Elämä ilman telkkaria

Paluu kivikaudelle?

Onnistuimme luopumaan televisiosta monen yhteensattuman ansiosta. Olin jo pidempään yrittänyt saada toista lämpenemään telkkarittomalle elämälle, mutta ajatus siitä, että oltaisiin luovuttu jostain hankitusta, elämää monipuolistavasta tavarasta joka kaiken lisäksi vielä toimi tuntui toisesta ylitsepääsemättömältä. Ei sillä, etteikö ajatus olisi ollut toisen mielestä hieman kokeilemisen arvoinen, mutta luopuminen ns. turhaan oli aivan mahdotonta.

Kunnes muutimme pariin otteeseen. Eri asuinpaikkojen välissä telkkari päätyi lainakäyttöön sukulaisille. Kun sitten kokosimme kamoja muuttaaksemme taas uuteen ja isompaan kämppään, pystyimme kunnolla pysähtymään ja miettimään haluaisimmeko tv:n takaisin. Nyt se oli jo tavallaan löytänyt uuden kodin. 

Niinpä pystyimme luopumaan telkkarista kuitenkaan periaatteessa luopumatta siitä.

Televisioton elämä oli yllättävän mukavaa, vaikka emme vielä televisio-ohjelmia emme olekaan onnistuneet jättämään pois arjesta. Yle areena, katsomo ja ruutu ovat olleet tiuhaan käytössä.

Suurin plusspuoli on siinä, että voimme melko vapaasti päättää koska haluamme jonkin ohjelman katsoa. Avaraa luontoa illalla? - mikäpä ettei, tietokoneen ruudulle pyörimään vaan.

Vierailu televisiollisessa perheessä tuntuu jopa ahdistavalta: hyviä ohjelmia tulee vain rajattuun aikaan, ja yhtäkkiä pitää tapella kaukosäätimen herruudesta ja siitä katsotaanko loppuottelua vai kevyempää ohjelmaa.

Televisiottomuus sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä en jaksa turhia kärhämiä ja väittelyjä aiheista, joilla oikeastaan ei ole mitään väliä. 

Pinttymistä eroon ilman myrkkyjä!

Haastoin itseni ensimmäistä kertaa hoitamaan puhdistuksen ruokakaapista löytyvillä aineksilla.

Etikka ja sooda toimivat pinttymien puhdistuksessa yllättävän hyvin. 

Sain kerta kaikkiaan tarpeekseni tummuneesta liasta vedenkeittimen sisällä, mutta minulle ei ollut hajuakaan kuinka puhdistaa pohja, johon en yllä ja jossa on tiellä herkkää rautaa.

Enkä millään ollut saanut ostettua mitään puhdistusainetta, joka olisi tämänkaltaiseen käyttöön tarkoitettua. Normaaleja myrkkyjä en uskaltaisi sekoittaa laitteeseen, josta tulevaa vettä on vielä tarkoitus juoda.

Kunnes kaverilla käydessäni todistin ensimmäistä kertaa, kuinka vedenkeitin puhdistuu soodalla.

Tuon kokemuksen syvällä rintaäänellä on tärkeintä olla laittamatta laitteeseen liikaa vettä ja/tai soodaa, ettei keitos kupli yli.

Kaverini teräksinen keitin puhdistui kirkkaaksi ensimmäisellä keitolla.

Samaa oli pakko kokeilla myös kotona. Soodaa vain laitteeseen ja kiehautus!

Mutta mutta... tulos ei ollut lainkaan niin puhdas kuin olin aiemman perusteella odottanut. Väri ei ollut muuttunut juuri mihinkään.

Uusi yritys suuremmalla määrällä soodaa.

Sama lopputulos.

Turhautti.

Sitten muistin netin syövereistä lukeneeni, että myös etikka on loistava puhdistusaine.

Siispä uudet vedet vain koneeseen ja roima loraus etikkaa perään. 

Vesi ei vaahdonnut etikan kanssa enää samalla tavalla kuin soodaa käyttäessäni, ja olin skeptinen toimisiko tämäkään.

Mutta kannen avatessani olin positiivisen yllättynyt - pohja oli selvästi kirkkaampi kuin aiemmin. 

Ei tuota tietenkään voi sanoa yhtä valkoiseksi kuin mitä se on uutena ollut, mutta hieman paremmilla mielin sain lahjoitettua laitteen uuteen kotiinsa.

Eroon sängystä ja muusta tarpeettomasta

Päätimme luopua sängystä. Siitä asiasta, jonka ensimmäisenä ostimme omaan yhteiseen kotiimme.

Päätös oli osa kaiken tarpeettoman tavaran realisoimisprosessia. Kaikki mitä emme haluaisi raahata ulos muutaman vuoden päästä varastosta tulisi lähteä. 

Saimme nimittäin loistavan tilaisuuden aloittaa tavaratarpeidemme arvioimisen kokonaan alusta. Kohta edessä olisi muutto sellaisen taipaleen taakse, ettei olisi mitään järkeä viedä mukanaan muuta kuin mitä itse pystyy julkisilla liikennevälineillä mukanaan kantamaan.

Yksi tuttu otti hieman vastaavassa tilanteessa mukaansa vain tietokoneen, repun ja vaihtokalsarit. Ainakin omien sanojensa mukaan.

Itse en vastaavaan pysty, ja edessä onkin mitä tiukempi koettelemus kulkemisen vaikeuden, laukkujen tilavuuden ja oman kantokyvyn rajoissa.

Lisäksi hommaa vaikeuttaa irtaimisto ja tavarat, joita joko ei voi tai pysty mahduttamaan kuljeteltaviin mittoihin.

Edessä on siis auttamattoman laajamittainen karsiminen, jossa yksi kriteeri nousee ylitse muiden: olisinko tästä tavarasta iloinen kaivaessani sen taas varastosta esiin? 

Lisämurheenkryyninä vielä se, että tavaroiden säilytys maksaa. Aika harvasta isommasta tavarasta olen valmis maksamaan sitä hintaa mitä niiden varastoiminen keskimäärin kustantaa. Tärkeinä pitämieni tavaroiden arvo laskee silmissä, kun niiden säilytyshinta/neliömetri realisoituu pääni sisällä.

Hyrr. Sänky sai luvan lähteä ensimmäisenä.

Projekti alkaa. Sänky laitetaan myyntiin nettiin erittäin houkuttelevalla hinnalla. Pian hintaa lasketaan reilulla kädellä. Silti ei tunnu menevän kaupaksi.

Tavarakorit, lamput, radio ja pressopannu, sarjakuvat ja polkupyörän osat sen sijaan löytävät uusia koteja helposti ja ilman suuria hinnanalennuksia.

Jossain vaiheessa iskee jo surumieli siitä, että joutuisimme kärräämään ehjän ja siistin sänkymme kehikko-osineen sortti-asemalle. 

Kunnes sängylle löytyy yllättäen tyhjänjauhamisen jalon taidon avulla uusi omistaja tuttavapiirin säteeltä. Sänky pääsi palvelemaan uudelleen samassa roolissa johon se alun perin hankittiin, kun vasta yhteen muuttanut nuoripari kantoi sängyn patjoineen mukaansa.

Ja me? Elämme jonkin aikaa ilman sänkyä. Uskollinen 25 vuotta perhepiirissä palvellut sohvasänky avattiin pitkän tauon jälkeen keskelle keittiötä. Mukavimmasta päästä nukkuminen nitisevällä ja ritisevällä metallipohjalla ohuen vaahtomuovin päällä ei ole, mutta onneksi ratkaisu on vain väliaikainen.

Toivon mukaan :)

Tilaustyönä kämmekkäät

Siskoni ei usein innostu hänelle annetuista käsin tehdyistä jutuista. Usein joko väri, malli tai tyyli on vain kertakaikkisen väärä.

Kunnes yhtäkkiä aivan puskasta tuli vieno pyyntö, josko kutoisin hänelle kädenlämmittimet.

Olin iloinen ja otettu. Samalla hieman varpaillani, koska tiesin miten kupletin juoni on yleensä päättynyt.

Niinpä yritin kartoittaa, mitä hän oikein tarkoittaa. Valitettavasti alussa idea ei hänelläkään ollut oikein selvänä mielessä.

Keskustelu meni kutakuinkin alla olevan mukaisesti: 

- Haluaisitko kutoa mulle sellaiset sormettomat lapaset. Mun käsille tulee usein kylmä kun käytän tietokonetta.

- Joo voin mä. Millaiset?

- Emmä tiedä.

- Yksi vai kaksiväriset?

- Saa olla useampia värejä.

- Tosi lämpimät vai vähemmän lämpimät?

- Lämpimät.

- Saako olla kuvioo?

- Vaikka.

- Poroja ja tähtiä?

- Ei! Ei mitään sellasta. Vaikka raitoja.

- Millaisia?

- Sä saat päättää.

Niinpä minä sitten päätin.

Hän hankki langat ja antoi ne minulle kun seuraavan kerran näimme.

Loin silmukat samana iltana.

Jatkoin kutomista seuraavana päivänä autossa matkalla sukuloimaan noin neljän tunnin automatkan päähän. En autossa jaksanut suunnitella sen tarkemmin mitään kovin monimutkaista kuviota, vaan etenin aika lailla fiilispohjalta. Ei kennoja, salmiakkeja tai muuta liikaa aivotyötä vaativaa. Vain raitaa. Välillä vaihdoin raidan suuntaa. 

Tykkäsin syntyneestä kuviosta ja niin tykkäsi tilaajakin. Kun olimme palanneet sukuloimasta päättelin sormiaukot virkkaamalla ne suoraan siskoni käden päällä. Halusin, etteivät kämmekkäät hinkkaisi taikka kiristäisi.

Siskoni suostui lopussa vielä poseeraamaan normivaatteissaan, joihin kädenlämmittimien värit ja kuvio sopivat hyvin yhteen.

Mielestäni onnistuin tekemään erittäin käyttäjänsä oloiset lämmittimet.