Nukkavieruus kuriin

Täydellinen villapaita antaa odotella itseään, syynä lähinnä oma nirsous ja haaveiluun jämähtäneisyys. 

Sillä aikaa korjasin ja huolsin talvivaatteeni taas säilöön muutamaksi kuukaudeksi. 

Olen vasta muutaman vuoden korjannut lähes kaikki vuodenaikaan sopimattomat vaatteni pois vaatekaapista. Kaappiin jää avaruutta ja funktionaalisuutta, joka puuttui sieltä silloin kun kaikki oli vain enemmän tai vähemmän sekaisin. Vuodenajan vaihtuminen tuntuu myös konkreettisemmalta kun hevahtuu joku lämmin aamu siihen, että taas pitäisi kaivaa vaatteet säilöstä.

Nukkapalleroiden poistaminen tekee ihmeitä akryylivillapaidoille. Hetken surina ja neulepinta on kuin uusi taas. 

Muutaman vuoden olen tätä operaatiota paidalle toistanut, eikä se vielä näytä kuluvan puhki, vaikka siitä lähtee kerralla aina useampi tuppo tavaraa pinnasta irti.

Sitten kun taas innostun, saa tämä villapaita jatkajan - samanmallinen ja värinen, tosi täyspituisilla hihoilla ja kampavillalangasta neulottuna. Jonain päivänä...

Sillä aikaa surina käy.

Oikealla ennen, vasemmalla jälkeen. Askare, johon jää koukkuun.

Tuntuu ettei nykyisten vaatteiden kanssa tule hetkeen olemaan huolta uuden hankkimisesta. 

Vaikka ne aina hieman nuhjaantuvat, ne saa palautettua siistiin tilaan vuosittaisen huollon yhteydessä. Voivatko vaatteet edes kulua puhki, jos ne on tehty edes osittain keinokuiduista?

Valmis villapaita -- mutta kuinkas sitten kävikään

Pehmeää, muhkeaa ja ihanan tuntuista lankaa. Unelma villapaidasta, joka on 100% muovitonta, laadukasta materiaalia ja omiin mittoihin tehty.

Paksun langan neulomisessa on aivan oma viehätyksensä. Ei tarvitse kuin hetki kilistellä puikkoja ja valmista syntyy. Ihan muutamassa hetkessä olin pyräyttänyt puikoiltani itselleni hihattoman villapaidallisen verran. 

Viimeistelyyn vierähti sitten enemmän. Kauluksen sai paikalleen nopeasti, mutta sitäkin yksinkertaisemmat hihaviimeistelyt ottivat aikaa. Ja aikaa. 

Sitten aloin ajattelemaan asiaa uudestaan. Rakastin villapaidan väriä ja rakennetta, mutta jokin alkoi tökkimään kun mietin minkä kanssa sitä käyttäisin ja minkä vaatteiden kanssa se sopisi yhteen. 

Sopisiko se ideaaliin vaatekaappiini, jossa vähät vaatekappaleet sopisivat kaikki yhteen toistensa kanssa?

Sen värimaailmaan? Kaikkien ruskeiden alaosien, ruskeiden takkien kanssa?

Funkiotioihin?

Näitä oli tietysti parasta ajatella siinä vaiheessa kun vaate oli jo lähes valmis. 

Asia pyöri päässä pitkään.

Sitten lähti villapaita purkuun.

Ihan mielivaltaisesta purkamissessiosta ei silti ollut kyse, sillä asiaa pyöriteltyäni ja kuulosteltuani löysin langalle uuden käyttötarkoituksen.

Uuden siinä mielessä, että en tekisi siitä paitaa itselleni.

Siippani oli jo jonkin aikaa sitten heittänyt huonokuntoiset, epäistuvat laatikkomalliset akryylineuloksensa pois kaapistaan, ja hän innostui ajatuksesta että saisi paremmasta materiaalista tehdyn ja omiin mittoihinsa sopivan villiksen.

(Usein valmiiden vaatteiden ongelmana hänellä kun on valmiissa vaatteissa joko liian lyhyet hihat tai liian leveäksi leikatut mahanseutuvat).

Muhkean pehmeä 35% alpakka, 65% villa -sekoitus tuntui myös valmiina neuloksena mieleiseltä.

Valmiiseen villapaitaan tarvitsi tehdä vain hieman takapakkia - purkaa liian pienet hartiat ja rintakehan osuus ja neuloa ne hieman leveämmiksi. 

Kauluksen sen sijaan jouduin kutomaan muutamaan otteeseen. Ensin siitä tuli toisen maun mukaan liian iso ja lepattava, seuraavalla kerralla aivan liian nafti... Kolmannella kerralla saatiin kaulus kaartumaan oikeassa kohtaa oikeaan suuntaan.

Hihat tein sitten alusta osti omien laskelmieni mukaan.

Sain lisättyä mukaan ranteesta olkapäähän jatkuvan kuvion, jossa hieman toistuu vartalo-osan kuviomaailmaa.

Hieman sumplimista oli lopussa, että ne saisi istumaan kauniisti.

Puoliväkisten otettujan mallikuvien lisäksi sain napattua paidasta kuvan in action - kauluspaidan ja tweedtakin kansssa. 

Ihan kokonaisuuteen sopiva palanen siitä loppujen lopuksi tuli.

Pehmeyden uusi ulottuvuus

Futonilla nukkumisen hyvien puolien vastapainoksi yksi huono puoli on siinä, että ohut futonpatja ei ole kovin ideaali kyljellään nukkujalle.

Vaikka sänkytilanne on meillä ollut jo pitkän aikaa parempi kuin edellisessä sängynkorvikepostauksessa, on siippa jo jonkin aikaa hienovaraisesti nurissut kipeytyvistä hartioista ja lonkista. 

Futonimme ei alun alkaenkaan ollut sieltä paksuimmasta päästä, sillä aluksi ajatuksena oli helppo liikuteltavuus ja ennen kaikkea kasattavuus, sillä ohut patja taittuu helpommin rullalle päivän ajaksi. Koska patjan yksi ehdoton edellytys oli, että se on tarpeeksi leveä kahden hengen mukavasti nukkua, niin paksumpi patja olisi vain liian painava. Ainakaan en itse jaksaisi sen kanssa kovin monta kertaa tapella, saatika sitten lähes joka päivä.

Mutta se ohuus. Ja kipeytyvät ruumiinkulmat.

Onneksi ongelmaan löytyi helppo ja edullinen ratkaisu.

Nimittäin kahden hengen levyinen, pituussuunnassa kolmeen osaan taittuva vaahtomuovipatja.

Jotenkin aina suuresti ilahduttaa, että kaikenlaisia patjoja, patjanosia ja lisävarusteita löytyy suoraan kahden hengen koossa. Lapsuudenkodissani taikka muilla sukulaisilla ei koskaan moisia ollut. Olenko se vain minä, vai onko tällaisia ollut jo pidempään?

Naapurinukkujan nurina lakkasi kertaheitolla.

Lisäksi patjat saa edelleen helposti kompaktiin kasaan peittojen ja tyynyjen kanssa. Win-win.

Oletko alennusmyyntistrategian uhri?

Lankeatko usein alennusmyyntien harhakuvaan edullisesta löydöstä?

Se on laskelmoitu harha ajattelussa, ja markkinointimiehet osaavat käyttää sitä hyödykseen paremmin kuin ajattelisi. 

Alennusstrategiassa ratkaisevaa ei ole hinta, jonka asiakas tuotteesta lopulta maksaa, vaan hinta, jonka arvoiseksi asiakas tuotteen mieltää. Esimerkiksi jos 500 euron laukkua myydään huimalla 250 euron alennetulla hinnalla, niin markkinointi tähtää siihen ettei asiakas ajattele tuotteen hintaa (tässä 250) vaan sen mielikuvallista arvoa (tässä 500). Jos siis viidensadan euron laukun saa puolella hinnalla, wau mikä löytö ja säästit parisataa samalla!

Mutta mielenkiintoisinta on, että jos täsmälleen samaa laukkua myydään jo alun alkaen halvemmalla, esimerkiksi normaalihintaan 250 euroa ei tuote myy yhtä hyvin. Tässä tapauksessa asiakas nimittäin mieltää laukun 250 euron arvoiseksi laukuksi. Myös mielikuva siitä, että sitä saa myös myöhemmin samaan hintaan vaikuttaa myyntiin.

Koska suuri alennusprosentti myy, ylihinnoitellaan tuotteiden ovh reilusti ylöspäin. Jos joku sen sillä hinnalla ostaa, niin myyjä oli onnekas ja teki hyvää voittoa, mutta varsinainen kohde on näennäisen alennuksen sokaisema asiakas.

Jos olet koskaan ostanut jotain vain siksi että se oli alennuksessa, olet tämän markkinointistrategian uhri. Sen sijaan ihmiset jotka tietävät mitä haluavat (eivätkä anna houkutusten viekoitella väärille raiteille) ja jotka tietävät mitä mistäkin kannattaa maksaa ovat turvassa, sillä tähän tekniikkaan turvautuvia markkinointimiehiä eivät tämänkaltaiset ihmiset kiinnosta.

Jäitä hattuun siis alennusmyynteihin!

Huomaan oman ajattelutapani muuttuneen: siinä missä aiemmin olisi ollut pähkinöissäni vaatekaupoissa myynnissä olevasta 100 euron hameesta, joka on nyt erityistarjouksessa vain 30 euroa, ajattelen nykyään vain että tuossa on taas yksi 30 euron arvoinen hame jota myydään numeroharhalla.

Kirpputoreilla tinkaaminen sen sijaan -- ikuinen heikkous, sillä tiedän (tai ainakin autuaasti itselleni uskottelen) että tingattu tarjous on voimassa vain nyt ja vain minulle.

Kenkien plankkaamisen meditatiivinen vaikutus

Kun pölyiset ja likaantuneet kengät saa puhtaiksti ja kiiltäviksi, tuntuu että mielikin puhdistuu.

Miten se aina on niin vaikeaa saada joitain perushuoltotoimenpiteitä tehtyä, vaikka tietäisikin että jälkeenpäin on vain rauhallisempi ja tyynempi olo ja katseenkestävämmät kengät. Tai lopputulos on oikeastaan mitä milloinkin, sillä sama juttu pätee moniin kotitöihin. Yksinkertaista, helppoa ja lyhytkestoista hommaa, jossa tuloksen näkee heti. Ihmismieli toimii välillä järjenvastaisesi :)

Keväisen vapaapäivän retki tutuissa maisemissa

Voimakas ja lämmin auringonpaiste, vapaapäivä ilman sovittuja menoja...

Miljoona projektia tietenkin odottaa kotona tekijäänsä, eikä kotitöistäkään koskaan tule valmista. Olen pikkuhiljaa oppinut päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta ja muusta elämää kuormittavasta perfektionismista.

Liukunut tilaan, jossa spesiaaleja hetkiä varten ei tarvitse laittautua tai valita päälle mitään arkivaatteita kummempaa. (Vaikka silloin tällöin tuokin tarve nostelee päätään...)

Jos ulkona on kerrankin vapaapäivänä kaunis sää, tulee siitä nauttia. Piste.

Kaunista kevättä!

Kelsitakista karvalakiksi

Viime talvinen karvalakki-innostus ei osoita hiipumisen merkkejä.

Muille tehtyjen hattujen jälkeen huusi oma pääni myös peittävää ja lämmintä päälleen. Aiemmin omistamani akryylineulepipo sai lähteä karvalakin tieltä.

Vasta pahimman silppuamisvaiheen hellittäessä tajusin, että materiaalista olisi ennen leikkelyä pitänyt näpsäistä jonkinlainen kuva. Kuvittele vasemmanpuoleinen takki ilman aukkoja, pitkillä ja paksuilla hihoilla ja helmaliepeellä. Taskujen ommelsauma koristaa nyt nurinpäin käännettynä otsaläppää ja helmalieve kiertää korvia.

Inspiraationa toimi tämä malli, joka löytyi kuvahaulla jostain kiinalaisesta tukkuverkkokaupasta:

Yksinkertainen, lämpimän näköinen ja ihanan värinen. Näytti suhteellisen helpolta toteuttaa itse. Koin, että tällainen olisi aivan ehdottomasti paikallaan omistaa, kun eräskin helmikuu jopa Helsingin lämpötilat huitelivat -20 asteen paikkeilla. Sellaisille pakkasille muutoin käytössä oleva, korvat puoliksi peittävä läpsäke ei aivan riitä.

Sovelsin aikaisemmin tehdyissä karvalakeissa hyväksi havaittua neljän pääpalan mallia. Mitat tietenkin laskin uudelleen omaan pääni sopiviksi.

Vaikka teoriassa tämän olisi pitänyt toimia moitteettomasti, niin silti jouduin hatun edetessä tekemään joitain muokkauksia. Esimerkiksi korvaläpistä olisi yllä olevilla mitoilla tullut aivan valtavat. 

Takki itsessään oli -yllätys yllätys- löytö kirpputorilta parin kesän takaa. Vaikka pöydän pitäjä myyntipuheissaan vakuutti, kuinka istuvalta pari kokoa liian iso, hihoista koppuraksi nuhjaantunut miesten takki päälläni näyttikään, niin alusta alkaen ostin takin uudelleenompelua varten. Inspiraatiokuva oli jäytänyt mieleni syövereissä jo turhan ison suonsilmäkkeen, ja kaikki materiaalinhankinta oli enemmän kuin perusteltua.

Kelsitakkia leikellessä hermostutti hieman enemmän kuin karvakangasta saksiessa. Takissa kun ei ollut ehjää pintaa suurina alueina mitenkään hervottoman paljon, joten jos jonkun palasen onnistuisi tuhoamaan niin seuraavaan tulisi sitten paksu ja epämukava sauma jostain päin takkia.

Ompeluprosessin vaiheita. Joka sauma kahdesti yksinkertaisilla pistoilla, jotta säätely ommellessa onnistuisi mahdollisimman helposti. Jotkin saumat elivät enemmän kuin toiset, ja jotkin neulanpistot menivät suorempaan riviin kuin toiset.

Ompeleminenkin oli hieman hermostuttavaa, sillä jatkuvasti mielenperukoilla huusi varoitusääni, että nyt jos pistät harhaan niin se reikä on siinä sitten aina ja heikentää nahan vahvuutta ja lähtee käytössä laajenemaan ja ja ...

Alemmassa saumassa näkyvä käänne on osa takin alkuperäistä helmamuotoilua.

Kiinnikkeenä nahkanauhaa, joka tarttui kierrätyskeskuksen Näprä-osastola mukaan eräänkin hienon hiuskoriste-inspiraation johdosta.  Idea kuoli ennen syntymistään, mutta nauha jäi.

Primitiivinen kiinnitysmekanismi, välistä tursuava karva ja huterat ompeleet - juuri sellaista mitä hain :)

Harmi kyllä hattu ei taida päästä enää tänä vuonna tositoimiin.

Aiemmin tekemistäni karvahatuista olen kirjoittanut täällä ja täällä.