Nyt se on omin silmin nähty: liian minimalistinen elämä. Nostan käteni pystyyn ja luovutan, lopullinen voittaja kisassa on löytynyt. Kisassa, jonka pääpalkinto ei enää vaikuta kovin hohdokkaalta.
Rehellisesti sanottuna olin aivan tietämätön siitä, että lähipiirissäni elää enemmänkin minimaalista tavaramäärää tavoittelevia ihmisiä.
Toisin kuin yleensä vieraillessa, ensimmäinen ajatus sisäänastuessa oli vain "onpa tilavaa". Huomioni ei kiinnittynyt mihinkään eteen vyöryvään tavaraan, kenkävuoriin tai kotoutta luoviin koristuksiin.
Täytyy myöntää, että vierailu oli varsin silmiäavaava kokemus. Kyllä sitä voi elää oikein täyttä elämää ilman tavaroitakin. En tosin usko, että minusta olisi siihen aivan heti.
Täytyy myöntää, että vierailu oli varsin silmiäavaava kokemus. Kyllä sitä voi elää oikein täyttä elämää ilman tavaroitakin. En tosin usko, että minusta olisi siihen aivan heti.
Minimalismi ei tosiaankaan ole päämäärä, vaan väline. Väline, jonka käyttötavan ja käyttöasteen voi määrätä itse.
Meille on saapumassa huomenna vieras, jonka vuokrasopimus päättyi, joten lupasimme, että hän voi telttailla meillä pari kuukautta. Kuulemma koko omaisuus mukana autossaan. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo koko omaisuus pitää sisällään. Ei se vähä tavara tyhjässä kämpässä ehkä hyvältä näytä, mutta voi se tuoda vapautta.
ReplyDeleteKiitos kommentistasi!
DeleteOlen samaa mieltä, että pohjimmiltaan kysymys on nimenomaan vapaudentunteesta. Liian usein tuntuu siltä, että tavaran määrä kahlitsee paikoilleen ja rajoittaa vapaa-aikaa kun niiden huoltamiseen ja puhtaana pitämiseen pitää käyttää aikaa. Telttailussa ja retkeilyssä minimivarustemäärän kanssa on omat haasteensa, mutta pidän ajatuksesta ettei mukana ole muuta kuin mitä tarvitsee.
Liian minimalistinen siis sinun (ja myös minun) makuuni. Siksi se ei vaikuta meistä hohdokkaalta, mutta sille jolle tavaraa on juuri sopivasti, on se ihanteellista. :D Törmäsin eräässä blogissa hauskaan termiin, "optimalisti". Siinä henkilö ei edes pyrkinyt minimalismiin, vaan henkilökohtaiseen "optimalismiin" elämässään. Mielestäni sopiva määrä tavaraa on jokaiselle meille eri määrä. Siksi pidän suoraan sanottuna turhana kaiken maailman kriteereitä "minulla on vain 50 tavaraa, olen siis minimalisti"...
ReplyDeleteKiitos kommentistasi!
DeleteOptimalismi on minulle uusi tuttavuus. Minimalismi tosiaan hieman henkii minimimäärällä elämisen tavoittelua, mutta toisaalta optimalismi on taas on melko epämääräinen käsite. Optimalistisen elämän tavoittelu voi pitää sisällään mitä vain, ja mielestäni se on ehkä enemmänkin sukua "oman itsensä näköinen elämä" käsitteille. Ei siinäkään mitään vikaa, oma optimini taitaisi kuitenkin sijoittua hieman minimaalisemmalle skaalalle kuin nykyinen mukamas optimoitu tavaramäärä antaa ymmärtää.
On noissa kuvissa kyllä jotain kiehtovaa. Tulee ehkä mieleen opiskeluajat, kun huonekaluja ja muutakin tavaraa ostettiin, sitten kun oli rahaa. Siihen asti pärjättiin vähällä.
ReplyDeleteVaikka en minäkään ihan noin avaraan elämään tähtää.
Kiitos kommentistasi!
DeleteOpiskeluaikojen tavaran vähyys on varmasti yksi kaikkia yhdistävä tekijä! Muistan opiskeluajoistani hyvin sen, kuinka kaikelle omaisuudelle jota kämppään kertyi oli käyttöä ja useita, joskus hieman luoviakin, käyttötarkoituksia. Pistää ihmettelemään miksi nykyään tuntuu siltä, että tarvitsee kaulinta, perunasurvinta ja vesikannuja kun aikoinaan kaikki sujui yhdellä ja samalla pullolla.
Vaikkei tähtäisi aivan tavarattomaan elämään, niin jännä kyllä tuntuu rauhoittavalta katsella kuvia asunnoista joissa tavaroita ja huonekaluja on vähän. Ehkä alitajuntani yrittää kertoa jotain?
Itsekin sen totesit: minimalismi on jokaiselle oman näköinen juttu. Ei ole mitään määritelmiä siitä, mitä tai kuinka paljon omaisuutta saa olla, ennen kuin voi kutsua itseään minimalistiksi. Tavaroiden laskeminen on hauska aktiviteetti, jossa tavaran määrä ei yllättäen ole itsetarkoitus. Laskeminen on väline omien tavaroiden määrän ymmärtämiseen ja niiden tärkeyden priorisointiin.
ReplyDeleteKiitos kommentistasi!
DeleteEnemmänkin kuin ulkoisten tekijöiden avulla päätettävä juttu, kyse on mielestäni enemmänkin mielenlaadusta ja ajattelutavasta. Kuten sanoit: tärkeintä on ymmärtäminen, sen jälkeen priorisointi henkisesti, vasta sitten aineellisesti.