kokonaisuuteen sopiva palanen siitä loppujen lopuksi tuli.

Kelsitakista karvalakiksi

Viime talvinen karvalakki-innostus ei osoita hiipumisen merkkejä.

Muille tehtyjen hattujen jälkeen huusi oma pääni myös peittävää ja lämmintä päälleen. Aiemmin omistamani akryylineulepipo sai lähteä karvalakin tieltä.

Vasta pahimman silppuamisvaiheen hellittäessä tajusin, että materiaalista olisi ennen leikkelyä pitänyt näpsäistä jonkinlainen kuva. Kuvittele vasemmanpuoleinen takki ilman aukkoja, pitkillä ja paksuilla hihoilla ja helmaliepeellä. Taskujen ommelsauma koristaa nyt nurinpäin käännettynä otsaläppää ja helmalieve kiertää korvia.

Inspiraationa toimi tämä malli, joka löytyi kuvahaulla jostain kiinalaisesta tukkuverkkokaupasta:

Yksinkertainen, lämpimän näköinen ja ihanan värinen. Näytti suhteellisen helpolta toteuttaa itse. Koin, että tällainen olisi aivan ehdottomasti paikallaan omistaa, kun eräskin helmikuu jopa Helsingin lämpötilat huitelivat -20 asteen paikkeilla. Sellaisille pakkasille muutoin käytössä oleva, korvat puoliksi peittävä läpsäke ei aivan riitä.

Sovelsin aikaisemmin tehdyissä karvalakeissa hyväksi havaittua neljän pääpalan mallia. Mitat tietenkin laskin uudelleen omaan pääni sopiviksi.

Vaikka teoriassa tämän olisi pitänyt toimia moitteettomasti, niin silti jouduin hatun edetessä tekemään joitain muokkauksia. Esimerkiksi korvaläpistä olisi yllä olevilla mitoilla tullut aivan valtavat. 

Takki itsessään oli -yllätys yllätys- löytö kirpputorilta parin kesän takaa. Vaikka pöydän pitäjä myyntipuheissaan vakuutti, kuinka istuvalta pari kokoa liian iso, hihoista koppuraksi nuhjaantunut miesten takki päälläni näyttikään, niin alusta alkaen ostin takin uudelleenompelua varten. Inspiraatiokuva oli jäytänyt mieleni syövereissä jo turhan ison suonsilmäkkeen, ja kaikki materiaalinhankinta oli enemmän kuin perusteltua.

Kelsitakkia leikellessä hermostutti hieman enemmän kuin karvakangasta saksiessa. Takissa kun ei ollut ehjää pintaa suurina alueina mitenkään hervottoman paljon, joten jos jonkun palasen onnistuisi tuhoamaan niin seuraavaan tulisi sitten paksu ja epämukava sauma jostain päin takkia.

Ompeluprosessin vaiheita. Joka sauma kahdesti yksinkertaisilla pistoilla, jotta säätely ommellessa onnistuisi mahdollisimman helposti. Jotkin saumat elivät enemmän kuin toiset, ja jotkin neulanpistot menivät suorempaan riviin kuin toiset.

Ompeleminenkin oli hieman hermostuttavaa, sillä jatkuvasti mielenperukoilla huusi varoitusääni, että nyt jos pistät harhaan niin se reikä on siinä sitten aina ja heikentää nahan vahvuutta ja lähtee käytössä laajenemaan ja ja ...

Alemmassa saumassa näkyvä käänne on osa takin alkuperäistä helmamuotoilua.

Kiinnikkeenä nahkanauhaa, joka tarttui kierrätyskeskuksen Näprä-osastola mukaan eräänkin hienon hiuskoriste-inspiraation johdosta.  Idea kuoli ennen syntymistään, mutta nauha jäi.

Primitiivinen kiinnitysmekanismi, välistä tursuava karva ja huterat ompeleet - juuri sellaista mitä hain :)

Harmi kyllä hattu ei taida päästä enää tänä vuonna tositoimiin.

Aiemmin tekemistäni karvahatuista olen kirjoittanut täällä ja täällä.

Kylmän karttamista ja edistyvä neuletyö

Pikku hiljaa olen alkanut kyllästyä palelemiseen, minkä johdosta puikot ovat alkaneet heilua.

Aikani mallia ja silmukkamääriä pähkäiltyäni ja laskeskeltuani sain luoduksi silmukat kaulan ympärille ja aloitettua prosessin. Tavoitteena on varsin yksinkertainen malli - ihan perus T-muotoinen paita, jossa on löysät hihat ja joustava vyötärö. Kaikista yksinkertaisinta olisi ollut neuloa hihat tasona, suorana pötkönä takaa alhaalta aloittaen, mutta jolloin ongelmaksi olisi tullut sekä se, että hihojen pituus olisi pitänyt päättää heti työn aluksi sekä se, etten ole aivan varma kuinka lanka tähän malliiin tulee riittämään. Hihansuusta hihansuuhin neulomalla taas selkäosan jousto olisi mennyt aivan väärään suuntaan.

Joten -- challenge begins.

Valkoiset langat antavat kutoessa osviittaa siitä, missä kohtaa ollaan menossa. Eivät siis tule jäämään osaksi paitaa. 

Lisäilyjä toivotun vaikutuksen aikaan saamiseksi joka toisella kerroksella vaihtuvan lisäilykaavan mukaisesti. Yritän mahdollisimman pitkälle välttää perinteiseen tapaan tehtyihin raglanhihoihin muodostuvaa selkeää saumaa.

Kunhan tässä kainalot saavuttaa niin näkee paremmin kuinka halutunlaista tällä tavalla saa aikaan.

Ensimmäiset kerrokset en meinannut pysyä kärryillä, että mitä tässä oikein olikaan tapahtumassa, mutta muutaman tunnin jälkeen alkoi paita jo nousta ylös puikoilta sen verran että kutomiskaverikin tajusi että mistä päästä paitaa oikein on aloitettu.

Kerille rullattuna lankaa näyttää olevan hälyttävän vähän. Ei kai tässä auta kuin uskoa että kyllä siinä villapaidan verran on.

Puvunmuokkausta②: Istuvammat housut

Jatkona edelliseen puvunmuokkauspostaukseeni vinkki, jolla roikkuvia housuja voi helposti parantaa. Monimutkaisempia tapoja on tietenkin monia, ja tämä on kenties yksinkertaisen ja vähiten vaivaa vaativa tapa lähestyä ongelmaa.

Samoin kuin puvuntakin kohdalla, myös housuissa paljastui muutama ärsyttävä ominaisuus. Eräänä päivänä huomasin, kuinka ne lötköttivät persuuksien kohdilta. Niinpä nämäkin pääsivät neula ja lanka -käsittelyyn.

Lahkeessa näkyy edellisiä kursimisoperaatiota. Molemmat lahkeensuut jouduin vuorollaan omplemaan kuntoon.

Ensimmäinen haaste oli päästä käsiksi haarasaumaan. Ratkoin muutamia vuorta housuissa kiinnitteleviä ompeleita, jotta sain nostettua lahjetta sen verran että neulalla sörkkiminen onnistui. Kaikessa yksinkertaisuudessaan otin haarasaumaa muutaman sentin sisään ja loivensin linjaa lahkeita lähestyttäessä.

Kuten kuvasta näkyy (?), on takapuolen lötkötys hävinnyt.

Puvunmuokkausta①: Sutjakkaampi puvuntakki

Täydellistä pukua etsiessä muutamia vinkkejä jo olemassa olevan puvun istuvuuden parantamiseen.

Puku, toisin sanoen samasta kankaasta ommellut bleiseri ja housut, ovat siistin vaatekaapin peruskiviä. Vaikka osia käyttäisi ennen kaikkea erikseen, on äärimmäisen tärkeää että tarvittaessa osat toimivat yhteen niin kuin niiden pitääkin: yhtenäisenä, virallisen näköisenä pukuna.

Ostin ensimmäisen pukuni, kun yliopiston kampuksella järjestettiin valmistuvia varten puvunostomarkkinat. Puku oli juuri sitä mitä kohtapuoliin valmistuvan pitäisi puvultaan vaatiakin: perusmallinen, musta, edullinen ja pesukoneessa pestävä. 

Kokonaisuudessaan jakun, housujen ja hameen kokonaisuus oli kohtuullisen hintainen, ja vaikka opiskelijan kukkaroa hieman riipaisikin niin ostaa päräytin koko työnhakua varten tarkoitetun komeuden kerralla: housupuvun lisäksi hamevaihtoehdon, valkoiset kauluspaidat ja mustat nahkakengät.

Epäilin, etten tulisi varsin virallista settiä työnhaussa juurikaan käyttämään, mutta ajattelin että pitäähän nyt työtä varten puku tai ainakin siistiä vaatetta vaatekaapista löytyä. Ja erikseen käytettyinä ne olisivat hieman siistimpiä perusvaatteita.

Loppupeleissä puvun takki ja housut ovat koko vaatekaappini eniten käytetyimpiä osia. Hinta per käyttökerta alkaa olla jo niin alhainen, ettei alemmas enää pääse.

(Saman setin kynähame onkin sitten toinen tarina... Muutaman kerran käytön jälkeen totesin ettei kynämalli vain sovi tyyliini saatika käyttööni.)

Jossain vaiheessa lähes jokapäiväistä käyttöä aloin kuitenkin kiinnittää huomiota bulkkitavarana valmistetun, jokaiselle istuvaksi meinatun puvunosien käytössä. Ne roikkuivat. 

Takin, jonka hihat oli lyhennetty sopiviksi ostovaiheessa, malli alkoi ärsyttää. Laatikkomallinen jakku ei lainkaan mukaillut niitä naisellisia muotoja, joita sen halusin korostavan. Vyötärö oli visussa piilossa suorien linjonen alle.

Joten eikun neula ja lanka käteen ja kursimaan.

Puku itsessään oli pukujen halvimmasta päästä. Kangas oli lähinnä muovisekoitetta ja leikkaukset yksinkertaisia. Vahvikkeita löytyi lähinnä hartioista.

Neulan näyttäminen takille tuntui mukavalta haasteelta. Pieniä korjauksia ilman pysyviä ratkomisia tai leikkauksia, jos huonosti kävisi niin ongelma korjautuisi poistamalla omat lisäykset...

Joten eikun takki lattialle ja saumat esiin!

Koska alkuperäinen ongelma ei ollut monimutkainen, oli ratkaisukin helppo: kahden strategisen sauman sisäänottaminen vyötärön tuntuvilta.

Oikeiden saumojen löytäminen oli helppoa, eikä niitä oltu peitelty vuorikankaan uumeniin. Kuten kuvasta 3 näkyy, muutaman oton käsinompelua ja linjojen hakua takki vaati ennen kuin sauma alkoi näyttää suoralta.

Takin istuvuus ja tyytyväisyyteni sen käyttöön paranivat heti. Vaikka muotoja nuolevaksi takkia ei voi sanoa, jo se että kapein kohta on siellä missä haluan  ja aavisuksenomainen a-linja tekevät paljon.

Joululahjuksia ja pehmeitä paketteja

Nyt kun joulu on turvallisesti ohi, niin voin paljastaa muutamia niistä ihanuuksista, mitä joulun pehmeisiin paketteihin kätkin.

Kirjoneulesukat perinteisellä tähtimallilla ystävälle, jonka pelkkä olemassaolo lämmittää. Mallikerta samaa, kuin mitä omissa lempilapasissani.

Liukuvärjätty sininen lanka vaihtaa hieman väriä sukkien aikana, muttei lainkaan niin nopeasti tai voimakkaasti kuin mitä toivoin sen tekevän. Ajattelin, että olisin saanut ainakin kaksi vaaleampaa kohtaa ympättyä näitten sukkien pituuteen, mutta toisin kävi.

Sukat olivat myös ensimmäiset koskaan, joita aloin kutomaan kärjestä alkaen. Aloitus vaati hieman keskittymistä, mutta oli yllättävän sujuvaa. Parhaimmat hetket näitä sukkia kutoessa koin kun sain siippani isoäidin ihmetyksen valtaan nykyajan kutomatekniikoiden kanssa: kahta yhtäaikaa ja vielä väärästä päästä. Että tällaista se on nykyään, ei edes sukkapuikkoja käytetä...

Villahahtuvasta piilosilmukoilla virkatut tumput. Piilosilmukoilla isomman pinnan virkkaaminen oli uusi, positiivinen tuttavuus. En olisi uskonut, että tekniikalla saa näin tiivistä ja paksua pintaa, joka tuskin lainkaan muistuttaa kiinteistä silmukoista tai pylväistä muodostuvaa virkkuupintaa. Mallin muokkasin tästä mallista paremmin villahahtuvan tiheyttä vastaavaksi.

Samaisesta villahahtuvasta piilosilmukoin virkattu patalappu. Tiheys ja eristävyys samaa luokkaakuin tumpuissa. Pinnasta tulee hieman erilainen edestakaisin virkatessa, eikä ole aivan niin kiva kuin suljetua sykliä kiertäessä. Positiivista oli, että sain vihdoin käytettyä jo vuosia mukanani roikkuneen hahtuvakiekon loppuun viimeistä metriä myöten.

Hihattomasta hihallinen

Pitkän pohdinnan ja vielä pidemmälle venyneen ompeluprosessin jälkeen sain muokattua paidasta jonka hihattomuus häiritsi hieman liikaa hihallisen version.

Yllä alkutilanne: tavallaan ihan jees mutta jokin mättää.

Ensimmäinen vaihe: kainaloiden muokkaus ja nosto järkevämmälle korkeudelle. Itsessään yksinkertaista - olkasaumat auki ja paremmasta kohtaa uudelleen kiinni. Tässä vaiheessa kun mitään hihoja ei ollut mukana kuvioissa sotkemassa.

Seuraavaksi paidan muodon muuttaminen toisen mukavan paidan mittoihin. Käytännössä siis melkoisesti leveyden kaventamista, sillä kainarajan noustua myös telttamaisuus korostui liikaa.

Huolellista käsinompelua jotta paita pysyy uusissa mitoissaan.

Kavennuksen jälkeen ylimääräistä kangasta jäi yllättävän paljon.

Kangaspalojen asettelu peittämään avonaista selkää ja hieman myös etupuolta. Erilaistena asettelujen testaaminen vei hetken. Prosessin aikana kerran purin paikoilleen kiinnitetyt hihakkeet kun alkuperäinen kiinnitysajatus ei vain toiminut.

Ylimääräiset pois ja huolellinen pistely ja kiinnitys pitsiäkuviota noudattaen. Ylimääräisten kangaskerroksien poisleikkaus, kääntö ja huolittelu. Kaikki käsin, koska niin on vain ajatuksen tasolla helpompaa.

Aivan no waste -projektia tästä ei tullut mutta läheltä liippaa.

Kirpeässä syyssäässä otetut jälkeen kuvat.

Kuten valkoinen paita hyvin korostaa, muokatussa paidassa pitsikuvion alla ei ole enää lainkaan ruskeaa kangasta.

Ensi kesää odotellessa...

Miesten paidasta naisten paidaksi - tuunailua ja korjauksia

Tavaran vähentämisprojektia ei ollenkaan auta se, että siippa vähentelee samalla omia juttujaan. Kun poispantavien pinossa on ihan liikaa sellaisia vaatteita, joita olen ajatellut sopivia etsiä sitten kun on aikaa... Tai jollaisia olen etsinyt, mutta juuri sopivia ei ole tullut vastaan.

Ilmainen tuunausta vaille oleva paita irvisteli vain pienen hetken kierrätykseen lähtevien pinossa. Paita oli suurinpiirtein samanlainen kuin mitä yhdellä lempivlogistillani (tai no, ei sellaisenaan samanlainen, mutta joka omasi erinomaiset mahdollisuudet päätyä samanlaiseksi vaatekaapin yhtenäistäjäksi).

Yksi vlogaus, johon aina palaan esitteli noin tsiljoona eri tapaa yhdistellä tällaista paitaa muiden vaatteiden kanssa. Ja ennenkaikkea tyylikkäästi. Sen jälkeen olen huomannut, että paitahan on ihan muodin kierrossa tällä hetkellä, kun jokainen merkki tunkee mallistoonsa omaa versiotaan. Eipä ollut valinnanvaraa silloin kun aloin paitulista haaveilla... 

Ensimmäinen muokkaus kävi käsiksi samaan ongelmaan kuin aiemmin näissä paidoissa: yleiseen muodottomuuteen. Vyötärön alueelle loppuvia muotolaskoksia jatkamalla ja sisään vetämällä paidan yleisilme muuttui hieman paremmaksi. Kuva välivaiheesta yllä.

Valitettavasti tällä kertaa pelkkä muotolaskoksien sisään veto ei riittänyt, vaan otin paitaa sisään myös sivusaumoista. (Josta ei nyt kuvaa, valitan...) Jotteivat uudet saumat olisi alkaneet kiertämään, niin huolellisen siksakkauksen jälkeen pätkin ylimääräiset kankaat sivuista pois.

Näillä kahdella muokkauksella paita muuttui pidettävän kokoiseksi, mutta vielä oli yksi ongelma jäljellä: puhkikulunut kyynärpää. Tämä ehkä kertoo enemmänkin itsepäisyydestä kuin mistään muusta, sillä en ollut pienen kulumisen ajatellut antaa häiritä missään vaiheessa, vaikka työmäärää se lisäsikin hieman.

Alkuun kuva lähtötilanteesta. Molempien hihojen kyynäralueet helottavat valkoisina, ja toiseen on jo muodostunut reikä. Toinenkin oli hyvää vauhtia matkalla samaan suuntaan.

Seuraavaksi farkut, joiden käytöstä olin viimeinkin saanut itseni luopumaan.

(Ja syystäkin, kun katsoo millaisessa kunnossa ne silti olivat käytössä! Lisäksi olin paikannut noita haaroja pariin otteeseen ennen kuin olin luopunut hommasta toivottomana.)

Olin kuitenkin poiston jälkeiseksi ajaksi "hetkeksi" takertunut niihin, sillä jotain epämääräisiä ajatuksia kankaan jatkokäytöstä oli pyörinyt mielessä jonkin aikaa. Sattumalta kangas oli erittäin lähellä paidan farkkukankaan väriä, vaikka housujen kangas oli huomattavasti paksumpaa ja jämäkämpää kuin paidassa.

Jämäkkyys oli aivan paikallaan paikoissa, jotka leikkasin lahkeista ja siksakkasin reunoista kiinni hihoihin. Yllä olevassa kuvassa pientä värieroa tuskin huomaa!

Jääräpäisen omistautumisen avulla kaksi vaatetta säästyi roskiskohtalolta. Ei mielestäni paha saldo.

Lisäksi vaatekaappini sai kylmempiä aikoja varten uuden monikäyttöisen perusvaatteen kesäversioiden tilalle. Vaatteiden karsimisesta, mikä oli päämääränä, tosin ei voida enää puhua...

Tilaustyönä kämmekkäät

Siskoni ei usein innostu hänelle annetuista käsin tehdyistä jutuista. Usein joko väri, malli tai tyyli on vain kertakaikkisen väärä.

Kunnes yhtäkkiä aivan puskasta tuli vieno pyyntö, josko kutoisin hänelle kädenlämmittimet.

Olin iloinen ja otettu. Samalla hieman varpaillani, koska tiesin miten kupletin juoni on yleensä päättynyt.

Niinpä yritin kartoittaa, mitä hän oikein tarkoittaa. Valitettavasti alussa idea ei hänelläkään ollut oikein selvänä mielessä.

Keskustelu meni kutakuinkin alla olevan mukaisesti: 

- Haluaisitko kutoa mulle sellaiset sormettomat lapaset. Mun käsille tulee usein kylmä kun käytän tietokonetta.

- Joo voin mä. Millaiset?

- Emmä tiedä.

- Yksi vai kaksiväriset?

- Saa olla useampia värejä.

- Tosi lämpimät vai vähemmän lämpimät?

- Lämpimät.

- Saako olla kuvioo?

- Vaikka.

- Poroja ja tähtiä?

- Ei! Ei mitään sellasta. Vaikka raitoja.

- Millaisia?

- Sä saat päättää.

Niinpä minä sitten päätin.

Hän hankki langat ja antoi ne minulle kun seuraavan kerran näimme.

Loin silmukat samana iltana.

Jatkoin kutomista seuraavana päivänä autossa matkalla sukuloimaan noin neljän tunnin automatkan päähän. En autossa jaksanut suunnitella sen tarkemmin mitään kovin monimutkaista kuviota, vaan etenin aika lailla fiilispohjalta. Ei kennoja, salmiakkeja tai muuta liikaa aivotyötä vaativaa. Vain raitaa. Välillä vaihdoin raidan suuntaa. 

Tykkäsin syntyneestä kuviosta ja niin tykkäsi tilaajakin. Kun olimme palanneet sukuloimasta päättelin sormiaukot virkkaamalla ne suoraan siskoni käden päällä. Halusin, etteivät kämmekkäät hinkkaisi taikka kiristäisi.

Siskoni suostui lopussa vielä poseeraamaan normivaatteissaan, joihin kädenlämmittimien värit ja kuvio sopivat hyvin yhteen.

Mielestäni onnistuin tekemään erittäin käyttäjänsä oloiset lämmittimet.

Vaatekoon muuntelua ja korjausta edestakaisin

Ensimmäistä kertaa muutin kokoa vaatteesta, josta olin sen jo kerran tehnyt. Alunperin liian ilmavalta tuntunut vaate sai taktisen pienennyksen muutamia vuosia sitten, mutta viime aikoina huomasin, että ilmavampi koko on sittenkin mukavampi kesäpäivinä ja että ompelemani saumat olivat vääriä ja kiersivät vaatetta hieman liikaa. 

Ei siis kuin sakset käteen ja parsimaan. 

Aiempaa koonmuutosta nähtävissä.

Muutos oli sinänsä helppo: vain kaksi saumaa auki ja avot!, mutta olin aikoinaan ajatellut tekeväni muutoksesta mahdollisimman kestävän ja käyttänyt hyvin, hyvin pientä tikkiä... 

Saksiminen vaati hieman aikaa ja hermoja, jotten olisi vahingoittanut alkuperäistä kangasta. 

Aukipurettua saumaa.

Eipä tämä vaate käyttövaatteisiin asti ole noussut, mutta on mukavan erilainen kuvioltaan, kaikkine ommeltuine koristenauhoineen ja pienien peiliensä ansiosta. Ehkä taas seuraavan riparin/kastajaisen/muun juhlan aikana... 

Vielä en ole hennonnut tästä erikoisuudesta luopua :)