Tavaroiden karsiminen

Tavaroista eroon hankkiutuminen on välillä täyttä tuskaa. Muutamia kikkakolmosia tavara-ahdistuksen helpottamiseksi ja prosessin vauhdittamiseksi.

1. Ennen siistimisprosessia: Tee selkeä visio ideaalitilanteesta. Jos visiossasi kaikki omistamasi on kasassa varaston nurkassa odottamassa hamaata tulevaisuutta, ei kannata karsimisprosessiin ryhtyä ennen kuin on siihen mieleltään valmis. Jos ideaalitilanteessa tavaroita on vain sen verran kuin jaksaisit itse kantaa, on suunta selkeä.

2. Siistimisprosessin aikana: Ota tavara käteesi ja mitä, ajattelisit, jos olisit siirtänyt sen hetkeksi syrjään ja olisit nyt ottamassa sitä käyttöön kolmen vuoden päästä. Olisitko iloinen, herättäisikö se hyviä muistoja? Muistuttaisiko se jostain, jota et sitten koskaan saanutkaan tehtyä? Olisiko sillä jälleenmyyntiarvoa vielä vuosien päästä? Tavaroiden monista arvoista kirjoitin aiemmin täällä ja oman prosessini aloituksesta täällä.

3. Siistimisprosessin jälkeen: Laita tavara paikalle, josta näet sen aina ohikulkiessasi. Ennen pitkää keskeneräisyys alkaa ärsyttää ja olet joko valmis luopumaan tai saattamaan asian valmiiksi.
Haittapuolena tosin on, että kaikki keskeneräisesti siellä täällä lojuvat "mitä näille tekisin" kamat vievät joko omat tai kumppanin hermot.

4. Jos karsitkin liikaa: kämppä tuntuu tyhjältä ja mieli kolkolta. Keitä termariin teetä ja lähde ulos. Kotiin palatessasi olet iloinen että vastassa on kämppä, jossa on tilaa hengittää.

Tärkeintä on omassa mielessä kypsytelty ajatus ideaalista. Mikään valmis lista tarpeellisista asioista tai tavaroiden määrästä ei vastaa sitä asiaintilaa, johon itse tähtää ja tyytyy. 

Pehmeyden uusi ulottuvuus

Futonilla nukkumisen hyvien puolien vastapainoksi yksi huono puoli on siinä, että ohut futonpatja ei ole kovin ideaali kyljellään nukkujalle.

Vaikka sänkytilanne on meillä ollut jo pitkän aikaa parempi kuin edellisessä sängynkorvikepostauksessa, on siippa jo jonkin aikaa hienovaraisesti nurissut kipeytyvistä hartioista ja lonkista. 

Futonimme ei alun alkaenkaan ollut sieltä paksuimmasta päästä, sillä aluksi ajatuksena oli helppo liikuteltavuus ja ennen kaikkea kasattavuus, sillä ohut patja taittuu helpommin rullalle päivän ajaksi. Koska patjan yksi ehdoton edellytys oli, että se on tarpeeksi leveä kahden hengen mukavasti nukkua, niin paksumpi patja olisi vain liian painava. Ainakaan en itse jaksaisi sen kanssa kovin monta kertaa tapella, saatika sitten lähes joka päivä.

Mutta se ohuus. Ja kipeytyvät ruumiinkulmat.

Onneksi ongelmaan löytyi helppo ja edullinen ratkaisu.

Nimittäin kahden hengen levyinen, pituussuunnassa kolmeen osaan taittuva vaahtomuovipatja.

Jotenkin aina suuresti ilahduttaa, että kaikenlaisia patjoja, patjanosia ja lisävarusteita löytyy suoraan kahden hengen koossa. Lapsuudenkodissani taikka muilla sukulaisilla ei koskaan moisia ollut. Olenko se vain minä, vai onko tällaisia ollut jo pidempään?

Naapurinukkujan nurina lakkasi kertaheitolla.

Lisäksi patjat saa edelleen helposti kompaktiin kasaan peittojen ja tyynyjen kanssa. Win-win.

Oletko alennusmyyntistrategian uhri?

Lankeatko usein alennusmyyntien harhakuvaan edullisesta löydöstä?

Se on laskelmoitu harha ajattelussa, ja markkinointimiehet osaavat käyttää sitä hyödykseen paremmin kuin ajattelisi. 

Alennusstrategiassa ratkaisevaa ei ole hinta, jonka asiakas tuotteesta lopulta maksaa, vaan hinta, jonka arvoiseksi asiakas tuotteen mieltää. Esimerkiksi jos 500 euron laukkua myydään huimalla 250 euron alennetulla hinnalla, niin markkinointi tähtää siihen ettei asiakas ajattele tuotteen hintaa (tässä 250) vaan sen mielikuvallista arvoa (tässä 500). Jos siis viidensadan euron laukun saa puolella hinnalla, wau mikä löytö ja säästit parisataa samalla!

Mutta mielenkiintoisinta on, että jos täsmälleen samaa laukkua myydään jo alun alkaen halvemmalla, esimerkiksi normaalihintaan 250 euroa ei tuote myy yhtä hyvin. Tässä tapauksessa asiakas nimittäin mieltää laukun 250 euron arvoiseksi laukuksi. Myös mielikuva siitä, että sitä saa myös myöhemmin samaan hintaan vaikuttaa myyntiin.

Koska suuri alennusprosentti myy, ylihinnoitellaan tuotteiden ovh reilusti ylöspäin. Jos joku sen sillä hinnalla ostaa, niin myyjä oli onnekas ja teki hyvää voittoa, mutta varsinainen kohde on näennäisen alennuksen sokaisema asiakas.

Jos olet koskaan ostanut jotain vain siksi että se oli alennuksessa, olet tämän markkinointistrategian uhri. Sen sijaan ihmiset jotka tietävät mitä haluavat (eivätkä anna houkutusten viekoitella väärille raiteille) ja jotka tietävät mitä mistäkin kannattaa maksaa ovat turvassa, sillä tähän tekniikkaan turvautuvia markkinointimiehiä eivät tämänkaltaiset ihmiset kiinnosta.

Jäitä hattuun siis alennusmyynteihin!

Huomaan oman ajattelutapani muuttuneen: siinä missä aiemmin olisi ollut pähkinöissäni vaatekaupoissa myynnissä olevasta 100 euron hameesta, joka on nyt erityistarjouksessa vain 30 euroa, ajattelen nykyään vain että tuossa on taas yksi 30 euron arvoinen hame jota myydään numeroharhalla.

Kirpputoreilla tinkaaminen sen sijaan -- ikuinen heikkous, sillä tiedän (tai ainakin autuaasti itselleni uskottelen) että tingattu tarjous on voimassa vain nyt ja vain minulle.

6 vaatteen vaatekaappi

Mitä jos vaatekaapin sisältö koostuisi vain kuudesta vaatekappaleesta?

Yksinkertaistaminen vaatteiden puolella on päässyt jo sen verran hyvään vauhtiin, että vaatteiden määrä alkaa lähestyä optimia. Vai onko näin?

Ajatusleikkinä pallottelin mahdollisuutta, tulisinko toimeen vain kuudella vaatteella. Itse aihe on jo melko vanha, mutta törmäsin siihen vastikään Uuden mustan sivuilla, jonne oli koottu hauskoja esimerkkejä ihmisten valinnoista ja kokemuksista haasteesta.

Rajoitetun määrän käytössä olisi kaksi suurta haastetta: Tämänhetkisessä tilanteessa kuuden vaatteen valikoiman tulisi sopeutua 100% työvaatekäyttöön, mutta olla myös tarpeeksi lämmin ettei talven koleus iskisi kotipuolella.

Perusta muodostuisi housujen varaan. Yläosissa tarvitaan enemmän vaihtelua asiallisuus-mukavuus-naisellisuus -akseleilla sekä jonkin verran lämmönsäätelyvaraa.

Kuuden vaatteen avainasemassa olisi juuri oikeanlainen neuletakki: sen tulisi olla näyttävä sellaisenaan mutta myös mahtua myös bleiserin alle näyttämättä omituiselta. Yhdistelemällä pusero-, neule- ja bleiserikerroksia lämmösäätely on helppoa myös julkisissa tiloissa.

Puseroita tarvitaan kaksi: muodollisempi kauluspaitamalli sekä rennompi pusero yleiskäyttöön.

En voi sille mitään, mutta käytännöllisyyttä ja mukavuutta ajatellessani mekot jäävät usein syrjään, ja lopputuloksesta uhkaa tulla varsin maskuliininen. Puseroilla voi leikkiä tiettyyn pisteeseen asti, mutta klassinen naisellisuus niistä jää kauas.

A-linjainen siluetti ja uumaa korostava leikkaus... Jos ei mekkoa, niin sitten ainakin mekkomainen takki. Ja lämmin sellainen.

Optimistisesti ajeteltuna näillä pitäisi tulla toimeen ympäri vuoden.

* takki / bleiseri / neule / paita / pusero / housut *

Kun mietin, kuinka nykyinen vaatevalikoimani vastaa ylläolevaa, päädyn samaan tulokseen kuin aiemmin: vaatekaapissani on ammottava siistin neuleen reikä! Vuoden 2015 hankintalistalle järkevä neuletakki ja harmaa bleiseri.

Kun nykyiset kauluspaidat alkavat näyttämään nuhjaantumisen merkkejä, ne korvautuvat vähemmän peruskauluspaitamaisilla malleilla jamukavilla materiaaleilla.

OBS: *postauksessa mainoslinkkejä*

Elämä ilman sänkyä

Kävi hieman ohraisesti, ja uuden sängyn toimitus viivästyi sen verran, että reilu viikko piti elää tyhjässä kämpässä ilman mitään perinteistä nukkumiseen tarkoitettua apuvälinettä.

Petivaatteet, tyynyt, peitot ja patja olivat se mihin vedin rajan uutena ja käytettynä hankkimisen välille. Tai oikeastaan, jos joku tuttuni olisi ollut luopumassa omistaan, niin olisin asiaa saattanut harkita. Mutta täysin tuntemattomilta ostaminen tuntui ajatuksena inhottavalta.

Tilasin siis tarpeelliset petikamat lähimmästä halpojen huonekalujen liikkeestä. Laskeskelin, että toimitus olisi juuri samaan aikaan, kun meidän pitäisi muuttaa sisään uuten kalustamattomaan kämppään. 

Mutta kauhistuksekseni kun klikkailin tilausta kassalle, toimitusaika haluamilleni tavaroille oli pidentynyt. Lakanoiden kohdalla toimitusaika venyi vielä lisää, koska tavara oli myymälästä loppu ja lisää tulisi keskusvarastosta vasta pienellä viiveellä.

Olin siinä vaiheessa kuitenkin niin väsynyt ja jukuripäinen, että annoin tilauksen mennä haluamillani tuotteilla. Vaikka niitä sitten joutuisi odottamaan.

Ja odotusaikana sitten, niin no...

Mentiin sillä mitä oli.

Käytännössä siis yksi mukaan tullut makuupussi alustaksi, laskuvarjokankaasta tehty riippumatto kääriytymiseen, pyyhkeeseen käärittyjä pehmeitä vaatteita tyynyn korvikkeeksi.

Mielipiteeni korvikkeiden toimivuudesta?

"Tyynyt" olivat ihan jees, eniten ongelmia tuli alustan kovuuden kanssa.

Miten melkein joka puoli kehosta voikin tuntua niin murjotulta kun aamulla nousee ylös...

Taas on tullut testattua yksi oman mukavuusalueen ääriraja. Elämä ilman sänkyä? No way.

Jotain luksusta pitää olla.

Pieniä, yksinkertaisia iloja

Tärkeintä elämässä on tehdä sitä mistä nauttii. 

Jotta tärkeille asioille jää aikaa, täytyy ajankäyttölle, aikatauluille ja jatkuville sovituille menoille tehdä jotain. Aikaa syöviä, epämieluisia asioita pitää karsia.

Tällä hetkellä nautin erityisesti:

＊　hitaan aamiaisen syömisestä kotona, samalla kun juon rauhaksiin teetä. Usein niin, että samalla puuhastelen jotain pientä, josta nautin, kuten lueskelen blogeja tai katselen jotain kevyttä ja kaunista koneelta. Jos asuisin kämpässä, josta olisi kauniit maisemat luontoon seuraisin varmasti usein myös valon leikkiä puiden oksilla.

＊　pyöräilystä hieman pidemmälle. Tärkeintä on päästä pois kaupungista johonkin, missä taas tuntuu siltä että on tilaa hengittää ja haistaa metsän tuoksu.

＊　käsitöiden tekemisestä puistossa. Tärkeimpiä tekijöitä ovat raikas ilma, valo, rauhoittava äänimaailma ja rauhaisa puuhastelu. 

＊　teehetkestä ulkona ja termoskannusta juotuna, usein joko puiston penkillä tai kesäsäällä piknik-alustan kanssa. Usein mukana on joko jotain luettavaa tai puheseuraa. Kylmemmälläkin säällä tästä voi nauttia, tosin hieman lyhyemmissä pätkissä ja huolellisemmin pukeutuneena.

Viime viikonlopun puistoteehetkelläni nautin suunnattomasti myös mukanani olleista väreistä.

Vapaapäivät rentouttavat parhaiten kun saa liikkua omalla aikataululla ja omaan rytmiinsä. Jos joka päivälle on suunniteltu ohjelmaa, tuntuu helposti ettei ehdi lainkaan rentoutua vaikka onkin ns. vapaalla.

”Tyhjän ajan” jättäminen kalenteriin vaatii tietoista asennoitumista, sillä vapaa-päivillä on taipumusta täyttyä kuin itsestään. Toki ystävät ja sukulaiset ovat tärkeitä, mutta tärkeintä on tasapaino.

Elämä ilman telkkaria

Paluu kivikaudelle?

Onnistuimme luopumaan televisiosta monen yhteensattuman ansiosta. Olin jo pidempään yrittänyt saada toista lämpenemään telkkarittomalle elämälle, mutta ajatus siitä, että oltaisiin luovuttu jostain hankitusta, elämää monipuolistavasta tavarasta joka kaiken lisäksi vielä toimi tuntui toisesta ylitsepääsemättömältä. Ei sillä, etteikö ajatus olisi ollut toisen mielestä hieman kokeilemisen arvoinen, mutta luopuminen ns. turhaan oli aivan mahdotonta.

Kunnes muutimme pariin otteeseen. Eri asuinpaikkojen välissä telkkari päätyi lainakäyttöön sukulaisille. Kun sitten kokosimme kamoja muuttaaksemme taas uuteen ja isompaan kämppään, pystyimme kunnolla pysähtymään ja miettimään haluaisimmeko tv:n takaisin. Nyt se oli jo tavallaan löytänyt uuden kodin. 

Niinpä pystyimme luopumaan telkkarista kuitenkaan periaatteessa luopumatta siitä.

Televisioton elämä oli yllättävän mukavaa, vaikka emme vielä televisio-ohjelmia emme olekaan onnistuneet jättämään pois arjesta. Yle areena, katsomo ja ruutu ovat olleet tiuhaan käytössä.

Suurin plusspuoli on siinä, että voimme melko vapaasti päättää koska haluamme jonkin ohjelman katsoa. Avaraa luontoa illalla? - mikäpä ettei, tietokoneen ruudulle pyörimään vaan.

Vierailu televisiollisessa perheessä tuntuu jopa ahdistavalta: hyviä ohjelmia tulee vain rajattuun aikaan, ja yhtäkkiä pitää tapella kaukosäätimen herruudesta ja siitä katsotaanko loppuottelua vai kevyempää ohjelmaa.

Televisiottomuus sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä en jaksa turhia kärhämiä ja väittelyjä aiheista, joilla oikeastaan ei ole mitään väliä. 

Pinttymistä eroon ilman myrkkyjä!

Haastoin itseni ensimmäistä kertaa hoitamaan puhdistuksen ruokakaapista löytyvillä aineksilla.

Etikka ja sooda toimivat pinttymien puhdistuksessa yllättävän hyvin. 

Sain kerta kaikkiaan tarpeekseni tummuneesta liasta vedenkeittimen sisällä, mutta minulle ei ollut hajuakaan kuinka puhdistaa pohja, johon en yllä ja jossa on tiellä herkkää rautaa.

Enkä millään ollut saanut ostettua mitään puhdistusainetta, joka olisi tämänkaltaiseen käyttöön tarkoitettua. Normaaleja myrkkyjä en uskaltaisi sekoittaa laitteeseen, josta tulevaa vettä on vielä tarkoitus juoda.

Kunnes kaverilla käydessäni todistin ensimmäistä kertaa, kuinka vedenkeitin puhdistuu soodalla.

Tuon kokemuksen syvällä rintaäänellä on tärkeintä olla laittamatta laitteeseen liikaa vettä ja/tai soodaa, ettei keitos kupli yli.

Kaverini teräksinen keitin puhdistui kirkkaaksi ensimmäisellä keitolla.

Samaa oli pakko kokeilla myös kotona. Soodaa vain laitteeseen ja kiehautus!

Mutta mutta... tulos ei ollut lainkaan niin puhdas kuin olin aiemman perusteella odottanut. Väri ei ollut muuttunut juuri mihinkään.

Uusi yritys suuremmalla määrällä soodaa.

Sama lopputulos.

Turhautti.

Sitten muistin netin syövereistä lukeneeni, että myös etikka on loistava puhdistusaine.

Siispä uudet vedet vain koneeseen ja roima loraus etikkaa perään. 

Vesi ei vaahdonnut etikan kanssa enää samalla tavalla kuin soodaa käyttäessäni, ja olin skeptinen toimisiko tämäkään.

Mutta kannen avatessani olin positiivisen yllättynyt - pohja oli selvästi kirkkaampi kuin aiemmin. 

Ei tuota tietenkään voi sanoa yhtä valkoiseksi kuin mitä se on uutena ollut, mutta hieman paremmilla mielin sain lahjoitettua laitteen uuteen kotiinsa.

Vasta käytössä sen huomaa...

Joko se toimii tai sitten ei

Opin taas hieman millaisista vaatteista pidän.

Kun vähensin käyttövaatteiden määrää vain niihin, joita oikeasti käytän, huomasin pian yhden yksityiskohdan tökkivän.

Nimittäin kuvan paidan selkämyksen.

Vaikka kuinka olen tykästynyt mummolantapettimaiseen kuvioon, reiluun pituuteen ja selän pitsiyksityiskohtiin, niin aina paitaa päällelaittaessani ärsyynnyn sen hartian ja olkapäiden seudusta.

Hartioiden muotokieli ei mielestäni ole imarteleva päälläni, ja kun tajusin turhautumisen johtuvan siitä etten halua paljastaa kainaloitani ja hartioitani aivan niin paljon, tajusin myös hieman millainen tyyli saa minut voimaan paremmin. 

Olkapään paljastavia paitoja on mukava käyttää, mutta vain jos ne loppuvat siihen mistä hihat yleensä alkavat. Pikälle selän puolelle kaulaa kohti jatkuvat leikkaukset pakottavavat pukemaan alle jotain peittävämpää.

Kun säät tästä viilenevät ja paita jää tauolle, niin katsoaan saisinko aikaiseksi muokata sitä jotenkin. Mielessä on pyörinyt ajatus, että tuon mustan pitsiosan osuutta voisi jatkaa hieman pidemmälle, jotta paidasta saisi edes hieman peittävämmän. 

Ajatus ja etenkin toteutustapa vaatii vielä hieman jatkokehittelyä.

Ideoita?

Mahdollisimman yksinkertaisesti rannalle

Miksi panostaa varsinaisiin rantavaatteisiin?

Kaikki tarpeellinen on muutenkin käden ulottuvilla.

Kaverini kutsui minut mukaansa rannalle. Autolla mentäisiin ja koko päivä oltaisiin. Mikäpä ettei - paitsi ettei minulla ollut käden ulottuvilla juurikaan rantavaatteita.

Hankin kyllä joitain vuosia sitten ihanat rantavermeet: ylä- ja -alaosan, samasta uimavaatekankaasta tehdyn, mahan peittävän halter-yläosan, jonka voi kätevästi vetäistä bikinien päälle ja vielä mätsäävän minihamosen - uimapukukankaasta myöskin. Lyhyesti sanottuna siis täydellisen rantasetin, jolla voisin paljastella tai peitellä juuri niin paljon kuin mieli tekee ilman että tarvitsee miettiä lainkaan mitkä päällä voi pulahtaa veteen ja mitkä pitää erikseen ensin riisua. 

Mutta mutta... 

Setti sijaitsi paikassa, josta en sitä saisi käsiini ennen h-hetkeä.

Otin sitten asiaan hieman toisen lähestymistavan: mitä saisin napattua mukaan nopeasti ja ilman häsläystä. Lisäksi jotain rannalle tarvittavia peruselementtejä piti saada mukaan, kuten jonkinlainen uima-asu, selkää ja hartioita paahteelta suojaava kerros ja päätä suojaava lieri.

Yksinkertaisista aineksista syntyi sitten päivän rantalook.

Kauluspaita on normaali valkoinen kauluspaita, jonka kangas on itsessään melko ohutta. Paidan mallia ja leikkausta en aivan voi sanoa rakastavani, joten pieni altistus merivedelle ja kulumiselle ei aiheuttanut suuria tuskia. Hyvä vaan että saan käytettyä :) Hattu on hellehattu muutaman vuoden takaa ja uimavaatteet sitten arkikäytössä olevat niin sanotut halliuikkarit: perus musta setti valkoisine vauhtiraitoineen.

Merellä tuli vietettyä ihana päivä, eikä paahteesta tarvinnut huolehtia. Taisi jopa olla ensimmäinen kerta kun en rannalle mentyäni palannut takaisin punaisena. Aivan niin kuvauksellinen en tainnut olla kuin olisin voinut, mutta tärkeintä oli että oli hauskaa ja että sai sekä oltua auringossa että pulahdeltua veteen niin paljon kuin vain halusi. 

Hämmennyksellä muistan, miten edellisellä uimavaateshoppailukerralla kaverini oli täysin sitä mieltä, ettei hän kehtaisi mennä rannalle ilman kunnollisia rantavarustuksia (joihin siis kuuluivat perusbikinien lisäksi myös uimapukualaosan alle tulevat uimapuvunalushousut, bikiniyläosan alle lätkäistävät rintapalat ja lipokkaat. Näitä sitten metsästettiin jonkin aikaa. 

Itse olen ollut täysin tyytyväinen omistamaani bikinisettiin, eikä nykyisessäkään kombinaatiossa ollut sen kummempaa valittamista. Uimahalliasussa oli kenties jopa mukavampaa oleskella kuin ranta-asussa, sillä nämä tuntuvat jo kuin toiselta iholta. Toivottavasti se ei tarkoita, että kangas on alkanut hapertumaan...

Monikäyttöisyys on kaunista

Arvokkaimpia ovat esineet, joita voi käyttää monella tapaa. Toisinaan se vaatii hieman luovaa hulluutta, mutta miksipä ei? 

Pidin pienimuotoiset juhlat, joihin osallistujat toivat mukanaan kukkia. En ollut osannut varautua koko asiaan, ja hässäkässä piti sitten kehittää jostain jotain, mihin niitä kukkia sai laitettua. 

Ruusu viinipullossa on jo klassikko, mutta entäpäs kukka-asetelma sen muotokieltä tukevassa kannussa? 

Lasinen karahvikin pääsi uusiokäyttöön kukkapuskan kannattimena, mutta siitäkin huolimatta ruskean kannun kukka-asetelmasta tuli kaikista sympaattisin.

En tiedä onko se tuo täyteläinen väri, pyöreä muotokieli vai yllättävä kahva takavasemmalla.

Miksipä ei? Jos tarvitsen kukkavaasia vain kerran vuodessa, en kyllä jaksa pyöritellä nurkissa vain siihen tarkoitukseen tarkoitettuja vaaseja.

Hurraa monikäyttöisyydelle!

Ruokahössötyksen minimalisointi

Ajankäytön yksinkertaistaminen on parasta yksinkertaistamista. Ruuan tekeminen ja syöminen vie aikaa ja vaivaa joka päivä, joten se on ehkä järkevimpiä paikkoja pyrkiä karsimaan ylimääräistä. Viimeiset kaksi viikkoa olen pyrkinyt minimoimaan kaupassa ja keittössä käyttämäni ajan, mutta syömään silti itse tehtyä, terveellistä ja edullista ruokaa. 

Kun keittiön kaapeissa on liikaa raaka-aineita, sattuu silloin tällöin huolimattomuuslevähdyksiä.

Käytännössä se tarkoittaa, että olen minimoinut kaupassakäynnit mahdollisimman vähiin, tehnyt suuria määriä yksinkertaista ruokaa lähes samoista aineksista ja tehnyt eväät illallisen jäämistä.

Viikottainen kaupassakäynti ei kai ole mitenkään ihmeellistä, mutta silti olen harrastanut sitä aiemmin uskomattoman vähän. Kerran viikossa mietitään että mitä noin suurin piirtein seuraava viikko syödään, mennään kauppaan ja ostetaan koko viikon satsi sitten kerralla. Usein ruokasuunnitelmat muuttuvat sen mukaan mitä on saatavilla, mikä näyttää tuoreelta ja mikä on halpaa juuri sillä hetkellä siinä kaupassa. Asia vaikeutuu heti jos tarvitsee jotain, mikä pilaantuu helposti tai ei säily hyvänä montaa päivää. Sen takia kaupassa tulee sitten ravattua ja ainakin minulla tarttuu silloin mukaan kaikkea muutakin, mitä ei taas myöhemmin muista tai jaksaa kokata ruuaksi asti. 

Ruokaostoksien tekemistä kerralla helpottaa yksinkertainen menuu, johon ei tarvita joka päiväksi erilaisia raaka-aineita. On ollut suhteellisen toimivaa ostaa kasa kasviksia, jotka enemmän tai vähemmän sopivat keskenään yhteen ja sitten kokata pääsääntöisesti näistä ruokaa. 

Olen valinnut kasvikset (ja niiden mausteet) eri päiviksi hieman fiiliksen mukaan, paistanut niitä panulla joka öljyssä tai hauduttanut pannulla vedellä, heittänyt mukaan ituja ja tofua, silloin tällöin kanaa kun sitä on kaupasta tarttunut mukaan. Lisäkkeenä riisiä, joka valmistuu melkein itsestään hauduttelemalla.

Ehdottomasti paras puoli on se, että kerralla valmistuu sellainen satsi ruokaa että syömme siitä molemmat illalla, sekä uudestaan taas seuraavana päivänä. Evääksi ottamiini rasioihin olen usein ujuttanut lisäksi jotain säilykekasvista, että maku olisi edes hieman erilainen edellisestä kerrasta.

Vaikka tuntuukin siltä että syö paljon terveellisemmin kuin söisi ilman säntillistä suunnitelmaa (jolloin tulee ostettua vähemmän kasviksia kuin haluaisi syödä), niin päivästä toiseen samanlainen ruoka alkoi ensimmäisen viikon jälkeen hieman saamaan nurinaa osakseen. Sen jälkeen suunnitelma muuttui, ja emme käytä enää aivan samoja kasviksia ja mausteita joka päivä.

Keittiötarvikkeistakaan ei tarvita kuin muutama lautanen, lasi ja paistinpannu. 

Tähänhän voisi melkein tottua.

Jo hieman liian yksinkertaista elämää?

Nyt se on omin silmin nähty: liian minimalistinen elämä. Nostan käteni pystyyn ja luovutan, lopullinen voittaja kisassa on löytynyt. Kisassa, jonka pääpalkinto ei enää vaikuta kovin hohdokkaalta.

Rehellisesti sanottuna olin aivan tietämätön siitä, että lähipiirissäni elää enemmänkin minimaalista tavaramäärää tavoittelevia ihmisiä.

Toisin kuin yleensä vieraillessa, ensimmäinen ajatus sisäänastuessa oli vain "onpa tilavaa". Huomioni ei kiinnittynyt mihinkään eteen vyöryvään tavaraan, kenkävuoriin tai kotoutta luoviin koristuksiin.

Täytyy myöntää, että vierailu oli varsin silmiäavaava kokemus. Kyllä sitä voi elää oikein täyttä elämää ilman tavaroitakin. En tosin usko, että minusta olisi siihen aivan heti.

Minimalismi ei tosiaankaan ole päämäärä, vaan väline. Väline, jonka käyttötavan ja käyttöasteen voi määrätä itse.

Jälkiajatuksia matkustamisesta minimimäärällä

Pohjoista päin matkatessani pakkasin mukaan minimimäärän vaatteita. Järkeilin, että yksillä housuilla, yhdellä ei-aluspaidalla ja yhdellä mekolla saisin vaihtelevuutta pukeutumiseen matkan pitkittyessä ja lämmönsäätely onnistuisi helposti.

Niin no.

Loppujen lopuksi useimmiten vedin tai jouduin vetämään päälleni housut, jotka sitten säätelivät muuta pukeutumista. Junilla matkustaessa halusin vaatteilta enemmän liikkumisen ja mukavan asennon hakemisen vapautta, enkä viitsinyt riskeerata vilauttelemista nukkuessani poikittain sikiöasennossa junan penkeillä. Usean kerran, kun varta vasten ajattelin pukeutuvani sen päivän ajan mekkoon, jouduin vaihtamaan takaisin farkkuihin että pääsisin kapuamaan kaverin pyörän selkään. Ja pyörän kyydissä liikuin suhteellisen paljon. Loppujen lopuksi käytin mekkoani vain silloin, kun matkustin hieman lyhyempiä pyrähdyksiä junalla ja bussilla, sekä niinä hetkinä kun liikuin vain yöpymispaikan lähistöllä.

Lämmönsäätelyaspekti taas meni vielä enemmän mönkään. En kuvitellut, että kevät- ja siitepölyrajan toiselle puolelle matkatessa voisi tulla niin kuuma. Konkreettisimmin ongelma tuli esiin julkisissa kulkuvälineissä, joissa ei ilmastointia juurikaan käytetty - eli kaikissa junissa ja busseissa siis. Istuessani auringonpaahteisella junanpenkillä pohdin pitkään missä soveliaan viuhahtamisen raja oikein menee. Pitkälahkeisiin farkkuihin tukehtuessani shortsit olisivat olleet ässäveto, samoin hieman vähemmän lämpötekniset aluspaidat. Usein jouduin hieman läpikuultavia aluspaitoja käyttämään sellaisenaan ilman päällispaitaa. Töppösetkin olisin voinut jättää ottamatta mukaan (vaikka käytinkin niitä matkan aikana jopa kerran!).

Matkan tärkein tavara oli ilman muuta vesipullo. Nestetankkaus onnistui aina kun kassi oli mukana, ja pystyin helposti laskemaan olinko juonut päivän aikana tarpeeksi.

Lesson learned: Seuraavalla kerralla pitänee tarkistaa määränpään todellinen lämpötilatilanne ennen matkaa.

Maisemaa junanikkunasta: koivuja lehdillä ja ilman.

Matkatavarat kevyelle matkalle pohjoiseen

Menolippu hankittu, paluulipun ostan sitten kun tiedän sitä tarvitsevani. Edessä on ennaltamääräämättömän pituinen matka pohjoiseen. Määränpäänä puolisenkymmentä sukulaistaloa, kämppää ja tilaa. Kulkuvälineenä junat, bussit ja satunnaiset moottoripyöräkyydit.

Jatkuva liikkeelläoleminen vaatii matkatavaroilta lähinnä yhtä asiaa, keveyttä ja vähyyttä. Yksinkertaisuutta ja toimivuutta.

Toisen puoliskoni kaukaisen sukunsa luona vieraileminen taas hienoista panostamista. Ihan rähjäreissumeiningillä ei kehtaa vieraille käydä.

Alla oma ratkaisuni, jolla taistella pohjoisen epävarmaa (?) säätä ja lämpötiloja, sekä reissaamisen ja sukuloinnin omia vaatevaatimuksiaan vastaan.

Vasemmasta yläkulmasta:

arkinen pikkumusta

yöpaita (säädyllisyys ennen kaikkea)

vesipullo nestehukan ehkäisemiseksi

matkapyyhe (käsipyyhkeenä usein käytetty)

tohvelit (koska pohjoinen ja kylmät lattiat (eikö?)

legginsit, joko mekon kanssa tai farkkujen alle (taitaa olla hieman hätävaran liioittelua, mutta mutta)

valkoinen aluspaita

sininen aluspaita

Lisäksi mukaan:

kutimet, joissa junamatkoille tekemistä: ikuisuuspolvivillasukka seitinohuesta langasta

käsilaukku isomman laukun sisään, jossa kaikki elintärkeät asiat tulee nopeasti napattua mukaan lyhyemmällä matkalla tai ravintolavaunuun mennessä

harja, kampa

taskupeili

hammasharja, -tahna ja -tikut

kuivashampoo

kännykän laturi

ynnä muita kuvaan sopimattomia vaihtovaatteita, kuten sukkia :)

Nämä siis kaikki pakattuna siniseen putkikassiin.

Lisäksi tietenkin päälleotettavat varusteet:

Vasemmasta yläkulmasta lukien:

lätsä

villapaita

musta aluspaita

farkut

lämmittävä kaulaliina

kengät

Näillä luulisin selviäväni melkein mistä olosuhteista vain, sekä lämpötilan että tilanteen puolesta. Farkkulook vaihtuu helposti siistimmäksi mekon avulla.

Lämpötilan säätely hoituu vaatekerroksia vaihtamalla - pahimmillaan sekä mekko että villapaita, farkut että legginsit. Tuskinpa kuitenkaan Oulun korkeudella - toukokuussa?

No, ei vara venettä kaada.

Kunhan kantamus pysyy kevyenä ja helposti liikuteltavana.

Loputtomalta tuntuvat junamatkat, täältä tullaan!

Eroon säätämisestä? - 6 peruskikkaa

Elämää yksinkertaistaisi huomattavasti se, että pääsisi eroon kaikenlaisesta turhasta säätämisestä. Olen tänä vuonna kiinnittänyt asiaan erityistä huomioita, ja todennut että seuraavat (kantapään kautta opitut) keinot auttavat parhaiten.

1. Yksi kalenteri

Useamman kalenterin loukku on oikea ansaloukku: vaikka luulee olevansa ajan tasalla siitä, mitä ja milloin on sopinut tekevänsä, aina on asioita jotka merkitsi vain yhteen paikkaan ja unohti sen jälkeen.

Siispä yksi kalenteri.

Omassa käytössäni kalenteri, jota useimmiten kuljetan mukanani on kännykässäni. Vaikka asioiden merkitseminen on hieman vaivalloisempaa kuin paperiseen kirjoittaminen, ehdottomana plussapuolena on että pystyn aina tarkistamaan koska oikeasti onkaan aikaa.

2. Kalenterin säännöllinen päivittäminen ja aktiivinen käyttäminen

Menojen ylös kirjaamisesta ei ole mitään hyötyä, jos ei sitä tee jatkuvasti ja myös tarkista ennen uusia lupauksia, repeääkö juuri sinä päivänä paikalle.

3. Yksi meno yhdelle päivälle

Ehkä olen liiankin putkiaivoinen, mutta jo kaksi samalle päivälle sovittua vapaa-ajan menoa aiheuttavat säätöä ja stressiä. "Nyt on mukavaa, mutta silti kohta pitää lähteä seuraavaan paikkaan" -ajatuksen  tai myöhästyminen seuraavasta sovitusta jutusta on ikävää.

Minulle tärkeitä ihmisiä tavatessani haluan myös antaa heille aikaa. En vilkuilla kelloa ja miettiä kauan tässä vielä ehditään olemaan.

Samoin myös muiden ihmisten säätäminen ärsyttää silloin kun itse joutuu kohteeksi. Erityisesti "Anteeksi, unohdin..." tai "Sori mun pitää lähtee jo" aiheuttaa sen, että aina kun näiden ihmisten kanssa jotain sopii tietää odottaa myös sitä, ettei sovitusta mitään tulekaan.

4. Kieltäytyminen silloin kun muuta on jo sovittu

Tämä liittyy kiinteästi siihen, että pitää osata sanoa "ei" silloin kun se on tarpeen. Monen ihmisen kanssa sovitusta soutaminen ja huopaaminen on yksi asia, joka aiheuttaa henkisiä näppylöitä.

Myös silloin kun vastaavan huopaamisen kohteeksi joutuu.

5. Muiden ihmisten säätämisen hyväksyminen

Muita ihmisiä en voi pakottaa olemasta säätämättä. Vaikka muiden säätämisestä stressaaminen aina hieman tarttuu, asia on vain pakko hyväksyä. Epämieluisaa silloin kun itse joutuu toisen ihmisen monimutkaiseen säätörumbaan mukaan.

6. Lepopäivä

Asia, jonka tärkeyden tajuaa vasta kun sitä ei ole.

Omaksuin ajattelutavan hieman vanhemmalta kaverin kaverilta, mutta käytännön toteutukseen asti on vielä hieman matkaa...

Yksinkertaisimmillaan lepopäivä on päivä, jolle ei sovita MITÄÄN muita menoja. Päivän aikana voi sitten omaan tahtiinsa  pysähtyä, tehdä rästiin jääneitä kotihommia ja keskittyä kotiasioihin kokonaisvaltaisesti.

Yksinkertainen kahvihetki

Kahvi ei ravitse, nesteytä eikä tee hampaille hyvää. Silti sitä juodaan jatkuvasti kotona ja töissä, kahviloissa ja eväsretkillä.

Vaikkei kahvista ole kriittisesti tarkasteltuna mitään huötyä kehon hyvinvoinnin kannalta, kahvihetki on monella tapaa tärkeä hetki.

Kofeiiniriippuvaisen aamu alkaa vasta, kun kupillinen kahvi potkaisee päivän käyntiin.

Kahvitauko kesken työskentelyn tarjoaa hetken irtautua työstä. 

Kahvittelu ystävän kanssa on ihana syy tavata. 

Viikonloppuisin kotoa kahville lähteminen tarjoaa uusia maisemia ja kokemuksia.

Kahvijuomiseen liittyy paljon muutakin kuin pelkkä kofeiini: tauko, rauhoittuminen, hetkestä irtautuminen, juoruilu, sosialisoituminen...

Sitten on tietenkin tekninen puoli laitteineen ja säätöineen.

Lisäki myös perinteitä vaaliva puoli paahdatuksineen ja asetteineen. Itsepaahdetun ja jauhetun kahvin ideaali. Hetken hienostelu kauniilta asetilta tarjoillulta kahvilta.

Monesti tuntuu, että kahvittelun olennainen osa yritetään peittää tekniikalla: tätä varten on erilaisia pannuja ja vaahdottimia. Eri tekniikoita, eri tyylejä, erilaisia koneita.

Entäpä kahvittelun koristeellinen puoli sitten? Periaatteessa kahvi on kahvia ja kahvittelu kahvittelua vaikka kertakäyttökupeista. Mistä silti johtuu se, että kauniista, pienestä kukallisesta asetin päälle asetellusta kupista juotu kahvi maistuu paremmalta kuin vastaava kahvi kertakäyttömukista tai puolen litran korvallisesta kupista juotuna?

Tietenkin hetken pyhittämisestä. Kun kahville on omat, erityiset ei-arkiset astiansa, tulee kahvihetkestä nauttiessa tunne muustakin kuin suussa olevasta kahvin mausta.

Kahvittelu onnistuu myös ilman hienoja keittimiä, kuppeja tai kahviakin. Tärkeintä on hetken rauhoittuminen kuuman kupin ääreen, pysähtyminen hetkeen joko kaverin kanssa tai yksin.

Tuletko meille kahville?

Kysymys sisältää niin paljon muita ulottuvuuksia, joten ei kannata keskittyä niihin epäolennaisiin.

Turvallisuudentunnetta tavarasta?

Tavara ja turvallisuudentunne

Tunnen monia ihmisiä, jotka hakevat turvaa omistamastaan tavarasta. Olin myös itse aiemmin yksi heistä.

Tässä yhteydessä turva ei tarkoita mitään konkreettista hyötyesineiden keräämista tai arvotavaroiden vaalimista. Tavaroista haetaan monesti vain ja ainostaan henkistä turvaa. Yritetään luoda itselle turvalliselta tuntuva pesä ympäröimäl tila muistoesineillä ja identiteettiä vahvistavilla jutuilla.

Turvallisuuden ja oman turvapaikan luominen on tärkeää. Mielestäni jokaisella pitää olla paikka, jossa voi tuntea olevansa turvassa oma itsensä.

Mutta tarvitaanko siihen loppupeleissä kuitenkaan konkreettisia tavaroita? Miksi niin monet turvaavat tavaran turvaan, vaikka turva on mielentila eikä lainkaan kytköksissä materiaan?

Syitä tulee mieleen monia: jatkuva "jos vaikka" ajattelun aiheuttama varustautumiskierre, muistoihin ja kokemuksiin takertuminen muistoesineiden kautta ja oman identiteetin hahmottaminen omistamiensa tavaroiden kautta.

Mutta kuinka todellista turvaa tavaroista oikein loppupeleissä saa? Tavara kahlitsee paikoilleen, on tiellä muutoksessa ja pahimmassa tapauksessa häviää silmänräpäyksessä. Kannattaako omaa henkistä ankkurointipaikkaa siis liittää katoavaan massaan?

Turvallisuudentunnetta ja henkistä turvaa voi rakenta myös irrallaan tavarasta. Se tosin on jo astetta vaikeampaa. Itse koen saavani enemmän turvallisuudentunnetta ihmissuhteista kuin materiasta. Täydellisyyttä hipova kokoelmakaan ei vedä vertoja sille kun voi jakaa ajatuksia toisten ihmisten kanssa niin, että tietää että toinen oikeasti kuuntelee. Eräs ystäväni hakee samaa oman kehonsa jatkuvasta kehittämisestä ja treenaamisesta. Tärkeintä on, että on jotain minkä voi luottaa säilyvän ja minkä säilyvyyteen voi itse vaikuttaa.

Tavaran hallitseminen on helppo ratkaisu.

Muut ihmiset harvemmin kyseenalaistavat tätä ratkaisua, mutta sen sijaan epätavalliset ratkaisut herättävät ihmettelyä.

Joko teillä on xxx-tavara/muu omistus, olettehan sitä toki harkinneet?

Ei. Emme koe sitä tarpeelliseksi. 

Edes henkisesti.

Omaa kotia ja henkistä turvapaikkaa voi luoda niin monin eri tavoin ilman tavaraa. Vaikka laulamalla kotoisia laulelmia, fiilistelemällä.

Nykyminimalismi vs. aiempien sukupolvien nuukuus

Tavarayltäkylläisyys on suhteellisen tuore ilmiö. Sanon suhteellisen, sillä vaikka omana elinaikanani en ole koskaan kokenut puutetta tavarasta, muistan monia isoäitini lapsuustarinoita, joissa tavaran arvo nousi keskeiseksi motiiviksi: esimerkiksi koskettavaa ensimmäisten kenkien tarinaa ja niihin liittyvää draamaa kerron varmaan myös omille lapsilleni.

Nuukuus tavaran suhteen näkyy isoäitieni elämässä edelleen. Miksi ostaa uutta, jos vanha toimii tai jos jostain (roskaksikin luokiteltavasta) saa aivan käyttöön soveltuvan. Hyvänä esimerkkinä lautaset ja tarjottimet: pakastepizzan pohjallinen on monesti saanut (omasta mielestäni sopimatonta) suitsutusta sen kätevyydestä ja huuhteluhelppoudesta.

Mitään ei hankita turhaan. Mitään ei myöskään hankita uutena, jos vain suinkin mahdollista (koska roskalavat tursuavat aarteita muutenkin). Koriste-esineet saavat yliolkaisen tuhahduksen, moni vekotin mulkaisun, joka on suunnattu kaikenlaisille kotkotuksille. Toisen isoäidin vakiolausahdus taas kommentoi uusimpia värkkejä hilpeästi kommentoiden "kuinka nämä xxx ovat niin suosittuja tällä hetkellä".

Tällä hetkellä.

Eikö koko minimalismin tavoittelussa ole ajatuksena, että kaikki tavara on mahdollsimmin ajatonta. Ajatonta niin, että se kestää villityksien ja muodin vaihtumisen, niin että se KESTÄÄ pidempään kuin eri suuntaukset. Lisäksi tavaralla tulisi olla myös todellista käyttöarvoa niin ettei ilman sitä arki sujuisi normaalilla tavalla. 

Tavaroita vain käyttöä varten.

Minimalistin keittiössä vain joka päivä tarvittavia astioita. Ei hienompaa kahviastiastoa, ei fiinejä yhden toiminnon vipstaakkeileita.

Minimalisin kirjahyllyssä vain oppaita ja faktaa. Ei kertakäyttöistä kaunokirjallisuutta, jolla ei ole muuta tunnearvoa kuin että se on joskus saatu tai ostettu.

Minimalistin vaatekaapissa vain käyttöön soveltuvia vaatteita.

Tältä näyttää nykyminimalismi. Sillä ei ole mitään tekemistä isoäitieni minimalismin kanssa.

Muistan lapsuuteni mummolan vinttikomerot ja loputtomat varastot kaikkea, mitä ikinä askarteluun/leikkiin saattoi tarvita.

Kun omilleen muuttaessa edes vihjaisi jonkin huonekalusteen tarpeesta, pääsi kaivelemaan ulkovarastojen romukätköjä. (Edelleen ihmettelen, mitä mahtoi liikkua isovanhempani mielessä kun hän säilöi 10 metriä vanhaa puhelinkaapelia niihin kaappeihin, joita silloin joskus sai kerättyä nurin menneiden firmojen lopettaessa).

Sillä minimalistinen eläminen tarkoitti vähällä elämistä. Se tarkoitti, että kaikki materia, jolle joskus mahdollisesti tulee olemaan jotain käyttöä säilytetään. Siis kaikki. Mahdollinen. Muovisista pakkausrasioista alkaen.

Se, että nykyään halutaan elää vähemmän tavaramäärän kahlitsevana on nurinkurinen ajatus, sillä ennen se, ettei tavaraa ollut kun sitä  tarvittiin kahlitsi vielä tehokkaammin.

Nykyminimalisti luottaa siihen että talous toimii. Aina on luotto siihen, että kun/jos jotain tarvitsee, sen saa kaupasta. Että kyllä sitten on varaa ostaa tarvitsemansa, että on olemassa vielä kauppoja jotka tavaroita myyvät. Nykyminimalisti ei hamstraa mitään varastoon pahan päivän varalle.

Mutta missä menee järkevä raja varastoimisen ja hamstraamisen välillä? Mikä on järkevä hamstrausraja tavaroille, joita saa silloin vain silloin tällöin?

Kirjahyllyn sisältö = omistajan persoona?

Kirjahylly ja kirjojen määrä.

Se jos mikä herättää voimakkaita mielipiteitä.

"En minä muita ostele kuin kirjoja", "kyllä kirjoja nyt pitää hyllyssä olla ja paljon", "ammattikirjallisuus", tarvitsenhan minä näitä, kirjahyllyni kertoo minusta enemmän kuin haluaisinkaan paljastaa...

Monilla tuntemillani ihmisillä kirjoihin liittyy vahvoja mielipiteitä. Usein kirjojen omistamista pidetään merkkinä sivistyneisyydestä, ja omaa viisautta yritetään kasvattaa omistamalla aina enemmän kirjoja.

Myös omaa persoonaa haetaan kirjahyllyn kautta: kirjahylly nähdään mielenmaiseman karttana.

Mitä kirjahylly oikeastaan kertoo ihmisestä?

Tietenkin ihmisten kirjahyllyä tutkimalla näkee nopeasti, millaisia yhteisiä kiinnostuksen kohteita on. Puheenaiheita on helppo keksiä, jos muistaa edes muutaman teoksen kaverin kirjahyllystä, tai yleisistä aihepiireistä.

Kirjahyllyn luoma kuva voi tosin olla hyvinkin yksipuolinen, hiukan vanhentunut ja harhaanjohtava. Yksipuolinen, koska suurimmalla osalla on taipumusta hankkia aina vain samanlaisia kirjoja, samalta kirjoittajalta, samaa genreä tai tietyn alan oppaita.

Vanhentunut, koska kerran hankitusta on aina suuri kynnys hankkiutua eroon.

Harhaanjohtava, sillä yleensä vain marginaalisemman kirjallisuuden joutuu itselleen ostamaan. Muun massan kun saa helposti lainattua vaikka kirjastosta.

Mitä kirjahyllyni oikein kertoo minusta?

Katsellessani kirjahyllyni sisältöä tästä näkökulmasta huomasin, että suurin osa kirjoistani oli niitä, joita joskus innolla luin ja keräsin kauniiksi riveiksi, mutta en tulisi enää koskemaan.

Kirjahyllyni ei vastannut niitä lukutarpeita, joita minulla on.

Haluanko kirjahyllyni kertovan sellaisia?

Kun kirjahyllyn sisällön ajattelee kurkistuksena omistajan mieleen, on kaksi todennäköistä vaihtoehtoa:

Tarkoituksellinen persoonan ja mielenkiinnon kohteiden esiintuominen.

Tahaton kokonaisuus, joka on summa kaikesta sekalaisesta ja ei-tärkeästä, jota hyllyihin on sattunut kertymään.

Itse en näe tarpeellisena ohjailla vierailijoiden ajatuksia kirjoilla, joita en lue ja joita en enää tarvitse.

Sekä ennen kaikkea: tarvitseeko kirjahyllyn kertoa persoonastasi?

Oma vastaukseni on pohdinnan jälkeen selkeä ei, mutta todennäköisesti se sitä edelleen tekee.

Kaikesta kirjallisuudesta en ole eroon hankkiutumassa, joten tärkeimpinä ja mielenkiintoisimpina säilyttämäni kirjat kertovat jopa enemmän kuin sattumanvarainen kirjapaljous vuosien varrelta.

Tulevat muutot kevenivät radikaalisti, kun asetin kirjahyllyn sisällön kriittisen tarkastelun alle.