Syksy ja villalankojen kutsu

Käydessäni läpi tavaroitani kaivoin esille villalankavarastoni. Yksi kerrallaan otin erivärisiä ja erikuituisia lankoja käsiini ja mietin miksi pienet ja suuremmat kerät olisivat jossain vaiheessa muuttumassa. 

Kuinka paljon vaatevalikoimani voisi muuttua lämpimämmäksi ja vähemmän muoviseksi jos saisin muutettua edes osan langoista vaatteiksi.

Nyt kun säät ovat alkaneet viilentyä, halu kääräistä ylleen jotain lämpimämmästä materiaalista tehtyä neuletta nosti päätään.

Prosessi ei tarvitsisi muuta kuin sen, että allokoisin osan ajastani kutimien heiluttelulle. 

Kutominen on ihanaa. 

Mitä yksinkertaisempaa kuvioita, sen rentoutuneemmalta mieli jälkeenpäin tuntuu.

Merkkilankoja ja muistijälkiä. Tarkempi rakenne lisäyksineen ja kavennuksineen hiuotuu työn edistyessä.

Pitkään suunniteltu paita etenee.

Valmis villapaita -- mutta kuinkas sitten kävikään

Pehmeää, muhkeaa ja ihanan tuntuista lankaa. Unelma villapaidasta, joka on 100% muovitonta, laadukasta materiaalia ja omiin mittoihin tehty.

Paksun langan neulomisessa on aivan oma viehätyksensä. Ei tarvitse kuin hetki kilistellä puikkoja ja valmista syntyy. Ihan muutamassa hetkessä olin pyräyttänyt puikoiltani itselleni hihattoman villapaidallisen verran. 

Viimeistelyyn vierähti sitten enemmän. Kauluksen sai paikalleen nopeasti, mutta sitäkin yksinkertaisemmat hihaviimeistelyt ottivat aikaa. Ja aikaa. 

Sitten aloin ajattelemaan asiaa uudestaan. Rakastin villapaidan väriä ja rakennetta, mutta jokin alkoi tökkimään kun mietin minkä kanssa sitä käyttäisin ja minkä vaatteiden kanssa se sopisi yhteen. 

Sopisiko se ideaaliin vaatekaappiini, jossa vähät vaatekappaleet sopisivat kaikki yhteen toistensa kanssa?

Sen värimaailmaan? Kaikkien ruskeiden alaosien, ruskeiden takkien kanssa?

Funkiotioihin?

Näitä oli tietysti parasta ajatella siinä vaiheessa kun vaate oli jo lähes valmis. 

Asia pyöri päässä pitkään.

Sitten lähti villapaita purkuun.

Ihan mielivaltaisesta purkamissessiosta ei silti ollut kyse, sillä asiaa pyöriteltyäni ja kuulosteltuani löysin langalle uuden käyttötarkoituksen.

Uuden siinä mielessä, että en tekisi siitä paitaa itselleni.

Siippani oli jo jonkin aikaa sitten heittänyt huonokuntoiset, epäistuvat laatikkomalliset akryylineuloksensa pois kaapistaan, ja hän innostui ajatuksesta että saisi paremmasta materiaalista tehdyn ja omiin mittoihinsa sopivan villiksen.

(Usein valmiiden vaatteiden ongelmana hänellä kun on valmiissa vaatteissa joko liian lyhyet hihat tai liian leveäksi leikatut mahanseutuvat).

Muhkean pehmeä 35% alpakka, 65% villa -sekoitus tuntui myös valmiina neuloksena mieleiseltä.

Valmiiseen villapaitaan tarvitsi tehdä vain hieman takapakkia - purkaa liian pienet hartiat ja rintakehan osuus ja neuloa ne hieman leveämmiksi. 

Kauluksen sen sijaan jouduin kutomaan muutamaan otteeseen. Ensin siitä tuli toisen maun mukaan liian iso ja lepattava, seuraavalla kerralla aivan liian nafti... Kolmannella kerralla saatiin kaulus kaartumaan oikeassa kohtaa oikeaan suuntaan.

Hihat tein sitten alusta osti omien laskelmieni mukaan.

Sain lisättyä mukaan ranteesta olkapäähän jatkuvan kuvion, jossa hieman toistuu vartalo-osan kuviomaailmaa.

Hieman sumplimista oli lopussa, että ne saisi istumaan kauniisti.

Puoliväkisten otettujan mallikuvien lisäksi sain napattua paidasta kuvan in action - kauluspaidan ja tweedtakin kansssa. 

Ihan kokonaisuuteen sopiva palanen siitä loppujen lopuksi tuli.

Kylmän karttamista ja edistyvä neuletyö

Pikku hiljaa olen alkanut kyllästyä palelemiseen, minkä johdosta puikot ovat alkaneet heilua.

Aikani mallia ja silmukkamääriä pähkäiltyäni ja laskeskeltuani sain luoduksi silmukat kaulan ympärille ja aloitettua prosessin. Tavoitteena on varsin yksinkertainen malli - ihan perus T-muotoinen paita, jossa on löysät hihat ja joustava vyötärö. Kaikista yksinkertaisinta olisi ollut neuloa hihat tasona, suorana pötkönä takaa alhaalta aloittaen, mutta jolloin ongelmaksi olisi tullut sekä se, että hihojen pituus olisi pitänyt päättää heti työn aluksi sekä se, etten ole aivan varma kuinka lanka tähän malliiin tulee riittämään. Hihansuusta hihansuuhin neulomalla taas selkäosan jousto olisi mennyt aivan väärään suuntaan.

Joten -- challenge begins.

Valkoiset langat antavat kutoessa osviittaa siitä, missä kohtaa ollaan menossa. Eivät siis tule jäämään osaksi paitaa. 

Lisäilyjä toivotun vaikutuksen aikaan saamiseksi joka toisella kerroksella vaihtuvan lisäilykaavan mukaisesti. Yritän mahdollisimman pitkälle välttää perinteiseen tapaan tehtyihin raglanhihoihin muodostuvaa selkeää saumaa.

Kunhan tässä kainalot saavuttaa niin näkee paremmin kuinka halutunlaista tällä tavalla saa aikaan.

Ensimmäiset kerrokset en meinannut pysyä kärryillä, että mitä tässä oikein olikaan tapahtumassa, mutta muutaman tunnin jälkeen alkoi paita jo nousta ylös puikoilta sen verran että kutomiskaverikin tajusi että mistä päästä paitaa oikein on aloitettu.

Kerille rullattuna lankaa näyttää olevan hälyttävän vähän. Ei kai tässä auta kuin uskoa että kyllä siinä villapaidan verran on.

Joululahjuksia ja pehmeitä paketteja

Nyt kun joulu on turvallisesti ohi, niin voin paljastaa muutamia niistä ihanuuksista, mitä joulun pehmeisiin paketteihin kätkin.

Kirjoneulesukat perinteisellä tähtimallilla ystävälle, jonka pelkkä olemassaolo lämmittää. Mallikerta samaa, kuin mitä omissa lempilapasissani.

Liukuvärjätty sininen lanka vaihtaa hieman väriä sukkien aikana, muttei lainkaan niin nopeasti tai voimakkaasti kuin mitä toivoin sen tekevän. Ajattelin, että olisin saanut ainakin kaksi vaaleampaa kohtaa ympättyä näitten sukkien pituuteen, mutta toisin kävi.

Sukat olivat myös ensimmäiset koskaan, joita aloin kutomaan kärjestä alkaen. Aloitus vaati hieman keskittymistä, mutta oli yllättävän sujuvaa. Parhaimmat hetket näitä sukkia kutoessa koin kun sain siippani isoäidin ihmetyksen valtaan nykyajan kutomatekniikoiden kanssa: kahta yhtäaikaa ja vielä väärästä päästä. Että tällaista se on nykyään, ei edes sukkapuikkoja käytetä...

Villahahtuvasta piilosilmukoilla virkatut tumput. Piilosilmukoilla isomman pinnan virkkaaminen oli uusi, positiivinen tuttavuus. En olisi uskonut, että tekniikalla saa näin tiivistä ja paksua pintaa, joka tuskin lainkaan muistuttaa kiinteistä silmukoista tai pylväistä muodostuvaa virkkuupintaa. Mallin muokkasin tästä mallista paremmin villahahtuvan tiheyttä vastaavaksi.

Samaisesta villahahtuvasta piilosilmukoin virkattu patalappu. Tiheys ja eristävyys samaa luokkaakuin tumpuissa. Pinnasta tulee hieman erilainen edestakaisin virkatessa, eikä ole aivan niin kiva kuin suljetua sykliä kiertäessä. Positiivista oli, että sain vihdoin käytettyä jo vuosia mukanani roikkuneen hahtuvakiekon loppuun viimeistä metriä myöten.

Tilaustyönä kämmekkäät

Siskoni ei usein innostu hänelle annetuista käsin tehdyistä jutuista. Usein joko väri, malli tai tyyli on vain kertakaikkisen väärä.

Kunnes yhtäkkiä aivan puskasta tuli vieno pyyntö, josko kutoisin hänelle kädenlämmittimet.

Olin iloinen ja otettu. Samalla hieman varpaillani, koska tiesin miten kupletin juoni on yleensä päättynyt.

Niinpä yritin kartoittaa, mitä hän oikein tarkoittaa. Valitettavasti alussa idea ei hänelläkään ollut oikein selvänä mielessä.

Keskustelu meni kutakuinkin alla olevan mukaisesti: 

- Haluaisitko kutoa mulle sellaiset sormettomat lapaset. Mun käsille tulee usein kylmä kun käytän tietokonetta.

- Joo voin mä. Millaiset?

- Emmä tiedä.

- Yksi vai kaksiväriset?

- Saa olla useampia värejä.

- Tosi lämpimät vai vähemmän lämpimät?

- Lämpimät.

- Saako olla kuvioo?

- Vaikka.

- Poroja ja tähtiä?

- Ei! Ei mitään sellasta. Vaikka raitoja.

- Millaisia?

- Sä saat päättää.

Niinpä minä sitten päätin.

Hän hankki langat ja antoi ne minulle kun seuraavan kerran näimme.

Loin silmukat samana iltana.

Jatkoin kutomista seuraavana päivänä autossa matkalla sukuloimaan noin neljän tunnin automatkan päähän. En autossa jaksanut suunnitella sen tarkemmin mitään kovin monimutkaista kuviota, vaan etenin aika lailla fiilispohjalta. Ei kennoja, salmiakkeja tai muuta liikaa aivotyötä vaativaa. Vain raitaa. Välillä vaihdoin raidan suuntaa. 

Tykkäsin syntyneestä kuviosta ja niin tykkäsi tilaajakin. Kun olimme palanneet sukuloimasta päättelin sormiaukot virkkaamalla ne suoraan siskoni käden päällä. Halusin, etteivät kämmekkäät hinkkaisi taikka kiristäisi.

Siskoni suostui lopussa vielä poseeraamaan normivaatteissaan, joihin kädenlämmittimien värit ja kuvio sopivat hyvin yhteen.

Mielestäni onnistuin tekemään erittäin käyttäjänsä oloiset lämmittimet.

Karvahattu - take two

Ensimmäinen karvahattu (tai hiushattu) kirvoitti muidenkin läheisten kielenkantoja, ja pian olikin selvää että eräältä talvierämieheltä puuttui aivan täysin oikeasti tuulenpitävä ja lämmin metsämyssy.

Tällä kertaa otin malliin mukaan myös sivu- ja etuläpät, sille ne ovat pieni välttämättömyys kun metsäjormien hatuista puhutaan. Suurista suunnitelmista huolimatta etuläppä ei toimi kuin pystyasennossa, mutta korvaläppiä voi käyttää sekä ylös että alas kiinnitettyinä.

Näistä lähdettiin. Materiaaliksi valikoitui edellisen hahtuvavillan sijaan hieman toisenlainen lanka. Alkuperäistä käyttösuunnitelmaa tai lankamerkkiä en enää muista, mutta vahva arvaukseni on että jonkinmoita Novitaa tuo varmastikin on.

Suunnittelu- ja kokoonkarsimisprosessi eteni seuraavassa järjestyksessä:

- hatun mitoittaminen tarkalla päänmittaustyöllä ja näiden lukujen huolellinen siirtäminen neljästä viisikulmiosta muodostuvaan pääosaan, otsan levyiseen otsaläppään ja sopivasti sommiteltuihin korvaläppiin.

- karvakankaan leikkaaminen ja kokoonkursiminen, samalla koon tarkistus ja pienentäminen ylisuurista kohdista

- yksinkertaisen koetilkun kutominen ja sen pohjalta erikseen kudotut korvaläpät ja otsaläppä

- läppien yhdistäminen koko päätä kiertäväksi pyöriöksi

- liian yksinkertaiseen kuvioon tylsistyneenä uusien kuvioiden keksiminen as-we-go

- sopivassa kohdassa kuvioiden inspiroimaa kavennuskuviota ja kudinosion päätteleminen

- koko komeiden harsiminen näkymättömin pistoin kasaan - käsin tietenkin

Lopputuloksena hattu, jota voi käyttää kummin päin vain:

Joko karvapuoli ylöspäin, jolloin vaikutelma päänlaelle villiintyneistä hiuksista on melkoinen.

Tai sitten kudinpuoli ylöspäin, jolloin hatun liepeistä esiin puskeva karva luo hieman toisenlaista illuusiota hiuksekkuudesta.

Korvaläpät joko kiinni tai auki:

Hatussa tiivistyy hauskasti sen suunniteltu käyttötarve: eräretkeily talvisissa oloissa.

Myssy on uudella omistajallaan odottamassa ensi talvea.

Paras uutinen on, että sain käytettyä kaiken sen karvaisen hiuskankaan minkä vuosia sitten ostin! Käsityövarastojen suunnitelmallinen pienentäminen jatkuu.

Perinteinen lapasmalli

Perinteiset lapaset: käyttökamaa

Lapasten kutominen on mukavaa puuhaa. Lisäksi siitä on tuloksena arkiseen käyttöön soveltuva pari kädenlämmittimiä.

Ehkä juuri siitä syystä olen hurahtanut lapasten tekoon. Olen kutonut useita pareja kirjoneulelapasia melko perinteisillä malleilla, jotka nyttemmin olen antanut erilaisina joululahjoina uusiin koteihin.

Olen kokeillut monenlaisia väriyhdistelmiä. Usein valitsen kaksi väriä, toisen vaalean ja toisen tumman, toisen värikkään ja toisen neutraalin. Mielestäni tällä tavalla kaunis kirjoneule pomppaa mukavasti esiin.

Kerran päätin kuitenkin kokeilla hiukan hillitympiä ja vähemmän kontrastoivia väriyhdistelmiä. Värit valitsin niistä, joita sattui löytymään lankavarastosta muiden suunnitelmien jäljiltä. Tuloksena olivat nämä.

Yksi perinteisimmistä lapasmalleista

Liekö kyse väristä vai mallista, mutta neutraalit ja harmahtavat lapaset nousivat heti suosikeikseni. Olen käyttänyt näitä kohta kolme vuotta ja pidän niistä aina vain enemmän.

Kuvion suunnitteluun käytin aikaa. Aiemmista kutomistani malleista tiesin jo valmiiksi sopiviin lapasiin tarvittavat silmukka- ja kerrosmäärät, joten kuvion suunnittelu oli helppoa. Selailin monta hapertunutta ja vanhalta painomusteelta tuoksuvaa käsityökirjaa. Malleja enemmän löysin neuvoja hyvien lapasten ja polvisukkien suunniteluun ja kutomiseen: kuinka laskea oikein jalan leveneminen pohkeen kohdalla, mikä on lämpimien ja kestävien lapasten salaisuus...

Halusin silti ehdottomasti kutoa lapaset perinteisellä tähtimallilla. Vaikka olin jo joitain itse hahmottelemiani mallejakin tehnyt, halusin sukeltaa syvemmälle perinteisen suomalaisen lapasmallin historiaan. Lapasia löytyi vain muutamia malleja, mutta tähtikuviota useampia. Alla kaksi suosikkiani.

☆　Tähdet tähdet　☆

Laskeskeltuani silmukkamääriä päädyin vasemmanpuoleiseen. Mietin kauan, tekisinkö lapasista kaksi- vai kolmiväriset, mutta päädyin kokeilemaan harmaan lisäämistä - mikä oli lopputuloksen kannalta loistoajatus.

Lapaset ovat sopineet jokaiseen takkiini, oli kyse talvi-, syys- tai kesätakista (kyllä, kesälläkin toisinaan). Ottaen huomioon, että takkien värit ovat olleet kaikkea sinisestä oransiin, niin yksien lapasten sointuminen kaikkiin on ollut silmiäavaavaa.

Jos nämä lapaset sattuvat kulumaan puhki, teen ensi tilassa samanlaiset. Hiukan laadukkaammasta langasta...

Tosin en toivo että näille käy mitään :)

Ohuet saapassukat

Aiemmin haastoin itseni käyttämään käsityötarvikevarastoani vähintäänkin kolmasosaan entisestä.

Miksi aloittaa mistään turhan vaikeasta - niinpä loin puikoille tarvittavan määrän silmukoita ihan perussaapassukkia varten.

Tässä tulos.

Yksinkertaiset saapassukat Nallesta.

Saapassukkien tarve on erittäin perusteltu.

Mikään ei ärsytä enemmän kuin kumisaappaiden nilkaan kertyvä löysä nilkkasukan varsi.

Myös tyylikkäämpiä saapikkaita käyttäessäni haluan silloin tällöin vetäistä sukan ja nahan väliin lämmittävän kerroksen. Tässä tapauksessa tärkeäksi sukkakriteeriksi nousee sukan paksuus: Liian paksu sukka tuntuu ahtaalta ja ennen pitkää tuhoaa kengät (lempikengilleni kävi juuri näin, liian paksujen villasukkien käyttö haurastutti lopulta nahan ja kumin välisen liitoksen).

Malli on täältä ja lanka on ihan perussukkalankaa, Novitan Nallea.

Tätä sain kerittäin eräältä sukulaiselta, jonka oma kutomisprojekti oli joutunut jäihin.

Aikani kun istuin noita keriä katsellessa, en keksinyt mitään sen lennokkaampaa projektia kuin yksinkertaiset, yksiväriset sukat.

Sukat jalassa, jalat hukassa.

Väri ei sinänsä ole mikään mahdoton - muttei toisaalta mikään lempivärini.
Farkunsininen sopii farkkuihin, ja jos sitä jo on farkuissa niin sitä on hiukan haastavaa yhdistellä.
Varsinkaan kun omistamani lanka ei kokemani perusteella sovellu juurikaan näyttäviin, saatika mukaviin ja lämmittäviin, asusteisiin.

Sukkalanka päätyi siis sukiksi.
Vieläpä sukiksi ilman liikoja krumeluureja.

Koristekuvio rajoittuu sukan yläosaan. Nilkasta alaspäin halusin pitää sukan niin ohuena kuin mahdollista. Loppuun asti jatkuva raidoitus lisää sukan istuvuutta ja vähentää ns. "kotivillasukka"-fiilistä mikä yleensä lörtöistä villiksista tulee mieleen.

Viimeiseksi se paras kuvakulma, joka mukavasti hoikentaa pohkeita :)