Kelsitakista karvalakiksi

Viime talvinen karvalakki-innostus ei osoita hiipumisen merkkejä.

Muille tehtyjen hattujen jälkeen huusi oma pääni myös peittävää ja lämmintä päälleen. Aiemmin omistamani akryylineulepipo sai lähteä karvalakin tieltä.

Vasta pahimman silppuamisvaiheen hellittäessä tajusin, että materiaalista olisi ennen leikkelyä pitänyt näpsäistä jonkinlainen kuva. Kuvittele vasemmanpuoleinen takki ilman aukkoja, pitkillä ja paksuilla hihoilla ja helmaliepeellä. Taskujen ommelsauma koristaa nyt nurinpäin käännettynä otsaläppää ja helmalieve kiertää korvia.

Inspiraationa toimi tämä malli, joka löytyi kuvahaulla jostain kiinalaisesta tukkuverkkokaupasta:

Yksinkertainen, lämpimän näköinen ja ihanan värinen. Näytti suhteellisen helpolta toteuttaa itse. Koin, että tällainen olisi aivan ehdottomasti paikallaan omistaa, kun eräskin helmikuu jopa Helsingin lämpötilat huitelivat -20 asteen paikkeilla. Sellaisille pakkasille muutoin käytössä oleva, korvat puoliksi peittävä läpsäke ei aivan riitä.

Sovelsin aikaisemmin tehdyissä karvalakeissa hyväksi havaittua neljän pääpalan mallia. Mitat tietenkin laskin uudelleen omaan pääni sopiviksi.

Vaikka teoriassa tämän olisi pitänyt toimia moitteettomasti, niin silti jouduin hatun edetessä tekemään joitain muokkauksia. Esimerkiksi korvaläpistä olisi yllä olevilla mitoilla tullut aivan valtavat. 

Takki itsessään oli -yllätys yllätys- löytö kirpputorilta parin kesän takaa. Vaikka pöydän pitäjä myyntipuheissaan vakuutti, kuinka istuvalta pari kokoa liian iso, hihoista koppuraksi nuhjaantunut miesten takki päälläni näyttikään, niin alusta alkaen ostin takin uudelleenompelua varten. Inspiraatiokuva oli jäytänyt mieleni syövereissä jo turhan ison suonsilmäkkeen, ja kaikki materiaalinhankinta oli enemmän kuin perusteltua.

Kelsitakkia leikellessä hermostutti hieman enemmän kuin karvakangasta saksiessa. Takissa kun ei ollut ehjää pintaa suurina alueina mitenkään hervottoman paljon, joten jos jonkun palasen onnistuisi tuhoamaan niin seuraavaan tulisi sitten paksu ja epämukava sauma jostain päin takkia.

Ompeluprosessin vaiheita. Joka sauma kahdesti yksinkertaisilla pistoilla, jotta säätely ommellessa onnistuisi mahdollisimman helposti. Jotkin saumat elivät enemmän kuin toiset, ja jotkin neulanpistot menivät suorempaan riviin kuin toiset.

Ompeleminenkin oli hieman hermostuttavaa, sillä jatkuvasti mielenperukoilla huusi varoitusääni, että nyt jos pistät harhaan niin se reikä on siinä sitten aina ja heikentää nahan vahvuutta ja lähtee käytössä laajenemaan ja ja ...

Alemmassa saumassa näkyvä käänne on osa takin alkuperäistä helmamuotoilua.

Kiinnikkeenä nahkanauhaa, joka tarttui kierrätyskeskuksen Näprä-osastola mukaan eräänkin hienon hiuskoriste-inspiraation johdosta.  Idea kuoli ennen syntymistään, mutta nauha jäi.

Primitiivinen kiinnitysmekanismi, välistä tursuava karva ja huterat ompeleet - juuri sellaista mitä hain :)

Harmi kyllä hattu ei taida päästä enää tänä vuonna tositoimiin.

Aiemmin tekemistäni karvahatuista olen kirjoittanut täällä ja täällä.

Puvunmuokkausta②: Istuvammat housut

Jatkona edelliseen puvunmuokkauspostaukseeni vinkki, jolla roikkuvia housuja voi helposti parantaa. Monimutkaisempia tapoja on tietenkin monia, ja tämä on kenties yksinkertaisen ja vähiten vaivaa vaativa tapa lähestyä ongelmaa.

Samoin kuin puvuntakin kohdalla, myös housuissa paljastui muutama ärsyttävä ominaisuus. Eräänä päivänä huomasin, kuinka ne lötköttivät persuuksien kohdilta. Niinpä nämäkin pääsivät neula ja lanka -käsittelyyn.

Lahkeessa näkyy edellisiä kursimisoperaatiota. Molemmat lahkeensuut jouduin vuorollaan omplemaan kuntoon.

Ensimmäinen haaste oli päästä käsiksi haarasaumaan. Ratkoin muutamia vuorta housuissa kiinnitteleviä ompeleita, jotta sain nostettua lahjetta sen verran että neulalla sörkkiminen onnistui. Kaikessa yksinkertaisuudessaan otin haarasaumaa muutaman sentin sisään ja loivensin linjaa lahkeita lähestyttäessä.

Kuten kuvasta näkyy (?), on takapuolen lötkötys hävinnyt.

Puvunmuokkausta①: Sutjakkaampi puvuntakki

Täydellistä pukua etsiessä muutamia vinkkejä jo olemassa olevan puvun istuvuuden parantamiseen.

Puku, toisin sanoen samasta kankaasta ommellut bleiseri ja housut, ovat siistin vaatekaapin peruskiviä. Vaikka osia käyttäisi ennen kaikkea erikseen, on äärimmäisen tärkeää että tarvittaessa osat toimivat yhteen niin kuin niiden pitääkin: yhtenäisenä, virallisen näköisenä pukuna.

Ostin ensimmäisen pukuni, kun yliopiston kampuksella järjestettiin valmistuvia varten puvunostomarkkinat. Puku oli juuri sitä mitä kohtapuoliin valmistuvan pitäisi puvultaan vaatiakin: perusmallinen, musta, edullinen ja pesukoneessa pestävä. 

Kokonaisuudessaan jakun, housujen ja hameen kokonaisuus oli kohtuullisen hintainen, ja vaikka opiskelijan kukkaroa hieman riipaisikin niin ostaa päräytin koko työnhakua varten tarkoitetun komeuden kerralla: housupuvun lisäksi hamevaihtoehdon, valkoiset kauluspaidat ja mustat nahkakengät.

Epäilin, etten tulisi varsin virallista settiä työnhaussa juurikaan käyttämään, mutta ajattelin että pitäähän nyt työtä varten puku tai ainakin siistiä vaatetta vaatekaapista löytyä. Ja erikseen käytettyinä ne olisivat hieman siistimpiä perusvaatteita.

Loppupeleissä puvun takki ja housut ovat koko vaatekaappini eniten käytetyimpiä osia. Hinta per käyttökerta alkaa olla jo niin alhainen, ettei alemmas enää pääse.

(Saman setin kynähame onkin sitten toinen tarina... Muutaman kerran käytön jälkeen totesin ettei kynämalli vain sovi tyyliini saatika käyttööni.)

Jossain vaiheessa lähes jokapäiväistä käyttöä aloin kuitenkin kiinnittää huomiota bulkkitavarana valmistetun, jokaiselle istuvaksi meinatun puvunosien käytössä. Ne roikkuivat. 

Takin, jonka hihat oli lyhennetty sopiviksi ostovaiheessa, malli alkoi ärsyttää. Laatikkomallinen jakku ei lainkaan mukaillut niitä naisellisia muotoja, joita sen halusin korostavan. Vyötärö oli visussa piilossa suorien linjonen alle.

Joten eikun neula ja lanka käteen ja kursimaan.

Puku itsessään oli pukujen halvimmasta päästä. Kangas oli lähinnä muovisekoitetta ja leikkaukset yksinkertaisia. Vahvikkeita löytyi lähinnä hartioista.

Neulan näyttäminen takille tuntui mukavalta haasteelta. Pieniä korjauksia ilman pysyviä ratkomisia tai leikkauksia, jos huonosti kävisi niin ongelma korjautuisi poistamalla omat lisäykset...

Joten eikun takki lattialle ja saumat esiin!

Koska alkuperäinen ongelma ei ollut monimutkainen, oli ratkaisukin helppo: kahden strategisen sauman sisäänottaminen vyötärön tuntuvilta.

Oikeiden saumojen löytäminen oli helppoa, eikä niitä oltu peitelty vuorikankaan uumeniin. Kuten kuvasta 3 näkyy, muutaman oton käsinompelua ja linjojen hakua takki vaati ennen kuin sauma alkoi näyttää suoralta.

Takin istuvuus ja tyytyväisyyteni sen käyttöön paranivat heti. Vaikka muotoja nuolevaksi takkia ei voi sanoa, jo se että kapein kohta on siellä missä haluan  ja aavisuksenomainen a-linja tekevät paljon.

Hihattomasta hihallinen

Pitkän pohdinnan ja vielä pidemmälle venyneen ompeluprosessin jälkeen sain muokattua paidasta jonka hihattomuus häiritsi hieman liikaa hihallisen version.

Yllä alkutilanne: tavallaan ihan jees mutta jokin mättää.

Ensimmäinen vaihe: kainaloiden muokkaus ja nosto järkevämmälle korkeudelle. Itsessään yksinkertaista - olkasaumat auki ja paremmasta kohtaa uudelleen kiinni. Tässä vaiheessa kun mitään hihoja ei ollut mukana kuvioissa sotkemassa.

Seuraavaksi paidan muodon muuttaminen toisen mukavan paidan mittoihin. Käytännössä siis melkoisesti leveyden kaventamista, sillä kainarajan noustua myös telttamaisuus korostui liikaa.

Huolellista käsinompelua jotta paita pysyy uusissa mitoissaan.

Kavennuksen jälkeen ylimääräistä kangasta jäi yllättävän paljon.

Kangaspalojen asettelu peittämään avonaista selkää ja hieman myös etupuolta. Erilaistena asettelujen testaaminen vei hetken. Prosessin aikana kerran purin paikoilleen kiinnitetyt hihakkeet kun alkuperäinen kiinnitysajatus ei vain toiminut.

Ylimääräiset pois ja huolellinen pistely ja kiinnitys pitsiäkuviota noudattaen. Ylimääräisten kangaskerroksien poisleikkaus, kääntö ja huolittelu. Kaikki käsin, koska niin on vain ajatuksen tasolla helpompaa.

Aivan no waste -projektia tästä ei tullut mutta läheltä liippaa.

Kirpeässä syyssäässä otetut jälkeen kuvat.

Kuten valkoinen paita hyvin korostaa, muokatussa paidassa pitsikuvion alla ei ole enää lainkaan ruskeaa kangasta.

Ensi kesää odotellessa...

Miesten paidasta naisten paidaksi - tuunailua ja korjauksia

Tavaran vähentämisprojektia ei ollenkaan auta se, että siippa vähentelee samalla omia juttujaan. Kun poispantavien pinossa on ihan liikaa sellaisia vaatteita, joita olen ajatellut sopivia etsiä sitten kun on aikaa... Tai jollaisia olen etsinyt, mutta juuri sopivia ei ole tullut vastaan.

Ilmainen tuunausta vaille oleva paita irvisteli vain pienen hetken kierrätykseen lähtevien pinossa. Paita oli suurinpiirtein samanlainen kuin mitä yhdellä lempivlogistillani (tai no, ei sellaisenaan samanlainen, mutta joka omasi erinomaiset mahdollisuudet päätyä samanlaiseksi vaatekaapin yhtenäistäjäksi).

Yksi vlogaus, johon aina palaan esitteli noin tsiljoona eri tapaa yhdistellä tällaista paitaa muiden vaatteiden kanssa. Ja ennenkaikkea tyylikkäästi. Sen jälkeen olen huomannut, että paitahan on ihan muodin kierrossa tällä hetkellä, kun jokainen merkki tunkee mallistoonsa omaa versiotaan. Eipä ollut valinnanvaraa silloin kun aloin paitulista haaveilla... 

Ensimmäinen muokkaus kävi käsiksi samaan ongelmaan kuin aiemmin näissä paidoissa: yleiseen muodottomuuteen. Vyötärön alueelle loppuvia muotolaskoksia jatkamalla ja sisään vetämällä paidan yleisilme muuttui hieman paremmaksi. Kuva välivaiheesta yllä.

Valitettavasti tällä kertaa pelkkä muotolaskoksien sisään veto ei riittänyt, vaan otin paitaa sisään myös sivusaumoista. (Josta ei nyt kuvaa, valitan...) Jotteivat uudet saumat olisi alkaneet kiertämään, niin huolellisen siksakkauksen jälkeen pätkin ylimääräiset kankaat sivuista pois.

Näillä kahdella muokkauksella paita muuttui pidettävän kokoiseksi, mutta vielä oli yksi ongelma jäljellä: puhkikulunut kyynärpää. Tämä ehkä kertoo enemmänkin itsepäisyydestä kuin mistään muusta, sillä en ollut pienen kulumisen ajatellut antaa häiritä missään vaiheessa, vaikka työmäärää se lisäsikin hieman.

Alkuun kuva lähtötilanteesta. Molempien hihojen kyynäralueet helottavat valkoisina, ja toiseen on jo muodostunut reikä. Toinenkin oli hyvää vauhtia matkalla samaan suuntaan.

Seuraavaksi farkut, joiden käytöstä olin viimeinkin saanut itseni luopumaan.

(Ja syystäkin, kun katsoo millaisessa kunnossa ne silti olivat käytössä! Lisäksi olin paikannut noita haaroja pariin otteeseen ennen kuin olin luopunut hommasta toivottomana.)

Olin kuitenkin poiston jälkeiseksi ajaksi "hetkeksi" takertunut niihin, sillä jotain epämääräisiä ajatuksia kankaan jatkokäytöstä oli pyörinyt mielessä jonkin aikaa. Sattumalta kangas oli erittäin lähellä paidan farkkukankaan väriä, vaikka housujen kangas oli huomattavasti paksumpaa ja jämäkämpää kuin paidassa.

Jämäkkyys oli aivan paikallaan paikoissa, jotka leikkasin lahkeista ja siksakkasin reunoista kiinni hihoihin. Yllä olevassa kuvassa pientä värieroa tuskin huomaa!

Jääräpäisen omistautumisen avulla kaksi vaatetta säästyi roskiskohtalolta. Ei mielestäni paha saldo.

Lisäksi vaatekaappini sai kylmempiä aikoja varten uuden monikäyttöisen perusvaatteen kesäversioiden tilalle. Vaatteiden karsimisesta, mikä oli päämääränä, tosin ei voida enää puhua...

Vaatekoon muuntelua ja korjausta edestakaisin

Ensimmäistä kertaa muutin kokoa vaatteesta, josta olin sen jo kerran tehnyt. Alunperin liian ilmavalta tuntunut vaate sai taktisen pienennyksen muutamia vuosia sitten, mutta viime aikoina huomasin, että ilmavampi koko on sittenkin mukavampi kesäpäivinä ja että ompelemani saumat olivat vääriä ja kiersivät vaatetta hieman liikaa. 

Ei siis kuin sakset käteen ja parsimaan. 

Aiempaa koonmuutosta nähtävissä.

Muutos oli sinänsä helppo: vain kaksi saumaa auki ja avot!, mutta olin aikoinaan ajatellut tekeväni muutoksesta mahdollisimman kestävän ja käyttänyt hyvin, hyvin pientä tikkiä... 

Saksiminen vaati hieman aikaa ja hermoja, jotten olisi vahingoittanut alkuperäistä kangasta. 

Aukipurettua saumaa.

Eipä tämä vaate käyttövaatteisiin asti ole noussut, mutta on mukavan erilainen kuvioltaan, kaikkine ommeltuine koristenauhoineen ja pienien peiliensä ansiosta. Ehkä taas seuraavan riparin/kastajaisen/muun juhlan aikana... 

Vielä en ole hennonnut tästä erikoisuudesta luopua :)

Sama mekko moniin juhliin

Kuinka asustaa sama mekko useisiin juhliin

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että samaa mekkoa (ja miksei asuakin) voi ja tulee käyttää eri tilaisuuksissa, eri asustein ja kokonaisuutta muunnellen. En oikein jaksa ymmärtää, miksi pitäisi hankkia uusia vaatteita varta vasten jotain tiettyä tapahtumaa varten.

1. Itse mekko

Yksinkertaisinta saman mekon uudelleenkäyttö on silloin, kun mekko itsessään on yksinkertainen. Oma mekkoni on raikkaan luonnonvalkoinen, sillä pidän sen kirkkaasta ja asukokonaisuutta piristävästä vaikutuksesta. Muunlaiset mekot toimivat myös, sillä perusajatukseltaan koko homma toimii kuitenkin muiden asusteiden, korujen ja vaihtuvien osasten ympärillä.

Tämä mekko oli yksi osa aiempaa Projekti 333 hahmotelmaani, vaikka joutuikin mustan mekon syrjäyttämäksi häiden ja pikkumustan helppokäyttöisyyden vuoksi. Ompelin sen kaksi vuotta sitten kierrätyskeskuksesta löytämästäni puuvillakankaasta (tai oikeastaan suuresta pöytäliinasta) ja saamastani vuorikankaasta. Koska kangas on mukavan jämäkkää mekon a-linjainen muoto säilyy mielestäni ryhdikkäänä ja yläosa pysyy mukavasti paikoillaan. Ei ole tämän mekon kanssa kertaakaan tarvinnut hätääntyä siitä, että olkain olisi koko ajan tipahtelemassa tai että helma olisi jäänyt kiinni alusvaatteisiin tai mistään muustakaan. Silittämistä tämä tietysti säännöllisesti tarvitsee.

Mekon malli on siis yksinkertainen ja kangaskin monenlaiseen asustemateriaaliin mukautuva. Tykkään silti useimmiten asustaa sitä hieman, ja useimmiten mekon pariksi on vakiintunut leveä vyö. (Osittain johtuu myös siitä, että muutoin yläosan ja hameosan liitos, eli siis mekon vyötärö, jää hieman ylemmäksi kuin oma luonnollinen vyötäröni. Huomasin asian vasta kun olin mekkoa muutamia kertoja käyttänyt, mikä nyt ei enää tämän mekon kanssa auta. Kenties ensi kerralla samaa kaavaa käyttäessäni...)

Mekkoa sellaisenaan - ilman mitään asusteita tai vöitä - en ole käyttänyt kertaakaan. Mekko on kuin tyhjä kangas: kaikki mitä sen päälle lisätään korostuu ja tulee kauniisti esille.

2. Yksinkertainen: kultainen kaulakoru + musta vyö

Yhdistelmä on kenties yksinkertaisin, miten tätä mekko olen koskaan käyttänyt. 

Tai no, kerran taisin vetäistä mekon päälleni pekän mustan vyön kanssa, mutta tilanteesta unohdin ottaa kuvan. Eipä sillä, että asukokonaisuus jotenkin oleellisesti muuttuisi, sillä tässä en ole lisännyt mitään sen kummempaa kuin kauniin, kultaisen kaulakorun.

Musta vyö on mukava kontrasti valkoisen mekon kanssa, vaikka musta-valko väriyhdistelmä on ehkä klassisinta minimalismivaatetusta mitä olla voi. Jos joskus silmääni sattuu osumaan mukava, joustava ja leveä vyö ruskeana, niin saattaa olla että se syrjäyttäisi tämän mustan.

Olen huomannut, että tärkeintä uumavöiden käytössä on se, että ne hieman joustavat. Tässäkin vyössä on takana jousto-osuus. Kerran jouduin viettämään kokonaisen päivän automatkustaessa täysin joustamattoman, leveän ja uumalle tulevan nahkavyön kanssa, ja se jos mikään oli tuskaista. Joko vyö on niin löysällä, että seisomaan noustessa se seilasi ties missä lanteilla eikä enää korostanut sitä kohtaa mitä sen halusin korostavan, tai sitten istuessa hengitys vaikeutui, alkoi ramaisemaan ja tuntui ahdistusta.

Harmikseni en ole vielä kertaakaan nähnyt missään sellaista vyötä, joka olisi aitoa nahkaa ja jossa olisi myös joustava selkäosuus... Tällaisista saa vihjaista :)

3. Ulkoilmaeleganssia: hattu + huivi + kaulakoru

Lisäyksenä edelliseen kokonaisuuteen lähinnä väreiltään mukavasti mekkoon sopiva lierihattu ja kiiltävä, melko neutraalin värinen huivi. 

Vaikkei se enää  kuvassa näy, huivi on sidottu Kalevala-korun Hannunvaakuna-kaulaketjun kanssa yhteen niin, että itse vaakuna jää solmun alapuolelle näkyviin. Koru on vanha ja pronssinen, hapettunut osittain vihreäksi ja kokonaisuudessaan kauniisti vuosien patinoima. Harmikseni ketju vain on hieman vaikean mallinen: korun saa juuri ja juuri pään sujautettua päähän, mutta sitten koru jää roikkumaan hieman liian alas rintojen tienoille. Huivilla tätä epätasapainoa saa visuaalisesti hieman keikautettua niin, ettei huomio kiinnity vain alhaalla roikkuvaan vaakunaan.

Täytyy tunnustaa, että kuvan kengät ovat mukavimmat kengät koskaan! Ostaessani en edes asiaa tiedostanut, mutta nämä kengät on tehty H-lestin jalkaan - eli siis juuri sellaiseen räpylään kuin oma jalkani on. Tajusin asian vasta kun aloin tutkimaan valmistajan sivuja etsiessäni lisää yhtä mukavia kenkiä. Nyt en luopuisi näistä mistään hinnasta, mutta samalla kuumottaa ajatus mustista, yhtä mukavista ja vielä helpommin eri tilanteisiin ja eri asukokonaisuuksiin yhdisteltävistä kengistä... Ensin pitää vain käyttää nykyiset popot kunnolla loppuun.

4. Tuulen viemää: hattu + huivi + neule + kengät ja mätsäävä laukku

Tätä kokonaisuuttani suunnitellessani mielessäni välkkyivät eleganssit, englantilaiset piknikit, puiden lehtiä havisuttava tuuli ranskalaisessa puutarhassa ja kesäinen neitimäisyys. Unelmakuvani kuitenkin hieman lässähtivät kun sain kuulla juhlavaatetukseni muistuttavan lähinnä Liikkuvan linnan Sophien pukeutumista. Ei aivan sitä, mitä itselläni oli mielessä, mutta päätin että ei se Sophien tyylikään ole huono vertauskuvavaihtoehto. Kyllä siinäkin elokuvassa tuuli hulmutteli helmojen liepeitä ja tempoili lierihattuja mukaansa (ainakin omissa mielikuvissani).

Tämä kokonaisuus käy sitten viileämpiinkin päiviin, sillä neuletakin alle livahtaa mukavasti vielä lämmittävä, pitkähihainen aluspaitakin (joka siis ei näy ulospäin kunhan sen kunnolla käärii piiloon). 

5. Suomiromantiikkaa: sininen kansallispuvun liivi

Vaikka tiedän, ettei virallinen juhlaetiketti hyväksy kansallispuvun muokkaamista tai sen osien käyttöä muuna kuin kansallipukuna, en voinut olla rakastumatta tähän yhdistelmään kun sitä mielenhäiriössäni kotonani kokeilin.

Lainassani oli Jyväskylän kanssallispuku, jota olin miettinyt käyttäväni sitten hieman toisenlaisessa juhlassa. Kansallispuvun liivi on täyteläisen sininen, ja jos en aivan väärin muista niin tehty kauniista villakankaasta ja pellavavuoresta. 

En oikein muista, miksi ajattelin yllä olevaa yhdistelmää kokeilla - kai se oli tuo kansallinen väriyhdistelmä sinisestä ja valkoisesta. Ihastuin kuitenkin niin paljon, että ennen kuin palautin kansallipuvun kopioin liivistä kaavat itselleni siltä varalta, että käsiini joskus eksiytyisi sopivanlaista ja sopivan väristä kangasta... Aluksi ajattelin, että musta olisi mukava väri siinä mielessä, että sitä voisi yhdistellä helposti muihinkin vaatteisiin, mutta myös ah niin tylsä ja turvallinen vaihtoehto.

Liivi tekee saman kuin mitä musta vyö muissa kokonaisuuksissa: kuroo uuman kauniiksi. Kyllä mekkoja käytettäessä on ehdottamasti oltava sitten kunnolla naisellinen!

Paitoja puolison paidoista muokkausompelulla

Vaikka olen pyrkinyt vähentämään vaatteiden määrää vain sellaisiin vaatteisiin, jotka a) sopivat tai ovat muunnettavissa sopiviksi ja joita b) tykkään käyttää ja c) oikeasti nykyään käytän, en voinut vastustaa kiusausta haalia itselleni hieman käsityö- ja muokkausompelumateriaalia puolisoni karsiessa omaa vaatekaappiaan vastaavilla kriteereillä.

En vain voinut sallia laadukkaalta tuntuvien denim-paitojen poistuvan huushollistamme samalla, kun olin jo pitkään katseskellut itselleni vastaavanlaisia, yhtä laadukkaan oloisia ja käytännön yksityiskohtia myöten huolellisesti suunniteltuja paitoja.

Pari askelta taaksepäin tavara- ja vaatevuorien hillitsemisessä, mutta kyllä se on sen arvoistakin.

Paitoja oli kaksi lähes identtistä: lyhythihaisia, paksuhkommasta denimkankaasta tehtyjä, edestä jämäköillä neppareilla suljettavia paitoja. Aikoinaan hankittu kahdessa värissä vain sen takia, kun malli, laatu ja hinta sattuivat kohdalleen.

Mutta nyt ne olivat poistumassa taloudestamme yllämainitun kohdan a) vuoksi.

Minulle ainoa pieni ongelma paidoissa oli niiden istuvuus, erityisesti keuhkoista alaspäin.

Paitojen muokkausprosessi itsessään oli yksinkertainen, sillä paidoissa oli takana jo valmiiksi kaksi muotolaskosta. Ei tarvinnut kuin ottaa näistä laskoksista hieman lisää kangasta sisään. Oikeaan vyötärökokoon nuppineuloittaminen onnistui helposti, kun sain hieman apua.

Oikeaa istuvuutta tai silti hieman hakea. Nuppineulat eivät jostain syystä tuntuneet antavan aivan oikeaa mitoitusta, ja omplelin sentti kerrallaan lisää kangasta sisään, aina vain ylempää hartioista. Muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen paidassa olikin jo muutama ommel, ja alunperin muutaman kymmenen sentin pituinen muotolaskos ulottui hartiakappaleeseen asti.

Lopputulokseen olen tyytyväinen: paksu ja laadukas denim-paita, jollaista olin jo kauan katsellut kaupoista ja kirppareista "sillä silmällä", jos täydellinen yksilö olisi sattunut tulemaan vastaan. Nyt sain kuitenkin ilman rahallista panostusta itselleni sopivat paidat, joiden väristä, materiaalista, napituksesta ja tyylistä pidän. Ainoa haittapuoli on se, että napitus on ns. väärin päin ja joudun käyttämään aivojani ja koordinoimaan napituksen hieman toisella lailla kuin muiden paitojeni kanssa. Muutoin muokkausompelua helpoimmillaan!

1 pikkumusta, 14 päivää

Vaatevallankumouspäivän kunniaksi paljastan oman tapani käyttää vaatteitani vastuullisemmin ja ekologisemmin: useammin ja monipuolisemmin.

Muutaman viime viikon ajan olen turvautunut pukeutumisessani pääsääntöisesti vain yhteen vaatekappaleeseen - yksinkertaiseen pikkumustaan, jota aikaisemmin muokkasin omien mieltymyksieni mukaiseksi.

1 mekko, 12 eri kokonaisuutta

Yksi mekko taipui monenlaiseen asuun vain muutamaa asiaa vaihtelemalla.

Tämä muokattavuus on tietenkin yksi pikkumustan eniten hehkutetuista ominaisuuksista, mutta kokemus oli siitä huolimatta valaiseva.

Kaikki lähti oikeastaan liikkeelle häistä, joihin en ollut osannut varautua omaa talven Projekti 333 -vaatekokoelmaa suunnitellessani. Pähkinänkuoressa: mekko tuntui häiden jälkeenkin hyvältä, joten jatkoin käyttöä hieman eri somisteilla.

Aamu muuttui nopeasti helpoksi ja vaivattomaksi rutiiniksi. Vaikkei vaatteiden valintaan ollut aiemminkaan kulunut paljoa aikaa taikka energiaa, kului sitä pikkumustaan pukeutuessa huomattavasti vähemmän. 

Osittain vaivattomuus johtui myös siitä, että käytin mekon kanssa aina mustia leggingsejä. Valinnat koskivat lähinnä aluspaitoja, kenkiä, vöitä ja tarpeellista lämmikettä. Päivän ohjelmaan sopeutettuna tietenkin.

Yksinkertaisimmillaan käytin mekon alla toisenväristä paitaa, joka korosti kivasti mekon muotoa ja toi esiin erivärisen poolokauluksen ja hihat. Tykkään tästä tavasta eniten - kenties siksi että näissä yhdistelmissä pukeutumiseni sai eniten positiivisia mainintoja muilta ihmisiltä.

Joinain päivinä oli hieman kylmempi kuin toisina. Turvauduttuani muutaman kerran hädän iskiessä mukana olleeseen kaulaliinaan ymmärsin että se toimii myös osana kokonaisuutta muutenkin. Harteille heitettynä lämpötilaa on helppo säädellä, mutta kaulan ympäri kietaistuna huivi lämmitti enemmän. Loogista.

Yllä on muutama yksinkertainen asu lisää. Koska talvella mekkoa on hankala (tai oikeastaan mahdotonta) käyttää ilman lämmittävää kerrosta, toivat hihat oman saväyksensä asuihin. Lisäksi yhdistin mekkoon myös mustaa, hihatonta poolopaitaa, joka sulautui hyvin mekon muotoihin.

Koitin sopeuttaa mekkoa myös muihin käytössä oleviin vaatteisiin. 

Olen usein törmännyt ajatukseen, että avonaisella liehukepaidalla asuista saisi rennompia. Rennosta en tiedä sen tarkemmin, mutta mukavaa vaihtelua lisäkerros kyllä toi. Varsinkin kun otin mukaan nauhavyön.

Sitten taas oli päiviä, jolloin aluskerros vain ei riittänyt. Kylmyys ajoi lisäämään päälle neuleen ja paksun vyön. Mielestäni kokonaisuus oli varsin vakuuttava, mutta jälkeenpäin tarkasteltuna melkoisen synkkä. Sama juttu harmaan bleiserin kanssa.

Pitäneekin ottaa pian käyttöön vaaleampia huiveja...

Siinäpä se.

Vaikka kuinka etukäteen tiesinkin ja tein suunnitelmia, kuinka samasta mekosta saisi monta kivaa asua, en ollut osannut ajatellakaan kuinka mukavaa se olisi kiskaista päälle joka aamu. 

Jos mekko ei olisi tuntunut hyvältä, ei sen käyttö tietenkään olisi ollut niin mukavaa.