Ennen unelmien vaatekaappia: Omien tyylien kartoitus

Paras vinkki, minkä viime aikoina olen vaatemäärän hallintaan saanut, löytyy vaateoppaasta nimeltä Hyvän mielen vaatekaappi. Nimittäin: unelmien vaatekaapin sisältöä ja vaatteiden määrää, laatua tai yhdisteltävyyttä mietittäessä on ensin tärkeää määrittää oma tyyli - tai tyylit.

Yleisin jaottelu on varmasti työpukeutumisen ja arkipukeutumisen välillä. Toimivaa sinänsä, varsinkin jos siistissä toimistotyössä tarvittavia vaatteita voi helposti yhdistellä arkivaatteisiin.

Mutta, yksi iso mutta.

Kenelle riittää jaottelu rentoihin vaatteisiin ja siisteihin työvaatteisiin? Itse ainakin haluan pukeutua vapaa-ajallani sekä rennosti että silloin tällöin siististi ja tyylikkäästä, jopa erityisen naisellisesti ja hiukkasen hupsustikin. Oma lukunsa ovat pienimuotoiset hienommat tilaisuudet, ja sitten toisaalta taas häät ja hautajaiset...

Oman tyylini analysoin seuraavan nelikentän mukaisesti:

Vakuuttava - tyylikäs (eli chic) - hupsu - arkirento

Vakuuttava

Työhön liittyvä pukeutuminen ja työedustus. Pitää sisällään sekä toimistossa että toimiston ulkopuolella tapahtuvaa työskentelyä ja tapaamisia. Sekä kesäisin että talvisin.

Tyylikäs chic

Naisellinen puoli pukeutumisessa, joka on hiukan liian näyttävää arkitoimistoon tai tapaamisiin. Hameenhelmoja, yksinkertaista romantiikkaa, naisellisuutta. Rennompiin työpäiviin, hienosteluhetkiin, pieniin juhliin ja treffeille.

Hupsu

Myös otsikolla toisen todellisuuden ideaaliminäni vaatteet. Niihin tilanteisiin, jossa pukeutumiseen saa huumoristisesti panostaa, eikä tarvitse pukeutua ulkoa määritellyn kaavan mukaan. Vapaapäivät kaupungilla tai kavereiden kanssa, sukulointireissut.

Arkirento

Talvisin villapaita, päällivillapaita ja arkiset housut tai shortsit. Niiihin vapaapäiviin, kun ei jaksa panostaa ja haluaa napata helpon vaihtoehdon päälle. Myös kodin ulkopuoliseen käyttöön soveltuva.

Jäsenneltynä vaatetarpeet vaikuttavat hiukan oudoilta: tarvitseeko esimerkiksi olla sekä tyylikäs että hupsu, jos molempiin haluaa panostaa lähinnä vapaa-aikana ja silloin kun on jotain suurempia syitä pukeutua.

Tosin Hupsut vaatteet menevät osittain myös Arkirento-kategorian alle, samoin kuin osa Tyylikkäista ja naisellisista sopivat myös Vakuuttavaan työpukeutumiseen.

Kyseessä onkin siis lista pukeutumistavoitteista, jotka saan kasaan eri osista (ts. vaatteista).

Itse vaatteet taas sopinevat mahdollisimman moneen kategoriana.

Haaste: eroon turhista käsityötarvikkeista

Käsityöharrastajaminän ja yksinkertaistajaminän välinen dilemma: keskeneräisten käsityöprojektien kasauma.

Karsijapuristit ovat tietysti sitä mieltä, että jos et ole sitä saanut valmiiksi tähänkään mennessä, niin kiertoon se on laitettava.

Lievempi koulukunta vannoo vaivan ja taakan nimeen: jos määrä on sellainen, ettei siitä ole henkistä harmia, niin säästä sellainen määrä sellaisia asioita, jotka ovat vielä hallinnassasi ja jotka todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin teet.

Käsitöiden nimiin vannova koulukunta taas hamstraa materiaalia, vaikkei käyttökohteesta olisi tietoakaan.

Aiemmin kuuluin viimeisimpien joukkoon.

Jo materiaali hipelöidessä mielessä vilistivät monenlaiset projektit, ihanat ja yksilölliset tuotokset ja omin käsin tekemisen riemu.

Kun asiaa suoraan silmiin katsotaan, niin hamstraajahan se sieltä paljastuu.

Vaikka jo materiaalia hypistellessä on selkeä mielikuva siitä, millainen lopputuotos niistä olisi tarkoitus saada aikaiseksi, niin jostain kumman syystä materiaalien kotiin raahaamisen jälkeen työhön tarttumaan innoittava potkaisu jää puuttumaan. 

Oma lukunsa ovat tietysti erilaiset kankaat, joita on tarttunut omaan varastoon muiden karsiessa. Niille ei loppusijoituspaikkaa ole lainkaan pohdittu. Toiveikkaana olen ajatellut, että kyllä niin kivan värisille/kauniille materiaaleille vielä jotain askarteluprojektia tulee.

Koska omalla kohdallani usein omin käsin tekeminen ja materiaalien kierrätys on suunnitteluvaiheessa ollut lopputulosta tärkeämpää, niin kauan ja hartaasti väkerretyistä jutuista vain murto-osa on päätynyt oikeaan käyttöön. (ja esimerkiksi monet pitsimäiset huivit, kivakuvioiset mutta muodoiltaan hiukan vääränlaiset villapaidat ja muut vastaavat joutuvat vain karsivan syynäyksen alle.)

Niinpä tämänkertaisen karsimis- ja vähennysprojektin päämäärät ovat seuraavat:

1) hamstratun materiaalin vähentäminen joko valmiiksi tekemällä, uusilla ideoilla tai tylysti kiertoon laittamalla

2) vain käyttöön päätyvien projektien jatkaminen. Jos jo alkuvaiheessa tiedän, ettei lopullinen tuotos oikeastaan sovi omaan tai lahjakohteen tyyliin, en edes aloita. Jos en keksi mitään varmasti käyttöön päätyvää lopputuotosta, joutaa materiaali kiertoon.

3) villasukkia tarvitaan aina, huiveja ja pipoja ei juurikaan.

Tavoite on vähentää materiaalin määrä kolmesta säkillisestä/laatikollisesta yhteen. Määrä sisältää kankaat, villalangat ja muodistettavat/materiaaliksi luokiteltavat vaatteet.

Varkain kasvava kynttilämeri

Missä vaiheessa ihmiselle voi kertyä näin paljon kynttilöitä, tuikkuja ja tuikkutelineitä?

Määrä, jota aiemmin pidin vain muutamana hassuana, tuntuu suurelta vasta kun kaikki kokoaa yhteen ja yhdellä silmäyksellä näkee mitä kaikkea omistaakaan.

Puolet kynttilöistä on edelleenkin koristeisissa kääreissään. Ne ovat jo monta vuotta odottaneet että ne huomioitaisiin.

Kynttiläparat, toivottavasti niille löytyy parempi koti.

Kynttilät sentään ovat kuluvaa tavaraa, ja ehkä juuri siksi ne on helppo laittaa eteenpäin.

Mutta entä sitten eri tyylisuuntaiset aluset, tuikkukipot ja kynttilänpidikkeet?

Muistan edelleen kaikkien tuikkutelineiden antajan ja saamisajankohdan.

Ihmettelen, kuinka erilaisille ihmisille ja tyylisuunnille telineet on suunniteltu.

Hiukan alkoi läpikäydessä arveluttaa oma jakomielisyys sisustuksessa.

Eikai se ulotu persoonaan asti?

Selkeät säännöt helpottavat, ja sama pätee kynttilätarpeita miettiessä.

Ensimmäinen karsintakriteeri: sopiiko se muihin kalusteisiin tai tekstiileihin?

Liian erilaiset tyylit päätyivät heti kiertoon.

Toinen kriteeri: onko sillä erityistä muistoarvoa?

Ei-> pois

Kauniiden esineiden jatkuva säilyttäminen ei ole minun juttuni, tavaroilla pitää olla jonkinlainen tarina.

Kolmas kriteeri: onko se kaunis?

Tämä ei tosin tuottanut juuri minkäänlaista tulosta.

Tietysti ne ovat kauniita! Ennenkaikkea niihin liittyvät muistot.

Neljäs kriteeri: olenko käyttänyt sitä viimeisen kahden vuoden aikana?

Useimpia en, ja useimmista olisinkin valmis luopumaan.

Harmi, että yhtälössä on vielä viideskin kriteeri: 

Onko päätös sen poistamisesta minun vallassani?

Viimeinen kohta on myös vaikein.

Onneksi pahvilaatikollinen kynttilätarpeita kutistui jo neljännekseen lähtötilanteesta.

Olenko tosiaan hamstrannut tällaisen määrän erilaisia kynttilöitä?

Parhaimpien illanistujaisten resepti

Eivät ne puitteet vaan hyvä ruoka ja hyvä seura.

Hyvänmielenaalto joka pyyhkäisee ylitse kun tarjolle väsätty ruoka häviää nopeammin kuin voisi kuvitellakaan.

Istuinpaikkojen riittämättömyys hiukan häiritsee, mutta sujuu se small talk seistenkin :)

Tai tuolia jakamalla.

Seuraava askel olisi tietysti hankkiutua eroon tuoleista ja siirtyä joko pirttipenkki tai lattiatyyny -meininkiin.

Varsinkin lattiatyynyistä on hyvää kokemusta aikaisemmista asunnoista. Turhat muodollisuudet karisevat heti ja pystytään keskittymään itse asiaan - keskusteluun ja rentoutumiseen.

Ideaalitilanteessa seinätkin olisivat lähellä, jotta väsähtäneet pystyvät niihin tukeutumaan.

Pienen pirtin intiimit pippalot - niissä on täysin oma viehätyksensä.

Kaunis ja yksinkertainen

Vanha sananlasku sen sanoo: yksinkertainen on kaunista.

Yksinkertainen sisustus on kauniista käyttöesineistä koostuva kokonaisuus.

Arjen kauniita hetkiä varten.

Yksinkertainen tyyli ei sisällä liikaa krumeluuria tai turhaa yrittämistä.

Ei myöskään enemmän vaatteita kuin järjellisesti tarvitsee.

Tulisipa jo kevät ja helpommin toisiinsa yhdisteltävät vaatteet.

Yksinkertainen elämä on jotain tavoittelemisen arvoista.

Elämä ilman turhaa säätöä, ilman turhaa stressiä.

Haaste: yksi tavara yhdessä päivässä

Karsiminen on mukavaa raivoamista, mutta usein raivokarsintakohtauksen jälkeen iskee katumus, ja alan poislähtevien tavaroiden kasasta poimia yhtä jos toistakin takaisin kaappiin.

Vain koska päässäni pyörii "kyllähän minä vielä tästä tykkään ja...."

Perimmäinen syy ainaiseen jahkailuun on helposti se, ettei ole tarpeeksi aikaa kypsytellä luopumistapäätöstä rauhassa.

Sekä se, ettei luopuminen kaikesta huolimatta ole aktiivinen tapa.
(Ja kuinka se voisikaan olla: koko ajanhan ihmiset tuppaavat takertumaaja hamstraamaan, koska koskaan ei ikinä tiedä jos sittenkin...)

Omaa heikkoutani surkutellessa olen hakenut vertaistukea verkosta.

Facebookin Tavara päivässä pois -yhteisön julkaisut ovat silmiäavaavia: 

Ensimmäisenä päässäni pyörii ajatus, että miten joku on voinut joskus halutakin säilyttää jotain tuollaista?

Heti perään nousee epäilys: eikös minullakin ole tuollainen tai jotenkin etäisesti tuollaista muistuttava juttu jossain vetolaatikon purnukassa säilytyspussiin käärittynä...

...

Sekä ajatus tarkastaa vihdoin sen häilyväisen purnukan sisältö.

Prosessi on alkanut.
Katson jokaista käyttämääni tavaraa uusin silmin.

Bonuksena päivän karsinta:
Kahvimuki, toinen niistä, jonka saimme lahjaksi muuttaessamme yhteen. Kupit mätsäsivät, olivat suloiset ja helppokäyttöiset. Käytimme niitä joka päivä.
Kunnes niistä toinen hajosi. Mureni raukka palasiksi ja osittain viemäriin.
Mietin hetken, korjaisinko. Tajusin, että materiaali oli liian heppoista.
Kuppi jäi yksin, keskellä tyylikkäämpien kuppien laumaa. Enää se ei päässyt aamukahville toisen puoliskonsa kanssa.
Tänään päätin vihdoin vapauttaa kupin etsimään uutta elämää muualta, muiden kaltaistensa luota.

Mietin, miten johonkin niinkin arkiseen esineeseen voikin kiintyä.
Ja kuinka henkisesti helpottaakin moisen tarinataakan ja surumielisiä tunteita aiheuttavasta esineestä luopuminen.

Miten aloittaa tavaroiden karsiminen

Tavaroiden karsimisessa pätee vanha viisaus: aloita sieltä mistä se on helpointa.

Minulle se merkitsi keittiötarvikkeiden kimppuun käymistä.

Hyvästi sekalainen kuppikunta samankokoisia, toinen toistaan rumempia uunivuokia, hyvästi ylimääräiset epäkätevät ja muodottamaksikin sulaneet taikinakipot ja siivilät.

Neljästä samankokoisesta pienestä kannellisesta jätin kaappiin vain kaksi:  hienoimman ja toisen emalisen, joka toimii myös uunipatana.

Kolmesta paistinpannusta (lisäksi samankokoisista) kaappiin jäi yksi. 

Karsintakriteerinä ennen kaikkea paistinpinnan ehjyys.

Yhtäkään muovisesta tai puoliehjästä, orvoista kahvikupeista, lautasista tai ruokakupeista en jäänyt kaipaamaan.

En myöskään monia siivilöitä eri kokoluokissa.

Pisimpään silti vietin ruokailuvälineiden ja pienten keittiövälineiden vetolaatikoiden äärellä.

Kaikkia paripuolet aterimet saivat oitis lähdön, samoin epämääräiset veitset, joiden funktioista en ole ollut enää pitkään perillä.

Kolmesta (!) muussisurvimesta laatikkoon jäi vain peritty.

Lukemattomasta puukauhamäärästä häädön saivat kaikki muotopuoliksi murtuneet puuhaarukat ja -lastat.

Jäljelle jäi vain kaksi: ukkivainaani minulle syntymälahjaksi veistämä puukauha ja puinen paistolasta.

Lisäksi muovisten kauha-lasta välineistön kohdalla tapahtui saman suuntaista harventamista.

Lopputuloksena vetolaatikot, joista ensi vilkaisulla näki juuri sen, mitä sieltä oli hakemassa.

En ole myöskään enää kertaakaan joutunut tappelemaan jumittuneen vetolaatikon kanssa. Mikäs sinne enää jumittuisi, kun täytettä ei ole enää ylenpalttisen paljon.

Kokkaaminen muuttuu jatkossa toivottavasti samoissa määrin vähemmän välineurheilulliseksi toiminnaksi.

Minimalismin tavoittelu

Olen viimeaikoina törmännyt moneen minimalistiseen ja minimalismia tavoittelevaan blogiin. Moni suhtautuu asiaan käytännöllisesti tavaroiden vähentämisen ja sitä kautta tavaraan liittyvien velvoitteiden vähentämisen kautta.

Olen myös omassa elämässäni huomannut, kuinka paljon turhakin tavara voi sitoa ja lamauttaa. Yksinkertaisimmillaan se tulee esiin kun tavaroita kasautuu vääriin paikkoihin. 

Jos en pysty aloittamaan mitään ennen kuin olen raivannut tilaa pyödältäni ja järjestellyt ja puunannut, ei minkään tekemisestä oikein tule mitään. Samalla yleinen saamattomuus ärsyttää ja jopa masentaa.

Eikä siinä vielä kaikki--- Osittain huonoista sisustusratkaisuistakin johtuen väsyneenä sohvalle rojahtaessa silmien eteen levittäytyy hyllymetreittän huomiota vaativia tavaroita ja keskeneräiseen tilaan jääneitä prosesseja.

Vaikka "tuokin pitäisi korjata" tavaroiden määrä alkaakin vähentyä, niin "tuo pitäisi tehdä loppuun" tai "nuo pitäisi järjestellä" -tavaroiden määrä tuntuu loputtomalta. 

En halua katsella tavaroita, joista ensimmäisenä tulee mieleen jonkun asian tekeminen. En myöskään jaksa kanniskella ympäri huushollia tavaroita, joita en koe tarvitsevani tai joista en saa mitään iloa.

Joulun alla näin silmiä avaavan dokumentin, Tavarataivaan.

Dokumentin lähtökohdat muistuttavat paljon omia lähtökohtiani - tavaraa on yllin kyllin ja keräilykohteisiinkin on satsattu tarmokkaasti, mutta mielihyvää niistä ei vain enää tunne.
Huuma, joka keräilykohteisiin liittyi on haihtunut ja jäljelle on jäänyt vain lannistava tavaravuori, joka hautaa alleen ja sitoo paikoilleen.

Tunsin, että jotain oli tehtävä - ja pian.

Aloita (edes) kerran puhtaalta pöydältä

Puhtaalta pöydältä aloittaminen on helppoa.

Valitset vain tavarat, joita eniten käytät ja joita eniten rakastat.
Kaikki muu jää pois.
Helppoa.

Voin kokemuksesta sanoa, ettei kahden hengen talous oikeasti tarvitse kovin paljoa enempää kuin neljä kahvi- tai teekuppia.
Saatika sitten lusikoita, erilaisia keittiöveitsiä, kattiloita tai vuuantapaisia.

Muutamalla tulee toimeen, myös silloin kun kutsuu ihmisiä kylään.
Hyvin harvoin sitä kuitenkaan järjestää useamman hengen partyja - ja silloin harvoin kuin näin sattuu käymään, saa astioita lainaan erittäin helposti.

Monipuolisin keittiöesine, minkä tiedän on pyöreä vuoka.
Sillä valmistuvat uuniruuat helposti, siihen saa pyöräytettyä sokeri- tai juustokakun.
Se on kaunis tarjotin sekä suurelle ruokasatsille että monesta pienestä ruuasta koostuvan menuun esillepanoon, ja saa siihen letutkin läiskättyä paistamisen jälkeen jäähtymään.
Emme tarvinneet lainkaan muita tarjottimia tai erikseen suuria lettulautasia, kun vain vuoka oli käytettävissä.

Sama pätee vaatteisiin.
Kunhan vaatteita on sen verran, että niitä riittää myös pyykkäyksen ajaksi ja helteellä vaihdettavaksi, tulee melko vähällä toimeen.

Kun on muutaman kerran kokeillut kaiken sen karsimista, mitä ei jaksa perille asti kantaa, niin huomaa mitä päivittäin oikeastaan tarvitsee.

Vanhaan palatessa tavara-ahditus iskee aiempaa kovemmin.
Miksi sitä oikein on kerännyt monen hengen astiastoja, haalinut keittiöapuvälineitä ja erilaisia elektronisia vitkuttimia, kun ei niitä oikeastaaan edes tarvitse.
Tai usein edes käytä -- ellei sitten satu varta vasten etsimään juuri sitä reseptiä, mihin tarvitaan blenderiä.

Puhtaalta pöydältä elämän uudelleen aloittaminen asettaa asiat uuteen perspektiiviin.
Miksi katsella vuosia vanhaa kamaa, joka muistuttaa jostain jota ei enää ole tai tule todennäköisesti olemaankaan (muistoesineet ja sitten ne esineet, joita hankitaan kun halutaan tulla jossain paremmiksi... Näitähän riittää.)

Suosittelen kokeilemaan.
Tästä alkavat aivan uudet haasteet: miten yksinkertaistaa tavaran kanssa eläminen samanlaiseen helppouden tilaan kuin eläminen ilman tavaraa.

Ensimmäiset sanat

Tervetuloa!
Monenmoisen pähkäilyn tuloksena päätin haastaa itseni ja siirtyä blogien seuraajasta myös niiden tekijöiden joukkoon.

Miksikö?

Rakastan blogien lukemista.
Erityisen paljon pidän blogeista, joissa kirjoitetaan minimalismista ja yksinkertaistamisesta, vaatteista ja vaatekokonaisuuksien hallinnasta, olemassaolevien resurssien hyödyntämisestä ja refashionista.

Näitä blogeja tarvitaan enemmän!