Wednesday 31 December 2014

Vuosi 2014 vaatehankintoina

Pitsikirjan blogin pitäjä Rinna sai minut innostumaan vaatebudjetoinnista viime vuoden alussa.

Budjetin suuruudesta tai sen laatimisesta minulla ei ollut hajuakaan, mutta aloin Rinnan innoittamana tammikuussa pitää kirjaa vaatehankinnoistani. Kirjasin jokaisen vaateostoksen kännykkäni taulukointiohjelmaan summineen ja ostopäivineen. Nyt vuoden lopussa on on tilinteon hetki: kuinka paljon rahaa on vaatteisiin vuoden aikana kulunut. Sen pohjalta voi sitten laatia budjetin ja tarkemman budjetointisuunnitelman seuraavalle vuodelle.

Vuoden 2014 aikana hankin seitsemän vaatetta ja kahdet kengät, käytin kenkiä suutarilla ja uusin sukkahousu-sukka-alusvaateosastoa. Kokonaiskulutus  290 euroa.


Kallein yksittäinen ostos olivat uudet balleriinat, joiden hankkimista vatvoin hieman. Sen sijaan uudet saappaat olivat kirppislöytö eivätkä kustantaneet kuin vitosen. Molemmat ovat olleet käytössä lähes joka päivä, joten balleriinojen hinta/pitokerta alkaa mukavasti laskea.

Vuoden monikäyttöisin vaateostos on musta mekko, josta pienin muokkauksin tein omaan makuuni sopivan. Vaikka mekko maksoi vain 4 euroa, pikkumustanostohuumassani vakuutin itselleni ansiokkaasti, että tarvitsen myös liehuvamman version, ja ostin nettikirppikseltä hienoisen hutiostoksen. Mekon idea oli melko lähellä sitä mitä etsin, mutta toteutus ja kankaan tuntu hyvin kaukana siitä mitä halusin.

Vuoden paras löytö -tittelistä kisaavat rinta rinnan poltetun oranssi nahkatrenssi ja rouheasta silkistä valmistettu hame ja mekko. Trenssi, joka istuu kuin unelma ja on katu-uskottavampi bisnesvaate kuin yksikään muu omistamani takki, on kuuden euron löytö (käytettynä, kuinkas muuten). Ihana (aikoinaan kuulemma mittatilaustyönä valmistettu) kolmen osan silkkipuvusto on suurimmaksi osaksi käsinommeltu jollekulle, jolla on ollut yhtä pienikurvinen vartalo kuin minulla. Aluksi olin ostamassa vain mekkoa, mutta siivouspäivän myyjä teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. 16 eurolla sain ihanimman juhlamekon, mitä olen omistanut ja vinoon langansuuntaan leikatun hameen, josta on tullut vakituinen osa siistimpää toimistovaatetusta. Ainoastaan laatikkomainen takki on edelleen pieni murheenkryyni, sillä sellaisenaan malli on hieman liian vanha, enkä oikeastaan tällä hetkellä tarvitse beigeä bleiseriä...

Loput luvut tiskiin lyötynä:
uusia vaatteita yhteensä 42 eurolla (joista trenssi 6, villaliivi 3,5, musta mekko 4+12, puvusto 16, liian pieneksi osoittautunut vyö 0,50),
kengät 145 euroa,
kantalaputukset ja muut suutarityöt 28 euroa,
sukat, sukkahousut yms alusvaatteiksi laskettavat 70 euroa.

Ensi vuoden vaatetussuunnitelmaa ja -budjettia mietiskellessä...

Thursday 20 November 2014

Hihattomasta hihallinen



Pitkän pohdinnan ja vielä pidemmälle venyneen ompeluprosessin jälkeen sain muokattua paidasta jonka hihattomuus häiritsi hieman liikaa hihallisen version.



Yllä alkutilanne: tavallaan ihan jees mutta jokin mättää.



Ensimmäinen vaihe: kainaloiden muokkaus ja nosto järkevämmälle korkeudelle. Itsessään yksinkertaista - olkasaumat auki ja paremmasta kohtaa uudelleen kiinni. Tässä vaiheessa kun mitään hihoja ei ollut mukana kuvioissa sotkemassa.

Seuraavaksi paidan muodon muuttaminen toisen mukavan paidan mittoihin. Käytännössä siis melkoisesti leveyden kaventamista, sillä kainarajan noustua myös telttamaisuus korostui liikaa.



Huolellista käsinompelua jotta paita pysyy uusissa mitoissaan.




Kavennuksen jälkeen ylimääräistä kangasta jäi yllättävän paljon.



Kangaspalojen asettelu peittämään avonaista selkää ja hieman myös etupuolta. Erilaistena asettelujen testaaminen vei hetken. Prosessin aikana kerran purin paikoilleen kiinnitetyt hihakkeet kun alkuperäinen kiinnitysajatus ei vain toiminut.



Ylimääräiset pois ja huolellinen pistely ja kiinnitys pitsiäkuviota noudattaen. Ylimääräisten kangaskerroksien poisleikkaus, kääntö ja huolittelu. Kaikki käsin, koska niin on vain ajatuksen tasolla helpompaa.



Aivan no waste -projektia tästä ei tullut mutta läheltä liippaa.



Kirpeässä syyssäässä otetut jälkeen kuvat.
Kuten valkoinen paita hyvin korostaa, muokatussa paidassa pitsikuvion alla ei ole enää lainkaan ruskeaa kangasta.

Ensi kesää odotellessa...

Friday 7 November 2014

Vaatekaapin väriskaala

Tavoitteenani on yksinkertainen vaatevarasto, jossa vaatteita on vain sen verran kuin tarvitsen ja jossa kaikki sopii kaiken kanssa.

Aina kun yllätän itseni katselemasta uusia vaatteita "sillä silmällä", hillitsen impulssejani alkamalla läpikäydä päässäni vaatekaappini sisältöä ja värien skaaloja. Ennenkaikkea värejä ja niiden jakautumista ylä- ja alaosien, takkien, laukkujen ja huivien kesken. Lisäksi pyöritän päässäni kuviot, jotta liian villiliikkeisiä printtejä ei ala kertyä liikaa.

Taktiikka on hankkia vain pukeutumissuunnitelmaan sopivia vaatteita.

Tylsää mutta toimivaa. Tähän mennessä olen onnistunut jättämään kauppaan paljon sellaista, jonka kanssa myöhemmin olisin ärsyyntynyt kun kun se olisi liian samanvärinen alaosien kanssa tai täysin eri väriasteikkoa kuin muut vaatteet.

Taktiikkani värien suhteen on yksinkertainen. Tähtään siihen, että sekä työ- että arkivaatteeni toimivat samojen sääntöjen mukaan, sillä haluan pitää rajan häilyvänä. Ideaalitilanteessa vaatteen tulisi sopia kumpaankin.

Yläosat


Yläosissa on tällä hetkellä kolme pääväriä: valkoinen, sininen ja harmaa. Valkoisia paitoja sekä rentoina t-paitoina että siisteinä kauluspaitoina, erilaisia materiaaleja ja hieman erilaisia fiiliksiä. Mutta silti pääsääntöisesti valkoisia.

Muita värejä ovat denimin sininen sekä tummempana että vaaleampana, hieman vuodenajasta riippuen. Lisäksi tummansinisiä t-paitoja löytyy muutamia kappaleita.

Harmaa, kevyt neule sopii jokaiseen paitaan. 

Lisäksi kuvasta puuttuvat musta koko vuoden bleiseri ja harmaa villasekoitteinen jakkutakki.

Neuleet ja villapaidat

Talvivaatteiden värit eroavat tällä hetkellä hieman muista yläosista ja niiden väriskaalasta. Painopiste on lämpimämmissä väreissä, punaisessa (tehostevärissä) ja oranssissa - joista tosin oranssi väri on saanut tuomion olla pääsemättä mukaan enää sen jälkeen kun villapaita on kulutettu loppuun. Värikäs neuletakki on osoittautunut yhdeksi ihanimmaksi talvivaatteeksi, joten nuo värit tulevat pysymään kuvioissa.

Alaosat


Alaosien väriskaala on tällä hetkellä kaikista kirkkaimmin rajautunut. Mustaa ja erisävyisiä ruskeita. Tylsää kenties, mutta yhdisteltävissä jokaisen paidan kanssa.

Lisäksi tumman harmaa vain näyttää mielestäni mahdottoman hyvältä vaaleanruskean kanssa.





Huivit


Huiveillani on tällä hetkellä kaksi ominaisuutta: väri ja lämpö. Näillä säillä voin vielä valita fiiliksen mukaan minkä kaulaani kietaisen ja mikä parhaiten muuhun kokonaisuuteen sopii, mutta kun säät kylmenevät niin beige kukonaskelhuivi on kestosuosikkini.

Takit ja laukut


Mahdollisimman maanläheisiä värejä. Ei mustaa, sillä mustien takkien meri on liian yleinen ja latistava näky. Oman mielenitilani nostamiseksi suosin muita, rauhoittavia värejä.

Muut (kuviot)


Toisin sanoen kuviot ja muut hieman vaikeammin yhdisteltävät mutta silti niin ihanat, että niiden eteen on valmis näkemään hieman yhteensovittamisen ja pelaamisen vaivaa muiden vaatteiden kanssa.

Pallokuvio on vaatekappaleesta, joka toimii sekä ylä- että alaosana, joko hihattomana paitulina tai keveänä hameena. Sain sen kaveriltani, joka poisti sen vaatekaapistaan toimimattomana paitana, ja otin sen käyttöön kesähameena. Pallokuvio on ihana, mutta kenties hieman vähemmän yhteensopiva muiden vaatteiden kanssa kuin ideaalitilanteessa olisi mahdollista.

Varsinkin kun selkeästi ihanampi kuvio on heti vieressä ♥

Yhteenveto

Tällä hetkellä ylläoveaan värikarttaan sopimattomia vaatteita löytyy joitain kappaleita, kuten tummanruskeita yläosia joita on vaikea mätsätä tummien alaosien kanssa, farkkuja joita en millään jaksaisi mätsäyttää tämänhetkisiin vaatteisiini, koska pidän sinisestä lähempänä kasvojani, valkoisista housuista...

Lisäksi kartasta puuttuu joitain vaatteita, joita en ole vielä kaivanut käyttöön tai joihin en jaksanut paneutua.

Aiemmin ja osittain vieläkin samat värit pyörivät siellä sun täällä, yläosissa ja alaosissa, takeissa ja huiveissa, ja tuloksena on vaatteita jotka ovat liian samanvärisiä keskenään käytettäväksi yhtä aikaa. Ja tämähän ei todellakaan ole suotavaa äärimmiilleen toimivaksi viritetyssä vaatekaapissa.

Thursday 30 October 2014

Elämä ilman sänkyä

Kävi hieman ohraisesti, ja uuden sängyn toimitus viivästyi sen verran, että reilu viikko piti elää tyhjässä kämpässä ilman mitään perinteistä nukkumiseen tarkoitettua apuvälinettä.

Petivaatteet, tyynyt, peitot ja patja olivat se mihin vedin rajan uutena ja käytettynä hankkimisen välille. Tai oikeastaan, jos joku tuttuni olisi ollut luopumassa omistaan, niin olisin asiaa saattanut harkita. Mutta täysin tuntemattomilta ostaminen tuntui ajatuksena inhottavalta.

Tilasin siis tarpeelliset petikamat lähimmästä halpojen huonekalujen liikkeestä. Laskeskelin, että toimitus olisi juuri samaan aikaan, kun meidän pitäisi muuttaa sisään uuten kalustamattomaan kämppään. 

Mutta kauhistuksekseni kun klikkailin tilausta kassalle, toimitusaika haluamilleni tavaroille oli pidentynyt. Lakanoiden kohdalla toimitusaika venyi vielä lisää, koska tavara oli myymälästä loppu ja lisää tulisi keskusvarastosta vasta pienellä viiveellä.

Olin siinä vaiheessa kuitenkin niin väsynyt ja jukuripäinen, että annoin tilauksen mennä haluamillani tuotteilla. Vaikka niitä sitten joutuisi odottamaan.

Ja odotusaikana sitten, niin no...
Mentiin sillä mitä oli.


Käytännössä siis yksi mukaan tullut makuupussi alustaksi, laskuvarjokankaasta tehty riippumatto kääriytymiseen, pyyhkeeseen käärittyjä pehmeitä vaatteita tyynyn korvikkeeksi.

Mielipiteeni korvikkeiden toimivuudesta?
"Tyynyt" olivat ihan jees, eniten ongelmia tuli alustan kovuuden kanssa.

Miten melkein joka puoli kehosta voikin tuntua niin murjotulta kun aamulla nousee ylös...

Taas on tullut testattua yksi oman mukavuusalueen ääriraja. Elämä ilman sänkyä? No way.
Jotain luksusta pitää olla.

Tuesday 28 October 2014

Pieniä, yksinkertaisia iloja

Tärkeintä elämässä on tehdä sitä mistä nauttii. 

Jotta tärkeille asioille jää aikaa, täytyy ajankäyttölle, aikatauluille ja jatkuville sovituille menoille tehdä jotain. Aikaa syöviä, epämieluisia asioita pitää karsia.

Tällä hetkellä nautin erityisesti:

* hitaan aamiaisen syömisestä kotona, samalla kun juon rauhaksiin teetä. Usein niin, että samalla puuhastelen jotain pientä, josta nautin, kuten lueskelen blogeja tai katselen jotain kevyttä ja kaunista koneelta. Jos asuisin kämpässä, josta olisi kauniit maisemat luontoon seuraisin varmasti usein myös valon leikkiä puiden oksilla.

* pyöräilystä hieman pidemmälle. Tärkeintä on päästä pois kaupungista johonkin, missä taas tuntuu siltä että on tilaa hengittää ja haistaa metsän tuoksu.

* käsitöiden tekemisestä puistossa. Tärkeimpiä tekijöitä ovat raikas ilma, valo, rauhoittava äänimaailma ja rauhaisa puuhastelu. 

* teehetkestä ulkona ja termoskannusta juotuna, usein joko puiston penkillä tai kesäsäällä piknik-alustan kanssa. Usein mukana on joko jotain luettavaa tai puheseuraa. Kylmemmälläkin säällä tästä voi nauttia, tosin hieman lyhyemmissä pätkissä ja huolellisemmin pukeutuneena.

Viime viikonlopun puistoteehetkelläni nautin suunnattomasti myös mukanani olleista väreistä.

Vapaapäivät rentouttavat parhaiten kun saa liikkua omalla aikataululla ja omaan rytmiinsä. Jos joka päivälle on suunniteltu ohjelmaa, tuntuu helposti ettei ehdi lainkaan rentoutua vaikka onkin ns. vapaalla.

”Tyhjän ajan” jättäminen kalenteriin vaatii tietoista asennoitumista, sillä vapaa-päivillä on taipumusta täyttyä kuin itsestään. Toki ystävät ja sukulaiset ovat tärkeitä, mutta tärkeintä on tasapaino.

Thursday 23 October 2014

Vapaalla rennommin

Koska käytän töissäni pääasiassa vain asiallisia, konservatiivisia ja siistejä vaatteita, tekee vapaalla hyvää päästä tiukkapipoisuudesta irti.
Lyhyitä hameenhelmoja, homssuisuutta, rentoutta ja mukavuutta…

Viime aikoina parhaat fiilikset on saanut aikaan tämä yhdistelmä.

Ei mitään rypistyvää, ei muotoja tai painavia vöitä…

Valkoinen, lyhythihainen mekko pääsee säännöllisesti mukanani toimistoon. Tosin vain niin, että puen sen päälle pidempihelmaisen hameen. Yläosana se on mukavan jämäkkä ja erilainen, olematta silti liian rento tai pukeutumiskoodista poikkeava.

Villapaita taas… Ehdoton vapaapäivän tunnus!

Samoin kuin lätsä, joka on erityisen kätevä silloin kuin hiuksilleen ei jaksa tehdä kertakaikkisen yhtään mitään. Sekä auringonpistoksen välttelemiseen, mutta se on ajankohtaista vasta ensi kesänä.


Tuesday 21 October 2014

Kun elämä mahtuu pahvilaatikoihin


Vuosi sitten epätodelliselta tuntunut virstanpylväs on saavutettu.

Olen läpikäynyt kaikki tavarani ja saanut ne mahtumaan noin neliömetrin kokoiseen tilaan. Matkalla oli monia mutkia ja päänsisäisiä kädenvääntöjä tavaran tarpeellisuudesta, mutta pakattuani kaiken joko mukaani tai säilöön tuntuu siltä, ettei turhaa enää ole liikaa. Koska siippani teki myös parhaansa omien tavaroidensa kanssa, vievät rojut nyt yhteensä noin kaksi neliömetriä. Lisäksi tietenkin joitain pitkäaikaiskäyttölainaan annettuja kalusteita, kuten aivan mahdottoman ihana ja kätevä pöytä, koristeelliset tuolit ja muuta suvussa kiertävää tavaraa. 

Ehdottomasti tarpeellista ja mukaan otettavaa tavaraa on noin 40 kiloa + pyörä. Aikamoinen roudausreissu on edessä, mutta haaste ei ole mahdoton, sillä kaiken saa kulkemaan lyhyenkin matkaa joko selässä tai erikokoisten pyörien päällä (kiitos nelipyöräisen matkalaukkuni!).

Tietenkin kun miettii kaikkea tavaraa mitä ilman olen päättänyt hetken elää, tuntuu siltä että karsittavaakin tästä kasasta varmasti löytyy. Vaikka yritin karsia pois kaiken, jonka näkemisestä en ilahtuisi sitten kun sen aika taas koittaa, niin tuntuu että kyllä jotain löysää kasassa on kun tavaraa kerran näinkin paljon jäi.

Toisaalta osa taakse jäävästä tulee lähtemään mukaani seuraavalla kerralla käyntikerralla. Esimerkiksi ensimmäiselle roudaukselle mukaan mahtui vain mustia kenkiä, sillä arvelin niistä olevan enemmän hyötyä tilanteessa kuin tilanteessa. En silti halua sanoa hyvästejä ihanille, mukaville ruskeille kengilleni, vaikka ne eivät aivan yhtä saumattomasti uppoa erilaisiin tilanteisiin ja muodollisuuksiin. Aloitin varovasti tunnustelemalla perusvaatteilla ja perusasusteilöa, mutta myöhemmin integroin ehdottomasti myös hieman enemmän rakkaita lempivaatteita ja kenkiä mukaan kuvioihin.

Uusi luku alkaa siitä, kun kaikki elämiseen välttämätön käyttökama, kuten kupit ja kulhot, mitä en ole viemässä mukanani pitää raapia kasaan kavereiden ja kirppisten avulla.

Thursday 16 October 2014

Koska hankkiutua eroon "ihan kivoista" kengistä?

Koska oikein syntyy se päätös, että "nyt kyllä tämä "ihan kiva" mutta tarpeellinen juttu saa lähteä"? Varsinkin jos tavaraa käyttää silloin tällöin ihan mielellään, mutta aina on kuitenkin pieni fiilis ettei tämä nyt oikein ole ihan sitä mitä haen, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin.

Kuten nämä kengät.


Aikoinaan mahtilöyty UFFin valikoimasta, jossa satuin piipahtamaan syksyllä juuri kun kärsin akuutista nahkasaapaspulasta.

Suomalaiset, pakususta nahasta tehdyt, vuorelliset, mustat ja käveltävissä oleva, naisellinen korko.
Pohkeesta hieman liian leventävät, kärjestä hieman liian suippenevat, pitkään käveltäessä hieman päkiästä tuntuvat.
Ominaisuuksiltaan täydelliset, mutta tyyliltään vain "melkein" (vaikka siis melkoisen perusmalliset kengät ovatkin).
"Ihan kivat".

Korvataan kivemmilla kun sellaiset tulevat vasstaan.

Mutta mutta. Tavaroita läpikäydessä tekee huomaamattaan päätöksiä.

Yksi lisänaula arkkuun oli suutari, joka totesi että kengän rakenne on levähtänyt ja että se vaatisi hieman hintavampaa ruukkausta kuin pelkän kantalapun vaihdon. 



Kantalappukin oli itse asiassa kulunut nopeasti ja epätasaisesti juuri tuon kengän mallin levähtämisen vuoksi. Päkiän ja kantapään suhde on hieman vääntynyt: kärki osoittaa hieman enemmän ylöspäin kuin sen rakenteellisesti pitäisi ja korko ei osu maahan oikeassa kulmassa.

Pitääkin varoa seuraavia kenkiä katsellessa.

Lopullinen päätös kuitenkin syntyi vasta, kun aloin miettiä millainen olisi oma unelmieni ideaali vaatekaappi. 
Kuuluisiko siihen tämänkaltaiset kengät? Mahdollisesti. Musta on kätevä väri nahkakengille.
Juuri nämä kengät? Ei, reilumpikärkiset ja pohkeita kaventavat pitää olla.

Joten…

Niinpä kengät sitten eivät päässeet mukaan, säilytettäväksi tai pidettäviksi.
Jos edessä ei olisi ollut suurkarsintaa vaativaa muuttoa, olisin hyvin voinut kuvitella pitäväni nämä "siihen asti kunnes..." ja käyttäväni niitä vielä silloin tällöin muutaman talven ajan, koko ajan miettien että "onhan nämä ihan kivat, mutta...".

Nyt kun loppuunkulumista ei tarvitse enää odotella, eikä käsissäni ole enää "ihan kivojen" kenkien painolastia, niin olo tuntuu jotenkin kevyemmältä. 

Ja kun asiaa alkaa ajattelemaan niin onhan minulla edelleen muutamat muutkin, tosin ruskeat, nahkasaappaat talven varalle...

Myös osastoa "ihan kiva", mutta huomattavasti kivemmat kuin nämä mustat :)

Thursday 9 October 2014

Miesten paidasta naisten paidaksi - tuunailua ja korjauksia

Tavaran vähentämisprojektia ei ollenkaan auta se, että siippa vähentelee samalla omia juttujaan. Kun poispantavien pinossa on ihan liikaa sellaisia vaatteita, joita olen ajatellut sopivia etsiä sitten kun on aikaa... Tai jollaisia olen etsinyt, mutta juuri sopivia ei ole tullut vastaan.

Ilmainen tuunausta vaille oleva paita irvisteli vain pienen hetken kierrätykseen lähtevien pinossa. Paita oli suurinpiirtein samanlainen kuin mitä yhdellä lempivlogistillani (tai no, ei sellaisenaan samanlainen, mutta joka omasi erinomaiset mahdollisuudet päätyä samanlaiseksi vaatekaapin yhtenäistäjäksi).


Yksi vlogaus, johon aina palaan esitteli noin tsiljoona eri tapaa yhdistellä tällaista paitaa muiden vaatteiden kanssa. Ja ennenkaikkea tyylikkäästi. Sen jälkeen olen huomannut, että paitahan on ihan muodin kierrossa tällä hetkellä, kun jokainen merkki tunkee mallistoonsa omaa versiotaan. Eipä ollut valinnanvaraa silloin kun aloin paitulista haaveilla... 


Ensimmäinen muokkaus kävi käsiksi samaan ongelmaan kuin aiemmin näissä paidoissa: yleiseen muodottomuuteen. Vyötärön alueelle loppuvia muotolaskoksia jatkamalla ja sisään vetämällä paidan yleisilme muuttui hieman paremmaksi. Kuva välivaiheesta yllä.

Valitettavasti tällä kertaa pelkkä muotolaskoksien sisään veto ei riittänyt, vaan otin paitaa sisään myös sivusaumoista. (Josta ei nyt kuvaa, valitan...) Jotteivat uudet saumat olisi alkaneet kiertämään, niin huolellisen siksakkauksen jälkeen pätkin ylimääräiset kankaat sivuista pois.

Näillä kahdella muokkauksella paita muuttui pidettävän kokoiseksi, mutta vielä oli yksi ongelma jäljellä: puhkikulunut kyynärpää. Tämä ehkä kertoo enemmänkin itsepäisyydestä kuin mistään muusta, sillä en ollut pienen kulumisen ajatellut antaa häiritä missään vaiheessa, vaikka työmäärää se lisäsikin hieman.


Alkuun kuva lähtötilanteesta. Molempien hihojen kyynäralueet helottavat valkoisina, ja toiseen on jo muodostunut reikä. Toinenkin oli hyvää vauhtia matkalla samaan suuntaan.



Seuraavaksi farkut, joiden käytöstä olin viimeinkin saanut itseni luopumaan.

(Ja syystäkin, kun katsoo millaisessa kunnossa ne silti olivat käytössä! Lisäksi olin paikannut noita haaroja pariin otteeseen ennen kuin olin luopunut hommasta toivottomana.)

Olin kuitenkin poiston jälkeiseksi ajaksi "hetkeksi" takertunut niihin, sillä jotain epämääräisiä ajatuksia kankaan jatkokäytöstä oli pyörinyt mielessä jonkin aikaa. Sattumalta kangas oli erittäin lähellä paidan farkkukankaan väriä, vaikka housujen kangas oli huomattavasti paksumpaa ja jämäkämpää kuin paidassa.

Jämäkkyys oli aivan paikallaan paikoissa, jotka leikkasin lahkeista ja siksakkasin reunoista kiinni hihoihin. Yllä olevassa kuvassa pientä värieroa tuskin huomaa!

Jääräpäisen omistautumisen avulla kaksi vaatetta säästyi roskiskohtalolta. Ei mielestäni paha saldo.

Lisäksi vaatekaappini sai kylmempiä aikoja varten uuden monikäyttöisen perusvaatteen kesäversioiden tilalle. Vaatteiden karsimisesta, mikä oli päämääränä, tosin ei voida enää puhua...

Thursday 2 October 2014

Tavaran erilaiset arvot

Tavaran arvo on monitulkintainen juttu. Useimmilla tavaroilla jälleenmyyntiarvo lähentelee nollaa, muistoarvo taas hipoo taivaita. Lisäksi on käyttöarvo, statusarvo ja muut sekundääriset arvot. Mikä niistä sitten on se oikea?

Jälleenmyyntiarvo ja sitä kautta tavaran TODELLINEN rahallinen arvo on helppo määritellä. Sen kuin vain kysäisee tutulta, mitä olisit tällaisesta valmis maksamaan. Luvulla on harvoin mitään tekemistä tavaran alkuperäisen hinta-arvon kanssa. Pitsikirjablogin pitäjä Rinna tiivisti kirjassaan  hienosti, kuinka tavaraan sijoitettu raha on mennyttä heti ostamisen jälkeen, ei tavarasta luovuttaessa. Kirjat ja vaatteet, koriste-esineet ja huonolaatuiset hankinnat ovat juuri näitä.

Käyttäarvo on hieman hankalampi, mutta helppo laskea. Kuinka paljon säästyy aikaa ja sitä kautta myös rahaa kun käytän juuri tätä tavaraa sen sijaan että olisin ilman, tekisin sen toisella tavaralla tai teetättäisin koko homman ulkopuolisella? Esimerkiksi silitysrauta ja -lauta ovat mitä suurimmassa määrin tässä suhteessa arvokkaita, keittiön apuvälineet ja etenkin koneistetut ja spesiaalin tarkoitukseen suunnitellut keittiökoneet huomattavasti vähemmän.

Statusarvo riippuu hyvin paljon ihmisestä. Luoko tavara mielikuvaa paremmasta ihmisestä? Voimakkaimmat statusarvotavarat ovat niitä, jotka itse mieltää osaksi omaa persoonaansa ja joiden kokee korostavan asioita, joista itse tykkää. Esimerkiksi kirjahyllyn sisältö, harrastevälineet tai tietynlaisten vaatteiden kerääminen ovat statusarvotavaroita.

Muistoarvo on hankalin kaikista. Mikä on muisto, jonka säilyttämisestä on joka vuosi valmis maksamaan tavaran vaatiman tilan verran? Miten mitata muiston arvo?

Yleisin neuvo muistoarvojen kanssa painiville tuntuu olevan, että pitäisi ymmärtää ettei muisto ole kiinni esineessä. Että muistot ovat aina käytettävissä pään sisältä käsin. Mutta miten muistaa vanhoja muistoja, jollei ole muistoesineistä muistoista muistuttamassa? Muistaisiko sitä enää tärkeiksi mieltämieen juttuja, vai olisivatko juuri ne jutut joita ilman tavaroita jaksaisi muistella juuri niitä arvokkaimpia hetkiä?

On monia muistoja, joita en ajattele kuin nähdessäni jonkin tietyn muistoesineen. Ilman esineitä en ajattelisi kokemiani asioita niin usein. Tavallaa muistoesineet ovat keino ympäröidä itsensä positiivisilla muistoilla, kokemuksilla ja ajatuksilla. Juuri ne tekevät kodista kodin. Paikan, jossa on hyvä olla. Ideaalitilanne tietysti olisi, että samaan mielentilaan pääsisi ilman tavaroita. Mutta se taas vaatinee enemmän ponnistelua kuin ilman tavaraa.

Tällä hetkellä tavaroiden muistoarvon määrittelyssä minulla on käytössä kaksi kysymystä:
Onko se ehdottoman tarpeellinen käyttöesine? Mitä olisin valmis maksamaan tämän säilyttämisestä?

Jos ensimmäiseen vastaus on kyllä, se todennäköisesti kannattaa säilyttää. Muistorikkaat käyttöesineet ovat kuitenkin varsin harvinaisia.

Vaikka joidenkin tavaroiden kohdalla vastaus ensimmäiseen kysymykseen onkin ei, niin jos summa, jonka sen säilyttämisesti olisi valmis maksamaan on erityisen korkea tai korkeampi kuin mitä säilytys oikeasti maksaisi, kannattaa tavara jättää säilytykseen.

Kaikesta muusta eroon mahdollisimman rankalla kädellä.




Thursday 25 September 2014

Elämä ilman telkkaria


Paluu kivikaudelle?


Onnistuimme luopumaan televisiosta monen yhteensattuman ansiosta. Olin jo pidempään yrittänyt saada toista lämpenemään telkkarittomalle elämälle, mutta ajatus siitä, että oltaisiin luovuttu jostain hankitusta, elämää monipuolistavasta tavarasta joka kaiken lisäksi vielä toimi tuntui toisesta ylitsepääsemättömältä. Ei sillä, etteikö ajatus olisi ollut toisen mielestä hieman kokeilemisen arvoinen, mutta luopuminen ns. turhaan oli aivan mahdotonta.

Kunnes muutimme pariin otteeseen. Eri asuinpaikkojen välissä telkkari päätyi lainakäyttöön sukulaisille. Kun sitten kokosimme kamoja muuttaaksemme taas uuteen ja isompaan kämppään, pystyimme kunnolla pysähtymään ja miettimään haluaisimmeko tv:n takaisin. Nyt se oli jo tavallaan löytänyt uuden kodin. 

Niinpä pystyimme luopumaan telkkarista kuitenkaan periaatteessa luopumatta siitä.

Televisioton elämä oli yllättävän mukavaa, vaikka emme vielä televisio-ohjelmia emme olekaan onnistuneet jättämään pois arjesta. Yle areena, katsomo ja ruutu ovat olleet tiuhaan käytössä.

Suurin plusspuoli on siinä, että voimme melko vapaasti päättää koska haluamme jonkin ohjelman katsoa. Avaraa luontoa illalla? - mikäpä ettei, tietokoneen ruudulle pyörimään vaan.

Vierailu televisiollisessa perheessä tuntuu jopa ahdistavalta: hyviä ohjelmia tulee vain rajattuun aikaan, ja yhtäkkiä pitää tapella kaukosäätimen herruudesta ja siitä katsotaanko loppuottelua vai kevyempää ohjelmaa.

Televisiottomuus sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä en jaksa turhia kärhämiä ja väittelyjä aiheista, joilla oikeastaan ei ole mitään väliä. 


Thursday 18 September 2014

Pinttymistä eroon ilman myrkkyjä!

Haastoin itseni ensimmäistä kertaa hoitamaan puhdistuksen ruokakaapista löytyvillä aineksilla.

Etikka ja sooda toimivat pinttymien puhdistuksessa yllättävän hyvin. 



Sain kerta kaikkiaan tarpeekseni tummuneesta liasta vedenkeittimen sisällä, mutta minulle ei ollut hajuakaan kuinka puhdistaa pohja, johon en yllä ja jossa on tiellä herkkää rautaa.

Enkä millään ollut saanut ostettua mitään puhdistusainetta, joka olisi tämänkaltaiseen käyttöön tarkoitettua. Normaaleja myrkkyjä en uskaltaisi sekoittaa laitteeseen, josta tulevaa vettä on vielä tarkoitus juoda.

Kunnes kaverilla käydessäni todistin ensimmäistä kertaa, kuinka vedenkeitin puhdistuu soodalla.

Tuon kokemuksen syvällä rintaäänellä on tärkeintä olla laittamatta laitteeseen liikaa vettä ja/tai soodaa, ettei keitos kupli yli.

Kaverini teräksinen keitin puhdistui kirkkaaksi ensimmäisellä keitolla.

Samaa oli pakko kokeilla myös kotona. Soodaa vain laitteeseen ja kiehautus!

Mutta mutta... tulos ei ollut lainkaan niin puhdas kuin olin aiemman perusteella odottanut. Väri ei ollut muuttunut juuri mihinkään.

Uusi yritys suuremmalla määrällä soodaa.

Sama lopputulos.

Turhautti.

Sitten muistin netin syövereistä lukeneeni, että myös etikka on loistava puhdistusaine.

Siispä uudet vedet vain koneeseen ja roima loraus etikkaa perään. 

Vesi ei vaahdonnut etikan kanssa enää samalla tavalla kuin soodaa käyttäessäni, ja olin skeptinen toimisiko tämäkään.

Mutta kannen avatessani olin positiivisen yllättynyt - pohja oli selvästi kirkkaampi kuin aiemmin. 

Ei tuota tietenkään voi sanoa yhtä valkoiseksi kuin mitä se on uutena ollut, mutta hieman paremmilla mielin sain lahjoitettua laitteen uuteen kotiinsa.


Thursday 11 September 2014

Eroon sängystä ja muusta tarpeettomasta

Päätimme luopua sängystä. Siitä asiasta, jonka ensimmäisenä ostimme omaan yhteiseen kotiimme.

Päätös oli osa kaiken tarpeettoman tavaran realisoimisprosessia. Kaikki mitä emme haluaisi raahata ulos muutaman vuoden päästä varastosta tulisi lähteä. 

Saimme nimittäin loistavan tilaisuuden aloittaa tavaratarpeidemme arvioimisen kokonaan alusta. Kohta edessä olisi muutto sellaisen taipaleen taakse, ettei olisi mitään järkeä viedä mukanaan muuta kuin mitä itse pystyy julkisilla liikennevälineillä mukanaan kantamaan.

Yksi tuttu otti hieman vastaavassa tilanteessa mukaansa vain tietokoneen, repun ja vaihtokalsarit. Ainakin omien sanojensa mukaan.

Itse en vastaavaan pysty, ja edessä onkin mitä tiukempi koettelemus kulkemisen vaikeuden, laukkujen tilavuuden ja oman kantokyvyn rajoissa.

Lisäksi hommaa vaikeuttaa irtaimisto ja tavarat, joita joko ei voi tai pysty mahduttamaan kuljeteltaviin mittoihin.

Edessä on siis auttamattoman laajamittainen karsiminen, jossa yksi kriteeri nousee ylitse muiden: olisinko tästä tavarasta iloinen kaivaessani sen taas varastosta esiin? 

Lisämurheenkryyninä vielä se, että tavaroiden säilytys maksaa. Aika harvasta isommasta tavarasta olen valmis maksamaan sitä hintaa mitä niiden varastoiminen keskimäärin kustantaa. Tärkeinä pitämieni tavaroiden arvo laskee silmissä, kun niiden säilytyshinta/neliömetri realisoituu pääni sisällä.

Hyrr. Sänky sai luvan lähteä ensimmäisenä.

Projekti alkaa. Sänky laitetaan myyntiin nettiin erittäin houkuttelevalla hinnalla. Pian hintaa lasketaan reilulla kädellä. Silti ei tunnu menevän kaupaksi.

Tavarakorit, lamput, radio ja pressopannu, sarjakuvat ja polkupyörän osat sen sijaan löytävät uusia koteja helposti ja ilman suuria hinnanalennuksia.

Jossain vaiheessa iskee jo surumieli siitä, että joutuisimme kärräämään ehjän ja siistin sänkymme kehikko-osineen sortti-asemalle. 

Kunnes sängylle löytyy yllättäen tyhjänjauhamisen jalon taidon avulla uusi omistaja tuttavapiirin säteeltä. Sänky pääsi palvelemaan uudelleen samassa roolissa johon se alun perin hankittiin, kun vasta yhteen muuttanut nuoripari kantoi sängyn patjoineen mukaansa.

Ja me? Elämme jonkin aikaa ilman sänkyä. Uskollinen 25 vuotta perhepiirissä palvellut sohvasänky avattiin pitkän tauon jälkeen keskelle keittiötä. Mukavimmasta päästä nukkuminen nitisevällä ja ritisevällä metallipohjalla ohuen vaahtomuovin päällä ei ole, mutta onneksi ratkaisu on vain väliaikainen.

Toivon mukaan :)

Thursday 4 September 2014

Tilaustyönä kämmekkäät

Siskoni ei usein innostu hänelle annetuista käsin tehdyistä jutuista. Usein joko väri, malli tai tyyli on vain kertakaikkisen väärä.

Kunnes yhtäkkiä aivan puskasta tuli vieno pyyntö, josko kutoisin hänelle kädenlämmittimet.

Olin iloinen ja otettu. Samalla hieman varpaillani, koska tiesin miten kupletin juoni on yleensä päättynyt.

Niinpä yritin kartoittaa, mitä hän oikein tarkoittaa. Valitettavasti alussa idea ei hänelläkään ollut oikein selvänä mielessä.

Keskustelu meni kutakuinkin alla olevan mukaisesti: 

- Haluaisitko kutoa mulle sellaiset sormettomat lapaset. Mun käsille tulee usein kylmä kun käytän tietokonetta.
- Joo voin mä. Millaiset?
- Emmä tiedä.
- Yksi vai kaksiväriset?
- Saa olla useampia värejä.
- Tosi lämpimät vai vähemmän lämpimät?
- Lämpimät.
- Saako olla kuvioo?
- Vaikka.
- Poroja ja tähtiä?
- Ei! Ei mitään sellasta. Vaikka raitoja.
- Millaisia?
- Sä saat päättää.

Niinpä minä sitten päätin.


Hän hankki langat ja antoi ne minulle kun seuraavan kerran näimme.
Loin silmukat samana iltana.

Jatkoin kutomista seuraavana päivänä autossa matkalla sukuloimaan noin neljän tunnin automatkan päähän. En autossa jaksanut suunnitella sen tarkemmin mitään kovin monimutkaista kuviota, vaan etenin aika lailla fiilispohjalta. Ei kennoja, salmiakkeja tai muuta liikaa aivotyötä vaativaa. Vain raitaa. Välillä vaihdoin raidan suuntaa. 

Tykkäsin syntyneestä kuviosta ja niin tykkäsi tilaajakin. Kun olimme palanneet sukuloimasta päättelin sormiaukot virkkaamalla ne suoraan siskoni käden päällä. Halusin, etteivät kämmekkäät hinkkaisi taikka kiristäisi.

Siskoni suostui lopussa vielä poseeraamaan normivaatteissaan, joihin kädenlämmittimien värit ja kuvio sopivat hyvin yhteen.

Mielestäni onnistuin tekemään erittäin käyttäjänsä oloiset lämmittimet.

Thursday 28 August 2014

Vasta käytössä sen huomaa...

Joko se toimii tai sitten ei

Opin taas hieman millaisista vaatteista pidän.

Kun vähensin käyttövaatteiden määrää vain niihin, joita oikeasti käytän, huomasin pian yhden yksityiskohdan tökkivän.

Nimittäin kuvan paidan selkämyksen.



Vaikka kuinka olen tykästynyt mummolantapettimaiseen kuvioon, reiluun pituuteen ja selän pitsiyksityiskohtiin, niin aina paitaa päällelaittaessani ärsyynnyn sen hartian ja olkapäiden seudusta.

Hartioiden muotokieli ei mielestäni ole imarteleva päälläni, ja kun tajusin turhautumisen johtuvan siitä etten halua paljastaa kainaloitani ja hartioitani aivan niin paljon, tajusin myös hieman millainen tyyli saa minut voimaan paremmin. 

Olkapään paljastavia paitoja on mukava käyttää, mutta vain jos ne loppuvat siihen mistä hihat yleensä alkavat. Pikälle selän puolelle kaulaa kohti jatkuvat leikkaukset pakottavavat pukemaan alle jotain peittävämpää.


Kun säät tästä viilenevät ja paita jää tauolle, niin katsoaan saisinko aikaiseksi muokata sitä jotenkin. Mielessä on pyörinyt ajatus, että tuon mustan pitsiosan osuutta voisi jatkaa hieman pidemmälle, jotta paidasta saisi edes hieman peittävämmän. 

Ajatus ja etenkin toteutustapa vaatii vielä hieman jatkokehittelyä.

Ideoita?



Thursday 21 August 2014

Kestävä koululaukku

Mistä tunnistaa hyvän koululaukun? No tietenkin siitä, kun se on kestänyt jo yhden alakoululaisen taipaleen läpi.

Muistan omista alakouluvuosistani ja silloisista laukuistani lähinnä sen, että melkein heti kirkkaat värit haalenivat, reput alkoivat näyttää nuhjuisilta kun ne likaantuntuivat ja sitten niistä hajosi vetoketju. Vieläpä suht nopeassa syklissä.

Ehkä juuri siksi kaikki nahkaiset tai muuten vain aikaa kauniisti kestävät laukut saavat polveni aina veteliksi.

Erittäin läheinen sukulaistyttöni aloitti koulutaipaleensa juuri. Kun samalla sain käsiini monen onnellisen sattuman kautta kuvan mukaisen koululaukun, en voinut olla lahjoittamatta sitä hänelle. Jotain suloista, kestävää, laadukasta kulkemaan koulumatkassa mukana. Jotain elämää jo nähnyttä, häntä itseään vanhempaa mutta silti käyttökelpoista ja tarpeellista.

Laukkua on käytetty jo yhden ala-asteen verran, päivittäin ja joka säässä. Kuudessa vuodessa muutamia kulumia laukkuun on tullut, mutta yleisilme on edelleen siisti ja kaikki osat toimivat. Ennen kaikkea se taitaa kuitenkin johtua siitä, että vain yksi pieni, harvoin käytettävä tasku on vetoketjullinen; muuten kaikki toimii erittäin järeän oloisten metalliklipsujen ja koukkujen avulla.

Kuluvia osia ovat lähinnä päällisläppä ja olkahihnat.

Päällisläppä kiinnittyy laukun pohjassa olevaan salpaan ja aukeaa helposti. Suuressa taskussa on hyvin tilaa kirjoille, vaikka hieman toivon että tyttö osaisi toimia hieman toisin kuin itse pienenä tein, ja hillitä itsensä kirjastokirjojen apajille päästessään.

Kaverini, jolta laukun sain oli hieman yllättynyt ajatuksesta, että kovaa käyttöä läpi käynyt laukku pääsisi uudestaan käyttöön uuden koululaisen matkassa.

Sukulaistyttö riemastui uudesta laukustaan sen saadessaan. Koululaukku pääsi käyttöön jo ennen kuin koulut edes olivat alkaneet, sillä laukku oli vain aivan pakko saada mukaan tarhaan.

Thursday 14 August 2014

Haussa täydelliset balleriinat

Miksi kenkämakuni eroaa myynnissä olevista?



Tämän kesäkauden alussa huomasin, että minulta puuttuivat täysin perussiistit, kevyet, mukavat ja kaupunkikelpoiset kesäkengät. Aikaisemmista oppineena tällä kertaa päätin panostaa valintaan: mukavuus, materiaalit ja ulkonäkö, kaiken pitäisi olla just eikä melkein.

Ensimmäinen ongelma: malli. Tosin päätin jo alussa, että mustat balleriinat, ei liian tyttömäiset ja sellaiset joita voisin käyttää myös hameiden kanssa. Ei mitään ylimääräistä, jotta voisin käyttää niitä myös töissä niinä päivinä, kun kävelyä ja seisomista on luvassa enemmän. 

Toinen ongelma: materiaali. Sadepäivien yleisyydestä huolimatta ehdottomasti nahkaa. Huonomminkin istuvan kengän pelastaa se, kun se ajan kanssa hieman muovautuu oman jalan mukaiseksi. Kumikenkien kanssa tätä ei koskaan tapahdu, paitsi jos jalka alkaa muovautua kengän mukaiseksi.

Kolmas ja suurin ongelma: mukavuus. Toiselta nimeltään myös istuvuus ja kengän ulkonäkö omassa jalassa. Miten voi olla mahdollista, että suurin osa kenkäkauppojen balleriinoista on joko kapeita tai ei vain istu yksiin jalkani mallin kanssa?

Pitkä juttu pähkinänkuoressa: lopussa päädyin umpikujaan kahden kenkäparin välillä.


Toisessa laidassa Camperin tossut (tosin mustat), joita esimerkiksi Keep It Simple -blogin pitäjä on kehunut ja kertonut ostavansa aina uudet vanhojen tilalle.

Plussaa siitä, että kenkä on sen mallinen että varmasti pysyy jalassa. Useimmissa kengissä ns. apuremmi on hieman liian koristeellinen omaan makuuni, mutta näissä se on mukavan ronskin kokoinen.

Toisessa laidassa sitten Janan ballerinat mustina. En voi sanoa muuta kuin että aikaisemmat Janan H-lestin korkokenkäni ovat olleet kevyesti mukavimmat, vähiten puristavat ja mieltäpiristävimmat kengät mitä olen onnistunut ostamaan. (Aikaisemmat kenkäni näkyvät esimerkiksi tässä postauksessa.) 

Myös balleriinoja sovittaessani lesti vaikutti vähintään yhtä mukavalta.

Lopputulos: Camperit

Vaikka alemmissa kengissä olikin sopivampi lesti ja kengät olivat muuten ryhdikkäät, olivat rusetit liian ärsyttävä tekijä kengässä. Tutkin pitkään, saisinko rusettinauhoja ratkottua irti: saisihan ne, mutta melkoiset reiät siitä jalkapöydän päälle jäisi. Niinpä päädyin sitten ylempään kenkäpariin, ja päätin luottaa siihen, että vaikka lesti ei ollutkaan alunperin leveä, niin pehmeä kenkä ja pehmeä nahka mukautuisi ennen pitkää jalkani muotoiseksi.


Täytyy kyllä myöntää, että näillä on aivan ihana tallustella. Työkenkinä olen näitä myös käytänyt, vaikka pehmeä kärkiosa hieman itsetietoiseksi olon saakin tuntemaan. Seuraavalla kerralla (sitten joskus) pitää muistaa yksi avainsana lisää: kovakärkiset kengät.

Friday 8 August 2014

Vähemmän vaatteita kuin koskaan

Tein itselleni kokeen ja pakkasin pois kaikki vaatteeni. Myös ne, joita olin ottanu aiemmin mukaan P333 -suunnitelmaani. Kaikki pois kaapista, pois silmistä ja aloitus puhtaalta pöydältä. Päätin ottaa kaappiin takaisin vain niitä vaatteita, joita oikeasti tarvitsen ja joita myös tykkään työssä ja arjessa käyttää. 

Haasteeni erosi huomattavasti aiemmasta Projekti 333 -yritelmästäni, ja tuloksena oli huomattavasti vähemän käyttövaatteita kuin olisin tarkasti etukäteen suunnittelemalla saanut rajatuksi.

Mitään sen kummempia rajoituksia en asettanut: jos halusin jotain käyttää, kaivoin sen esiin ja otin käyttöön. Jos välillä tuntui siltä että halusi käyttää hieman naisellisempaa kuin olin aiemmkn ottanut, otin haluamani vaatteen esiin ja lisäsin käytön jälkeen kaappiin. 

Ainoa asia mitä mietin, oli se että voisinko laittaa jo jotain valmiiksi kaapissa olevaa vai jaksaisinko nähdä sen vaivan, jota etsiminen, silittäminen ynnä muu sellainen vaatii. Usein tulin siihen tulokseen, että kaapissani oli juuri passeleja vaatteita, enkä tuntenut mitään tarvetta vaihdella vaatteita vain vaihtelemishalun vuoksi. 

Neljän viikon jälkeen vaatekaappini sisältö näyttää kutakuinkin tältä. 

Tämänhetkinen huomattavan minimalistisen vaatekaappini sisältö
Listasta puuttuvat kaikki alusvaatteet ja aluspaidat, sukat ja sukkahousut ynnä muu harpäke, joka ei näy ulospäin ja jota pitää usein pestä. 

Hämmentävää. 
Usein minimalistisia vaatelistoja lukiessani tuntui, etten ikinä voisi karsia omaa vaatekertaani yhtä pieniin lukuihin. Ajatus tuntui mahdottomalta. Ja kyllä se oikeastaan tuntuu edelleenkin - en ikinä voisi karsia vaatteitani näin pieneen määrään. 

Tärkein ero on kai siinä, että tiedän vaatteideni olevan saatavilla. Jos sittenkin tunnen tarvitsevani sitä ja sitä vaatetta, saan sen esiin ilman suurta ajallista tai rahallista panostusta. 

Tällä hetkellä mielessä vilahtelee silloin tällöin ajatus siitä, että jokin simppeli mekko olisi kiva vetäistä päälle silloin tällöin. Jompikumpi näistä mekoista (valkoinen tai musta) ajanee asiansa. 


Enää pitää vain päättää kumpi olisikaan parempi valinta kokonaisuutta ja yhdisteltävyyttä ajatellen.


Thursday 31 July 2014

Mahdollisimman yksinkertaisesti rannalle

Miksi panostaa varsinaisiin rantavaatteisiin?

Kaikki tarpeellinen on muutenkin käden ulottuvilla.

Kaverini kutsui minut mukaansa rannalle. Autolla mentäisiin ja koko päivä oltaisiin. Mikäpä ettei - paitsi ettei minulla ollut käden ulottuvilla juurikaan rantavaatteita.

Hankin kyllä joitain vuosia sitten ihanat rantavermeet: ylä- ja -alaosan, samasta uimavaatekankaasta tehdyn, mahan peittävän halter-yläosan, jonka voi kätevästi vetäistä bikinien päälle ja vielä mätsäävän minihamosen - uimapukukankaasta myöskin. Lyhyesti sanottuna siis täydellisen rantasetin, jolla voisin paljastella tai peitellä juuri niin paljon kuin mieli tekee ilman että tarvitsee miettiä lainkaan mitkä päällä voi pulahtaa veteen ja mitkä pitää erikseen ensin riisua. 

Mutta mutta... 
Setti sijaitsi paikassa, josta en sitä saisi käsiini ennen h-hetkeä.

Otin sitten asiaan hieman toisen lähestymistavan: mitä saisin napattua mukaan nopeasti ja ilman häsläystä. Lisäksi jotain rannalle tarvittavia peruselementtejä piti saada mukaan, kuten jonkinlainen uima-asu, selkää ja hartioita paahteelta suojaava kerros ja päätä suojaava lieri.

Yksinkertaisista aineksista syntyi sitten päivän rantalook.
Kauluspaita on normaali valkoinen kauluspaita, jonka kangas on itsessään melko ohutta. Paidan mallia ja leikkausta en aivan voi sanoa rakastavani, joten pieni altistus merivedelle ja kulumiselle ei aiheuttanut suuria tuskia. Hyvä vaan että saan käytettyä :) Hattu on hellehattu muutaman vuoden takaa ja uimavaatteet sitten arkikäytössä olevat niin sanotut halliuikkarit: perus musta setti valkoisine vauhtiraitoineen.

Merellä tuli vietettyä ihana päivä, eikä paahteesta tarvinnut huolehtia. Taisi jopa olla ensimmäinen kerta kun en rannalle mentyäni palannut takaisin punaisena. Aivan niin kuvauksellinen en tainnut olla kuin olisin voinut, mutta tärkeintä oli että oli hauskaa ja että sai sekä oltua auringossa että pulahdeltua veteen niin paljon kuin vain halusi. 

Hämmennyksellä muistan, miten edellisellä uimavaateshoppailukerralla kaverini oli täysin sitä mieltä, ettei hän kehtaisi mennä rannalle ilman kunnollisia rantavarustuksia (joihin siis kuuluivat perusbikinien lisäksi myös uimapukualaosan alle tulevat uimapuvunalushousut, bikiniyläosan alle lätkäistävät rintapalat ja lipokkaat. Näitä sitten metsästettiin jonkin aikaa. 


Itse olen ollut täysin tyytyväinen omistamaani bikinisettiin, eikä nykyisessäkään kombinaatiossa ollut sen kummempaa valittamista. Uimahalliasussa oli kenties jopa mukavampaa oleskella kuin ranta-asussa, sillä nämä tuntuvat jo kuin toiselta iholta. Toivottavasti se ei tarkoita, että kangas on alkanut hapertumaan...

Tuesday 29 July 2014

Vaatekoon muuntelua ja korjausta edestakaisin

Ensimmäistä kertaa muutin kokoa vaatteesta, josta olin sen jo kerran tehnyt. Alunperin liian ilmavalta tuntunut vaate sai taktisen pienennyksen muutamia vuosia sitten, mutta viime aikoina huomasin, että ilmavampi koko on sittenkin mukavampi kesäpäivinä ja että ompelemani saumat olivat vääriä ja kiersivät vaatetta hieman liikaa. 

Ei siis kuin sakset käteen ja parsimaan. 

Aiempaa koonmuutosta nähtävissä.

Muutos oli sinänsä helppo: vain kaksi saumaa auki ja avot!, mutta olin aikoinaan ajatellut tekeväni muutoksesta mahdollisimman kestävän ja käyttänyt hyvin, hyvin pientä tikkiä... 

Saksiminen vaati hieman aikaa ja hermoja, jotten olisi vahingoittanut alkuperäistä kangasta. 

Aukipurettua saumaa.

Eipä tämä vaate käyttövaatteisiin asti ole noussut, mutta on mukavan erilainen kuvioltaan, kaikkine ommeltuine koristenauhoineen ja pienien peiliensä ansiosta. Ehkä taas seuraavan riparin/kastajaisen/muun juhlan aikana... 


Vielä en ole hennonnut tästä erikoisuudesta luopua :)